.

.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatuksia. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. lokakuuta 2018

Elämän etappeja

Aina joskus elämässä tulee eteen asioita, jotka laittavat miettimään ja pohtimaan tavallista enemmän. Tällainen on tämä syksy ollut minulle, sillä lasten elämässä olevat asiat koskettavat luonnollisesti myös meitä vanhempia, vaikkei mitään vakavaa olekaan tapahtunut. Vain luonnollisia ja odotettujakin asioita.


Oma mieli ei aina vaan meinaa pysyä lasten kasvun vauhdissa ja yllättäen huomaakin olevansa tilanteessa, jossa esikoinen onkin yhtäkkiä aikuinen ja kuopuskin jo esikoululainen. Pojista vanhempi miettii jatko-opiskeluasioita ja nuorempi on isompi, viisaampi ja harkitsevampi kuin aiemmin.

Tänään meidän perheestä tehtiin viimeinen vierailu lastenneuvolaan ja samaan aikaan toisella puolella kaupunkia esikoinen ajoi itselleen ajokortin. Siinä sitten tyttären ajaessa autoa havahduin jälleen siihen, kuinka nopsaan aika juoksee. Tiettyjä ajanjaksoja on elämässä ohitettu. 
Hyvin äkkiä myös tajusin, että luultavasti en ihan heti pääse auton rattiin, sillä minullahan on oikein innokas kuljettaja omasta takaa, jota ei kahta kertaa tarvitse pyytää auton rattiin!


Silloin, lapset olivat pieniä, sitä joskus odotti, että kunpa tulisi aika, jolloin ei aina joku olisi "lahkeessa kiinni" ja saisi tehdä edes yhden asian rauhassa tai ainakin käydä yksin vessassa. Niin vaan aika juoksi ja nyt ollaan siinä tilanteessa, kun lapset ovat kaikki omatoimisia. Ei tarvitse pukea, syöttää, valvoa, vaipottaa tai nukuttaa ketään, vaikka edelleen pyykkään, huushollaan, kokkaan ja muuten vaan huolehdin kaikesta ja kaiksita! Nyt riittää, että on läsnä, kuuntelee, sylittelee, halaa ja sanoo, että rakastan!


Nyt kun sitä omaa aikaa on enemmän, on tuntunut hyvältä, tehdä sitä mistä tykkää. Toisinaan hiljaisuus ja yksin kotona olo tekee niin hyvää! Ehtii pysähtymään ja kuuntelemaan itseään ja sitä, mitä mielessä milloinkin on. Ja parastahan on saada perhe jälleen päivän päätteeksi kotiin!


Suurin työ tässä kaikessa tapahtuu varmasti ihan omassa päässä ja pian ei huomaakaan, kuinka asiat ovat nykyisin eri tavalla kuin ennen. Ja juuri, kun saa taas päänsä järjestykseen, tulee taas uusia tuulia, jotka saavat jälleen pienen maailman nyrjähtämään sijoiltaan hetkeksi!

Hanna

PS. Siemennäkkärit ei liity tekstiin millään tavalla, mutta niillä aion teen kera herkutella ihan just!
Ohjeen tähän koukuttavaan herkkuun löydät TÄÄLTÄ, KLIK!

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Kudottu tyynynpäällinen

Kun ilman lämpötila on pudonnut vajaalla kymmenellä asteella, tuntuu jo hiukan viileältä, vaikka asteita on todellisuudessa vielä reippaasti yli kaksikymmentä ja hellerajan tuntumassa ollaan tänäänkin oltu. Niin se vaan on, että ihminen tai ainakin tämä ihminen tottuu tähän lämpöiseen ilmanalaan ja kun sitten hiukan viilenee, niin heti sen kyllä ihossaan tuntee.
Ehkä vähän naurettavaakin on se, että hetki sitten mietittiin, että tarkeneekohan sitä vielä mennä uimaan 😃! Toivottavasti vesi on sen verran lämmintä, että uskaltaa ainakin pulahtaa.

