.

.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. syyskuuta 2018

Synttärihumua!

Meillä on tässä viime päivinä ollut juhlahumua kerrakseen, kun kuopuksen kuusivuotisjuhlia on juhlitttu nyt kahteen kertaan!


Viime sunnuntaina vietettiin ensin lähipiirin kanssa synttäreitä ja tänään oli vuorossa kaverisynttärit!
Niin kivoja kun juhlat aina onkin, niin olisihan se ihana, kun voisi/ehtisi juhlia juhlat aina yhtenä päivänä. Toisaalta sekä sankari itse että muu talonväki saattaisi siinä tapauksessa olla kohtalaisen uupuneita moisen jälkeen. Näin juhlien pääasiallisena järjestelijänä voisi kuitenkin olla ihanaa, että juhlat olisi ohitse yhtenä päivänä. Näin synttäreiden touhuamista olisi selkeästi vähemmän, vaikka siitä niin kovin nautinkin!
Ja joku vielä väittää, etteivät lapset syö juhlissa kakkua... 


Sunnuntain juhlissa teemana olivat yksisarviset ja tämän päivän juhliin ei sankaritar varsinaista teema halunnut, sillä kakuksi tänään valikoitui sankarittaren toiveesta mutakakku! Mutakakku olikin varsin onnistunut valinta, sillä kaikki 10 lasta söivät sitä mielellään ja kävipä niinkin, että kakku syötiin kaikki heti kerralla. Näin ei ole meillä vielä ikinä ennen käynyt, vaan kakkuja on aina jäänyt myöhemmin syötäväksi. Tänään siis me aikuiset jäimme ilman kakkua, mikä siis ei ole suurikaan vahinko, sillä onhan tässä viime aikoina herkuteltu ehkä hivenen liikaakin...


Yksisarviskakkua oli ihana päästä kokeilemaan, sillä kuvia niistä olen ihaillut jo useampaan kertaan.
Sarven tekoa hiukan jännäsin, mutta sekin onnistui varsin mukavasti! Täytteenä kakussa oli mansikka-valkosuklaarahka, pinnalla oli kerma-tuorejuustokreemi, jossa oli makutomusokeri antamassa vadelman makua, joka toikin kakkuun aika kivan säväyksen.


Sarveen ja korvien sisäosiin oli sudittu ruusukulta-koristejauhetta ja siitähän tuli oikein kaunis sävy!
Jauhetta siveltiin sellaisenaan ja se antoi riittävän peittävän pigmentin valkoiseen sokerimassaan.


Juhlapöytään leivoin myös porkkana cupcakeja, joiden kuorutteeseen näperreltiin sankarittaren kanssa sokerimassasta pienet korvat sekä sarvet koristeeksi. Kuusivuotias oli oikein näppärä tekemään koristeita äidin kaverina.


Tänään synttäreillä oli ohjelmassa pullonpyöritystä, jonka sankaritar halusi ehdottomasti liittää lahjojen avaamiseen. Se keneen pullo pysähtyi, hänen lahjansa avattiin. Lisäksi ohjelmassa oli tietenkin herkuttelua, pinjata, bingoa sekä avaimenpiilotusta, joka oli myös lasten itse ehdottama leikki. Lopuksi lapset innostuivat vielä piirtämään ja värittämään yhdessä. Vieraat olivat pääasiassa tyttöjä ja juhlat olivat selkeästi rauhallisemmat kuin samanikäisten poikien juhlat aikanaan. Bingo tuntui olevan kaikille mieluinen ja pienet yllätyspussit olivat palkintona leikissä, jossa jokainen sai palkinnon aina, kun bingorivi tuli täyteen. Bingokupongit tulostin täältä!

Seuraaviin tämän perheen synttäreihin onkin sitten vajaat kaksi kuukautta ja silloin juhlitaan siipan pyöreitä! Saapa nähdä mitä sankari silloin toivoo, vai saanko vapaat kädet!!!

Mukavaa ja tuulista loppuviikkoa sinulle!
Ihana, että vielä siellä olet, vaikka blogi onkin päivittynyt äärimmäisen harvoin 
muun elämän haukatessa niin paljon käytettävissä olevaa aikaa.

Hanna



maanantai 27. elokuuta 2018

Täydet 18!

18-vuotta sitten jännitettiin kovasti meidän esikoisen syntymää. Päivä oli sektion vuoksi suunniteltu jo etukäteen ja edellisenä iltana ajeltiin juurikin tähän kaupunkiin sairaalaan.
Vaikka päivä oli etukäteen suunniteltu ja leikkauspäivä sovittu, käynnistyi synnytys aamuyöstä. Tyttövauva olisi luultavasti syntynyt tuona päivänä ilman sektiotakin.


Tuo mustatukkainen, pienenpieni ihme, joka valloitti meidät molemmat välittömästi, tuntui heti ihan omalta! Samalla kun hän on kasvattanut meitä vanhempina, hän on kasvanut upeaksi nuoreksi naiseksi, joka omaa hersyvän huumorintajun, lämpimän sydämen, avoimen luonteen, tarpeeksi omaa tahtoa, uskallusta
 sanoa omat mielipiteensä ja on mitä parhain isosisko nuoremmille sisaruksilleen. 
Ei voisi vanhemmat esikoiseltaan enempää toivoa!!!

Kuva tyttären itsensä ottama!