Vaikka todellinen syksy ei ole vielä lähelläkään ja loppukesän hetkiä tässä elellään, niin olen tässä kaivanut jo puikot ja langat esiin. Siskoni nimittäin toivoi JOULUlahjaksi itselleen kudottua sohvatyynypäällistä. Paksusta harmaasta langasta ja palmikoita sekä isot napit taisi olla toive ja niiden perusteella suunnittelin tämän mallin, joka ei todellakaan ole ihan vielä ajankohtainen. Mutta koska inspiraatio iski, en voinut jättää lankoja ostamatta kesän kuumimmilla helteillä. 


Joululahjaa tästä ei kyllä tullut, vaan ihan muuten vaan-lahja, sillä enhän millään olisi malttanut tätä ihanuutta pidellä piilossa jouluun saakka.

Lanka on Novitan Isoveli-lankaa ja pyöröpuikot kokoa 6. Suuret napit tilasin Paaposta, jonka toimitus oli muuten äärimmäisen nopea. Niin nopea, ettei näinkään hätäinen ihminen ennättänyt vielä edes odottaa pakettia. Kokoa sillä on 40 x 70cm. Tänään siskoni sai päällisen itselleen ja kovin oli tyytyväinen!


Lapset ovat kesän aikana olleet vuoron perään reissussa, toiset pidemmän aikaa ja toiset muutaman päivän pätkiä. Eilen sitten vihdoin ja viimein oli se päivä, kun kaikki olivat taas turvallisesti kotona. Kyllä äidin ikävä on melkoinen, kun vanhinkin oli poissa kotoa juhannuksesta saakka. Olenkin tässä kesän aikana useampaan kertaan pohtinut, että kuinka siihen ikinä tottuu, kun lapset aikanaan muuttavat pois kotoa.


Syksyn tullen meiltä lähtee koulutaipaleelle 1 x abi, 1 x ysiluokkalainen, 1 x viitosluokkalainen ja kuopuskin suuntaa jo eskariin. Tähän saakka olen saanut viettää aina arkivapaani kulloinkin kotona olevan lapsen/lasten kanssa, mutta tästä syksystä eteenpäin sekin muuttuu eskarin myötä. Saapa nähdä, kuinka saan aikani täällä yksin kulumaan. Alkuun voi olla hiukan haastetta saada mitään aikaiseksi, mutta toisaalta yritän opetella nauttimaan rauhallisista hetkistä muuten kiireisen elämän keskellä.

Nautitaan kuitenkin vielä näistä lasten muutamista lomapäivistä ennen koulun alkua, vaikka itsellä onkin töitä ihan normaalisti!


Hanna

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Matkani äitinä

Kun melko nuorena naisena sain ensimmäisen lapsen, oli täysin untuvikko, mitä tuli lasten hoitoon tai elämään yleensä. Vaikka olin paljon hoitanut muiden lapsia ja tiesin miten vauvat ja lapset syötetään ja pidetään puhtaina, en tiennyt, millainen äiti olisin ja millainen lapsi meillä olisi. 
Olin nuori ja kokematon ja ehkä siksi tein virheitä ja joskus jopa ylilyöntejä. Ensimmäinen lapsemme oli kuin harjoituskappale ja kaiken lisäksi kelpo sellainen. Hän opetti minulle paljon, ehkä enemmän kuin minä hänelle.


Toisen lapsen kohdalla tiesin jo suunnilleen, millainen äiti olisin, mutta en tiennyt millainen toinen lapsi minulle annettaisiin. En osannut myöskään pelätä mitään. Tämän toisen lapsen kohdalla opin, mitä pelko on. Opin, että niin oma kuin lapsemmekin henki voi olla hiuskarvan varassa ja että jokainen päivä on lahja, kun saamme elää elämäämme terveinä ja ylipäänsä elää.

Lapsi, joka muutamien viikkojen ajan täytti ajatukset ja puheet otettiinkin minulta pois. Miksi, sitä en koskaan saa tietää, mutta joka edelleen vielä, vuosienkin jälkeen on toisinaan koko perheen puheissa. Millainen hän olisi ollut, minkä nimen olisin valinnut ja olisiko hänollut se tyttö, joksi hänet kuvittelin, sisko, kahden veljeksen välissä. Hän oli lapsi, jota saanutkaan en...

Kolmannen lapsen syntyessä en pelännyt, vain jännitin. Ja luotin siihen, että kaikki menee hyvin. Opin tietämään, että lapsilla tulisi olemaan täysin erilaiset temperamentit, mutta silti minulla riittäisi rakkautta heille kaikille siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi. Opin myös tekemään montaa asiaa päälletysten ja yhtäaikaa. Luonteestani löysin organisoijan sekä tehomutsin.
Opin myös viimeistään tässä sen, että tulisin aina olemaan vajanainen äiti, enkä koskaan täydellinen. Ja opettelen edelleen hyväksymään sen ja tekemään kuitenkin parhaani ja toivomaan, että se riittää.


Neljännen lapsen synnyttyä istuin ja imetin. Imetin ja istuin. Katsoin vauvaa ja painoin samalla mieleen, miltä oma vauva tuntuu sylissä, sillä tiesin, että tämä olisi meidän viimeinen. Osasin jo olla rauhassa turhia hötkyilemättä ja kiirehtimättä. Pystyin edelleen tekemään kääretorttua yhdellä kädellä vauvan ollessa sylissä, mutta se ei enää ollut tarpeen. 


Nämä neljä ovat kuorineet minusta sen mitä olen. Laittaen heidät paljon edelle ja ajattelemaan vasta sitten itseäni. En siksi, että uhrautuisin tai olisin marttyyri, vaan siksi, että he tarvitsevat paljon enemmän kuin minä. 
Minulle riittää nämä neljä ja heidän lisäkseen vielä sen yhden, 
jonka kanssa olemme nämä lahjat saaneet! 

Lempeää äitienpäivän iltaa jokaiselle 

Hanna

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Lepoa

Aina joskus oma kalenteri täyttyy aivan kuin itsekseen ja niin, ettei siihen juurikaan voi itse vaikuttaa.
Kun menoa on paljon ja siihen päälle lisätään tavallista vähemmän yöunta, oma työ sekä kodin normaalit puuhat pyykkeineen ja ruuanlaittoineen, on auttamatta peli menetetty ja olo on sen mukainen. Kun on tarpeeksi pitkään tarpeeksi hektistä, kaipaa lepoa ihan koko kropalla ja koko mielellä. Väsyneenä ei ole oikein kivaa seuraa myöskään kanssaihmisille.


Parasta lepoa on tietysti nukkuminen, aah miten ihana nukkuminen onkaan! Melkein parasta mitä tiedän. Kaikkea väsymystä ei kuitenkaan unikaan poista. Mielen lepoa saa hirmuisesti mielekkäästä tekemisestä, oli se sitten leipomista, käsitöitä tai jotain ihan muuta.

Metsässä kävely on myös viime aikoina osoittautunut kovinkin levolliseksi puuhaksi. Vaikka kroppa joutuukin hommiin ainakin näissä jylhissä maisemissa ja reiteen saakka ulottuvassa umpihangessa rämpiessä, mieli 
tyhjenee siellä tehokkaasti. Meidän lähimetsässä on niin upeat ulkoilulenkit, ettei paremmasta väliä. Polkuja on näin talvella tietysti vähemmän, mutta mikäpä estää tekemästä uusia?


Tänään ihanan aurinkoinen sää houkutteli ulos vielä illansuussa ja kyllä kannatti lähteä! Seurana minulla oli 2/4 lapsista ja pikkusisko lensi tuon tuostakin vyötärön syvyiseen hankeen isoveljen toimesta. Kauniita talvisia maisemia, linnun laulua, tikan koputtelua, umpihankea ja ilon kiljahduksia, niistä oli meidän patikointi tehty! Ja mieli on sen jälkeen erityisen levollinen!