Tätä kaunotarta juhlittiin eilen sunnuntaina hiukan etukäteen perheen ja läheisten kanssa. Myöhemmin illalla saapui vielä muutamat ystävät juhlimaan sankaritarta.
Oli kiva saada taas pitkästä aikaa talo täyteen ihmisiä juhlistamaan syntymäpäivää!
Tosin kuopuksen mielestä vieraita oli liian vähän, sillä jo tänään hän oli sitä mieltä, että voitaisiin pitää uudet juhlat ja kutsua enemmän väkeä.


Tarjoilut oli sankaritar jälleen miettinyt ja toivonut itse ja minä vain toteutin toiveet.


Tarjolla oli Tacopiirakkaa salaatin kera, vadelmajuustokakkua paahdetun valkosuklaan kera, mini cup cakeja, keksikakkua sekä susupaloja.


Suuret foliopallot käväisin hakemassa Jyväskylän Confetista, Palokasta! Ruusukullan sävyisenä ne sopivat kakkuun kuin nakutettu! 


Tuntuu niin omituiselta, että oma lapsemme täyttää jo 18, vaikka itselläkään ei ikää ole 25 vuotta enempää... Mihin tuo aika on oikein hujahtanut?

Niin kiitollinen olen esikoisestamme! Hän on täydellinen!!!


Hanna

tiistai 27. helmikuuta 2018

Kurkistus juhlapöytään

Eilen saatiin juhlistaa meidän 15-vuotiasta sankaria perhepiirissä vietettyjen kekkereiden merkeissä!
Kuten aina, kyselen sankarilta tai sankarittarelta toiveita tarjottaviin. Tällä kertaa pojan toiveen oli ainoastaan Macaron-leivokset sekä suolaisena kolmioleivät. Loput tarjottavat sain pähkäillä ihan itse. 

Olen kuitenkin tunnetusti huono valitsemaan useasta vaihtoehdosta ja tekemään päätöstä suuntaan tai toiseen. Siksi tälläkin kertaa oli vaikea miettiä, mitä juhlapöytään leipoisin. Nettiä selaamalla päädyin loppujen lopuksi kokeilemaan uunissa paistettuja donitseja,  täytekakkua puolukka- ja kinuskitäytteellä sekä Key lime pieta vanhalla omalla ohjeella.


Ohjeen uunissa paistettaviin donitseihin löysin netistä ja tein siis gluteenittomia sekä tavallisia donitseja. Kaikkiin tein samanlaisen kuorrutteen Candy Meltseistä ja koristeeksi strösseleitä kullan sekä mustan sävyissä. Pinottuna kerrosvadille donitsit olivat kyllä kovin herkullisen näköisiä, eikä maussakaan mitään vikaa ollut.
Kerrosvadilla ylimmällä tasolla oli tarjolla gluteenittomat donitsit!


Key Lime Pie on yksi omista juustokakkusuosikeistani, vaikkei siinä varsinaisesti juustoa olekaan.
Ihanan helppo ja nopea se on tehdä ja maku on makean raikas! Koristeeksi paistoin marenkeja ja ripottelin niiden kaveriksi pensasmustikoita sekä puutarhavadelmia. Marjat toivat myös kivaa raikkautta tähän kakkuun!
Ohje tähän kakkuun on blogistani täältä, mutta hiukan suurensin ohjetta, jotta sain kakusta hiukan suuremman sekä vaihdoin keksit erilaisiin kuin alkuperäisessä ohjeessa.  Tämän kakun tein myös gluteenittomana.


Macaronsit kuuluvat 15-vuotiaan suosikkeihin, joten niitä on aina tarjolla, jos poika saa itse päättää.
Tällä kertaa tein jälleen vihreitä, joissa oli minttusuklaatäyte sekä uutena kokeiluna mustia, joissa oli täytteenä salmiakkisuklaatäyte. Salmiakkisuklaatäyte oli oikein herkullinen ja sitä teen varmasti myös joskus uudestaan.  Kooltaan nämä Macaronsit olivat aiempaa pienempiä. Ainuttakaan näistä ei jäänyt jäljelle, kuten arvata saattaa.


Täytekakun väliin tein puolukka- ja kinuskitäytteet, jotka olivat ihan ok-makuisia. Kakku oli kuitenkin hivenen kuivahko omaan makuuni, mutta siitä saan syyttää vain ja ainoastaan itseäni.
Eikä päällinenkään ollut aivan sitä, mitä etukäteen ajattelin, mutta hyvin tuntui tämäkin vieraille maistuvan. Harjoituksena voi tämän kakun ottaa, sillä ensimmäistä kertaa tein Ganachen valkosuklaasta ja sen värjäsin pastavärillä. Valumista tuli kyllä oikein kauniit!


Makeat tarjottavat asettelin tällä kertaa olohuoneen lipaston päälle. Aika kivaltahan ne siinä näyttivät, 
eikä keittiössä ollut ihan niin kovaa trafiikkia. Suolaisena oli tarjolla kolmioleipiä sekä dipattavia kasviksia. Hivenen sain siipalta ja nuoremmalta pojalta kummeksuvia katseita, kun tarjolla ei ollut lainkaan sipsiä ja karkkia. Näin siksi, että sankari itse on karkki- ja sipsilakossa!


Juhlat on aina kivoja ja on niin mukavaa, kun on talo täynnä vieraita! Nautin juhlien järjestelystä ja niihin leipomisesta! Erityisen mukavaa oli, kun veljeni perhe jäi vielä yökylään ja maailmaa parannettiin myöhään yöhön saakka. 

Hivenen keveimmissä merkeissä jatketaan tätä loma viikkoa pakkasten 
paukkuessa ja auringon paistaessa!

Hanna