Pääsiäisen aikaan on oikein hyvä levähtää arjen kiireisen tohinan keskellä. Huomisen jälkeen minullakin alkaa kolmen päivän vapaat ja edessä on mukavia juttuja ulkoilun ja kotona puuhailuun
merkeissä ja onhan luvassa yhdet lettukestitkin!

Muistetaan huilata, kun siltä tuntuu!
Levollista pääsiäistä sinulle!

Hanna

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Tervetuloa syksy

Tänään meiltä lähti reippaat pojat jatkamaan
koulutaivalta, toinen kasille ja toinen neljännelle. Lukiolainen 
aloittaa kakkosluokan huomenna ja luvassa on tänä lukuvuonna
ainakin vanhojen tanssit sekä ensimmäiset kirjoitukset.

Onhan se ihan mukava saada jonkin sortin rytmi tähänkin perheeseen
kesän valvomisten ja iltapäivään kestävien 
yöunien jälkeen.


Vaikka itse vielä lomailenkin useamman päivän ja töihin palaan
vasta viikon kuluttua,
on kovasti jo syksyn touhut ja menot olleet mielessä.
Kalenteri täyttyy ihan huomaamatta ja menoja on ilmaantunut pitkälle syksyyn
yhden jos toisenkin perheenjäsenen kohdalle, vaikka
harrastukset puuttuvat kalenterista vielä kokonaan.


Elokuun saapuessa kaipailin muutosta olohuoneen huonekalujen järjestykseen
ja tällä kertaa ne pyörähti ennen näkemättömään asentoon.
Uutta mattoa ja verhojakin tekisi mieli, mutta entinen matto sai vielä jatkoaikaa
pesun jälkeen. Katsotaan kuinka verhoille käy...


Syksyn saapuessa mieleen hiipii myös uudet neuletyöt, langat ja kirjat.
Esiin kaivoin inspiraatiota tuomaan Klompelompen kirjat, jotka
on tuosta kätevä napata käteen sopivan hetken tullen.
Uusimman Klompelompenhan tilasin jo ennen juhannusta, heti kun
kirja ilmestyi. Muutama ehdoton suosikki on kirjasta jo löytynyt,
katsotaan mitkä niistä pääsevät puikoille asti.


Myös lankoja on pitänyt jo hypistellä. Seuraava neuletyö on jo mielessä ja
langat hankittuna,
kunhan saan tekeillä olevan virkkaushomman pian päätökseen.
Sen kanssa kilpaillaan taas syntymättömän vauvan aikataulun
kanssa. Katsotaan kumpi ehtii ensin...
vauva vai vauvan peitto?


Vain vaivoin olen saanut itseni hillittyä lankakaupoilla. Jospa nämä olemassa olevat
saisi ensin puikoille ja valmiiksi asti...
Harmaat langat sain tuliaisina kesällä ja niistä syntyy toivottavasti
pehmoinen neuletakki itselle tai
tyttärelle.


Mikäpä on hämärinä syysiltoina poltella kynttilöitä ja istahtaa sohvan nurkkaan
kädessä puikot ja langat! 
Ehkä minussa on sittenkin pikkuruinen hitunen myös syysihmistä, kunhan
olosuhteet ovat kohdillaan!!!

Ihanaa syksyn alkua teille ja 
enkeleitä jokaisen lapsen,
ison ja pienen,
koulutielle!!!

Hanna

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Plussat ja miinukset

Ensimmäinen tämän perheen jäsen on jo kesälomalainen ja
muut kolme seuraavat perässä heti lauantaina, kunhan
saavat todistukset käteen ja saavat ripustaa reppunsa naulaan
odottamaan syksyä ja seuraavaa luokka-astetta.


Loman ehdottomasti parasta plussaosastoa on vapaus ja aikatauluttomuus.
Kesälle on suunniteltu kaikenlaista mukavaa tekemistä 
ja pieniä reissuja. Leirit kuuluvat olennaisena osana meidän lasten kesiin.
On leiriläistä ja ohjaajaa ja sitten vielä leiriläinen, joka
välillä on isonen ja välillä leiriläinen.

Elämän siirtyminen ulos vähentää tarvetta heilua
sisällä jatkuvasti imurin ja luutun kanssa. Sillä
"poissa silmistä, poissa mielestä"- tyylillä sisälle tullaan vasta
illalla, eikä silloin kukaan jaksa alkaa siivoamaan.


Plussaa on myös mummola- ja mökkireissut, uiminen ja jäätelö, jonka 
kulutuksen määrää en ole vielä koskaan uskaltanut tämän perheen
osalta laskea. Enemmän kallistutaan kaupan edulliseen tarjontaan, mutta joskus
sorrutaan jätskikioskin ylihintaiseen valikoimaan.
Jätskit maistuu ehdottomasti parhaalta satamassa!

Perheen yhteinen pikkuruinen lomareissu, joka tällä kertaa kompromissin
tuloksena suuntautuu pääkaupunkiin, on tietysti kesän kohokohtia.
Olettaen tietysti, että kaikki kuusi osaavat olla sovussa ja sohimatta
toisiaan arkoihin paikkoihin, joilla saa toisen ärsyyntymään ja pahimmassa
tapauksessa koko porukan näkemään punaista ja näin tekemään 
perhelomasta vähemmän mukavan!


Ehkä suurimman miinusmerkin saa tänä kesänä isän ja äidin yhteisen
loman määrä, joka on kokonaista seitsemän päiväää ja se on
puolet vähemmän kuin viime vuonna. 
Odotukset on sen suhteen siis ehkä turhankin korkealla.


Vapauden ja aikatauluttomuuden vaakakupin toisena punnuksena on
"mulla ei oo mitään tekemistä" ja "kenelläkään ei ole mitään rytmiä"
tyyppiset asiat. Lisäksi aikuisten lomafiilistä laskee ainainen ruuan laittaminen 
tai ainakin miettiminen, sillä ainahan näillä on nälkä!
Ja tästä syystä kaupassa joutuu hyppäämään yhtenään.

Kukaan ei mene nukkumaan silloin kuin pitäisi, eikä 
herää ennen kuin päivä on jo pitkällä.
Aikuiset ei saa senkään vertaa kahdenkeskistä aikaa kuin arkena, 
saati jaksa nousta aamulla aikaisin töihin.


Onneksi plusmerkkisiä asioita näyttäisi olevan huomattavasti enemmän
kuin miinusmerkkisia.
Kesä on kaikkineen ihanaa aikaa. Erilaista, vaikka töissä meneekin
suuri osa kesästä ja omaan lomaan on vielä niin pitkä aika, ettei
edes aamukammasta kannata vielä puhua mitään.

Sen ainakin tiedän kokemuksesta, että syksyyn mennessä
jokainen lapsista on kasvanut monta senttiä ja 
kaikki vaatteet on jääneet pieniksi ennen kuin 
koulun portit taas avataan.


Iloitaan alkavasta kesästä ja lasten lomasta. 
Toivotaan lomalaisille tuulen henkäilyä, 
auringon hyväilyä ja yökastetta!
Lämpimiä uimavesiä, mukavia hetkiä ja
paljon ihania muistoja!

Hanna

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Puutarhaunelmia, joka keväinen ilmiö!

Ensimmäinen keväinen päivä ja lämmittävät auringon säteet.
Hetken uppoutuminen lehden kesäisiin kuviin ja toinen toistaan
kauniimpiin puutarhoihin...


Ei siihen näköjään muuta tarvita, että minä alan
haaveilla olevani todellinen viherpeukalo ja puutarhuri!
Vaikka siemeniä onkin tullut jo laitettua multaan aikaa sitten eikä 
keittiön ikkunalle  juuri muuta mahdu, niin 
se todellinen puutarhuri minussa on hukassa.

       

Edelleen mielessä on nämä ikuiselta tuntuvat kysymykset:
Mitä pihaan ja puutarhaan haluaisin?
Mikä missäkin kohtaa menestyisi?
Saisinko alppiruusun kukkimaan?
Onko päässä vielä samat ajatukset kuin viime vuonna?
Ja mitäs ne viimevuotiset ajatukset olikaan?
Millaisia mahdollisuuksia tontilla on?
Entäpä kukkarolla?
Ja mikä olisi kaunista, mutta silti helppohoitoista ja
kauaskantoista?


Omenapuita haluaisin johonkin kohtaa laittaa!
Kasvaisipa viime kesänä istutetut alppikärhöt pikapikaa
köynnöskaaren ympärille!
Kasvaisipa toissa kesänä istutetut sireenit vieläkin nopeampaa!
Paviljongin ympärille olisi kiva saada jotain runsasta, kiipeävää ja
koko kesän kukkivaa!


Entäpä kasvimaa?!
Miten ihmeessä pidän jänikset ja räkätit loitolla?
Pitääköhän sen ympärille rakentaa jonkin sortin aita, jotta
ylimääräiset otukset pysyvät poissa?
Porkkanaa, sipulia, ruohosipulia, hernettä ja salaatteja pitää
ainakin laittaa!
Niin ja raparperi puuttuu vielä kokonaan!


Haluaisin pihan, jossa olisi tilaa lasten temmeltää ja pelailla, mutta silti
sellaisen, jossa olisi mukavia oleskelualueita, omenapuun katve,
perennapenkki tai pari ja kaikki nivoutuisi sujuvasti toisiinsa!
Pihasuunnittelija ja -suunnitelma olisi kiva, mutta siihen ei ole varaa ja
se poistaisi liian monta päässä pyöriteltävää kysymystä yhdellä kertaa.


Sen kuitenkin tiedän, että kaikkea ei aina saa, ainakaan kerralla
eikä sellaista eliksiiriä olekaan, jolla saisi kaiken kasvamaan 
täyteen mittaansa silmän räpäyksessä tai edes yhdessä kesässä.
Tiedän myös, että haaveilemani kesähuone ei nouse tänäkään kesänä, 
kuten ei myöskään lasikuisti.


Mutta sen tiedän, että puutarhuri-innostus on lopahtanut
viimeistään elokuun loppuun mennessä  ja syksyllä 
lumi sataa haravoimattoman pihan ylle ja perennat lannoittavat
maata ensi talvenakin!

Hanna

Kaikki postauksen kuvat on meidän puutarhasta kahdelta edelliseltä kesältä!

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Vapaapäivä!

Tämän viikon ainokainen vapaapäivä oli tässä.
Nämä vapaat menee lahjakkaasti yleisen kaaoksen selättämiseen ja
pyykkivuoren valloitukseen. Harvemmin työpäivää ennen saati sen jälkeen ehtii 
ja jaksaa kovinkaan paljon siivota tai pyykätä. Hyvä, kun saa 
ruuat taiottua perheelle ja tiskit koneeseen ja sieltä kaappiin! Toisinaan
työ ottaa ihmisestä isomman palan ja silloin
on voimat vähissä, eikä kotiin aina enää riitä hirmuisesti energiaa.


Vapaapäivät sen sijaan aloitetaan nukkumalla hiukan pidempään ja
juomalla aamukahvia hitusen pidemmän kaavan mukaan.
Tänään siinä pyykkien ja siivoilujen lomassa
tein iltapäivän kahville marenkileivoksia, jonka ohjeen bongasin
viimeisimmästä Unelmien talo ja koti-lehdestä!


Kyllä, leivokset oli juuri niin hyviä kuin miltä ne näyttävätkin!
Ja totta, muokkasin ohjetta jälleen sen verran, että tein siitä
gluteenittoman ja vähensin täytteeseen tulevan kerman määrän
 lähes puoleen, sillä en millään saanut koko määrää menemään 
leivoksen väliin!


Iltapäiväkahville saatiin mummi ja vaari vieraiksi!
Sen verran odotettuja vieraita oli, että 4-vuotias
kuopus kirjoitti paikkakortteja kahvipöytään ja teki istumajärjestyksenkin
mielensä mukaan. Viereensä halusi ehdottomasti 
mummin! Äärimmäisen liikuttavia ovat nämä paikkakortit, joihin
pienen tytön taidot on laitettu peliin! Oman nimen ja "äiti" osasi kirjoittaa
ihan itse, mutta "mummi" ja "vaari" oli turhan haastavia, joten ne sai
äiti kirjoittaa! 

     

Tämän vapaapäivän ilta sujuikin sitten oikein mukavasti kaupungilla
esikoisen kanssa kauppoja kierrellen, salaatilla käyden
sekä Beauty and beast-leffan tunnelmissa!


Loppuviikko meneekin sujuvasti töissä, joten
 toivottelen jo nyt oikein mukavaa viikonloppua teille!!!

Hanna

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Täällä taas!

Niin vaan vierähti talvilomat hujauksessa ja siirryttiin samalla
maaliskuulle! Kevään ensimmäinen kuukausi!
Aurinko nousee aiemmin, paistaa korkeammalta ja lämpöisemmin ja
laskee myöhemmin!
Tätä on odotettu!


Sanotaan myös, että maaliskuu maata näyttää! 
Se on joka kevät yhtä ihmeellistä! Räystäältä tippuu
vesi ja puroissa on kiva uittaa saappaita. 
Katupöly pölisee ja likaiset ikkunat kaipaavat pesijäänsä!
Ihana kevät!
Ensimmäisiä terassikahveja odotellessa...


Talvilomalla saatiin levätä ja tehdä ei mitään, kuten
Nalle Puh sanoisi! Tehtiin myös jotain mukavaa, ei siis
ihan koko lomaa lorvittu!
Kuopuksen ensimmäinen junamatka on tehty ja se oli ikimuistoinen!
Eväät ehdittiin juuri ja juuri syödä, ennen kuin oltiin perillä!
Myös pienet treffit siipan kanssa saatiin sovituksi ja 
ohjelmassa oli uuden lieden metsästystä (haaveilua)
sekä kahvit Prisman Caffitellassa 😂😂!!!
Romanttista, eikö!!!


Käsitöitä tein lomalla niin, että niskat on ollut aivan jumissa.
Sain valmiiksi 4-vuotiaalle ihanan keväisen boleron, joka
on yllättäen ollut ihan mieleinen ja usein jo käytössäkin täällä kotona.


Ohje on (tietenkin) Klompelompen kirjasta!
Hiukan oli alkuun vaikeuksia lukea mallipiirrosta, mutta kyllä 
valmiissa työssä ainakin viisi viimeistä mallikertaa on oikein tehty 😊!


Uusia lankoja odotellessa pitäisi saada viimeisteltyä 
uusin tuotos, joka on tulossa keväällä syntyvälle
tädin murulle! Näitä muruja onkin tulossa kaksin kappalein, joten
ne pitävät tädin kutimet kiireisinä!!!

Instagramissa näkee vilauksia keskeneräisistäkin
töistä ja muusta touhusta, jotka ei ihan aina tänne blogiin 
ennätä!

Ihan jokaiselle ihanalle naiselle haluan
huomiselle toivottaa 
iloista naistenpäivää!!!

Hanna

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lomalle!!!

Takana kaksi valvottua työyötä ja aivan liian vähän unta.
Edessä kuusi päivää lomaa.
Voisiko asiat enää paremmin olla?

       

Johan sitä alkoikin olla loman tarpeessa kiireisen
arjen pyörityksestä. Pyöritys tosin jatkuu ihan yhtälailla lomallakin,
mutta huomattavasti rennommalla otteella ja verkkaisenpaan tahtiin.


Myöhään valvottuja iltoja, paljon unta, laiskoja aamuja,
herkkuaamupala perheen kesken,
ulkoilua päiväsaikaan valoisalla, käsitöitä, lukemista,
rentoilua, kotoilua, mummolaa ja yhdessä oloa
perheen ja ystävien kesken!


Mahtuupa mukaan lisäksi vielä kuopuksen kauan odotettu 
ensimmäinen junamatka, joka onkin edessä jo heti huomenna.
Jännitystä riittää pienelle tytölle, kun kotoa lähdetään paikallisbussilla ensin
kaupunkiin ja siitä junalla mummolaan. Eväät on tietenkin
asianmukaiset ja reppuun pitää pakata mukavaa 
tekemistä matkan ajaksi. Matka junalla kestää tosin vain vajaan tunnin, mutta
on varmasti ikimuistoinen.

Toivotaan talvilomaviikolle teeman mukaiset säät ja
hyvää mieltä jokaiselle!
Lepoa sopivasti ja puuhaa riittävästi, jotta
tasapaino säilyy ja saadaan akut ladattua!!!

Hanna

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Kutojan tarina

Tein ensimmäisen villasukkaparin yläkoulussa, kuten
varmasti kaikki muutkin suomalaiset tyttölapset.
Värinä oli viinipunainen ja tumman harmaa.
5 kerrosta punaista ja viisi kerrosta harmaata.
Kantapää harmaalla ja kärki punaisella!
Niistä tuli ainakin melkein saman kokoiset ja oli käytössä
niin pitkään, kunnes pohjaan tuli reikä.


Kutominen oli mielekästä jo tuolloin ja etenkin pidin siitä tunnelmasta,
kun me tytöt istuttiin omilla paikoillamme työpöydän ympärillä ja
juteltiin ja naurettiin siinä käsitöiden lomassa. Saatiinpa 
vanhankansan Eeva-Liisa-opettajakin harva se kerta hermostumaan kikattelullamme.
Toisinaan meitä oli jonoksi asti opettajan juttusille, kun silmukka taihi puikollinen
silmukoita oli omilla teillään.


Ensimmäiset vapaaehtoisesti aloitetut villasukat tein silloin, kun neito
on kauneimmillaan eli 17-vuotiaana. Nuokin värit on hyvin mielessä,
valkoinen ja beige. Sukat paksuilla raidoilla ja pitkillä varsilla.
Muistaakseni toisen sukan kudoin täysin itse kantapäätä myöden,
tosin ohjeita annettiin puikko puikolta koko ajan. Toiseen sukkaan äiti teki
ainakin kantapään ja saattoipa tehdä myös varren.


Pitkään meni sukkia kutoessa niin, että kantapään kohdalla otin 
puhelun äidille ja hän uskollisesti ja kärsivällisesti neuvoi tuon niin
hankalan kohdan kerta toisensa jälkeen.


Sittemmin olen kutonut yhtä ja toista ja yllättänyt itsenikin sillä, mihin
kaikkeen sitä pystyykään, vaikkei aluksi uskoisi.
Usein ohjeita ensi kertaa lukiessa tulee epätoivoinen olo, ettei
omat taidot riitä millään kyseiseen työhön, mutta
kutomisen vimma on niin kova, että on melkein pakko kokeilla!




Nyt ei tarvitse enää soittaa äidille kantapään kohdalla, mutta
haasteellisimmissa jutuissa muissa töissä yleisön vastausten jäädessä
epämääräisiksi ja fifty-fifty-oljenkorren puuttuessa kilautan kaverille
-> äidille!
Kuten tein tänään, kun raglanhihoja aloittelin uuteen työhön!
Usein jo se, että lukee ohjetta ääneen asiaan vihkiytyneelle auttaa
itseäänkin ymmärtämään lukemaansa paremmin.


Nämä kuvien villasukat valmistui eilen esikoiselle.
Kuten kaikki tietää, nykynuoret kulkevat nilkat paljaina,
kesät talvet. Niinpä sukkiakin toivottiin mahdollisimman lyhyillä
varsilla. Valkoinen tai musta oli väritoiveena, mutta
onneksi esikoinen kelpuutti nämä vaaleat beiget, sellainen lankakerä kun
sattui löytymään sillä hetkellä lankakorista.


Kutominen on niin rentouttavaa ja hermoja lepuuttavaa hommaa
ja miten ihana onkaan nähdä työnsä valmiina ja viimeisteltynä!
Muutama sukkapari viikossa pitääkin mielen
virkeänä ja niska-hartiaseudun kroonisesti
jumissa!
Mutta on se sen arvoista!!!

Hanna