.

.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Siunattua joulua!!!

Meillä vietetään joulua tälläisissä tunnelmissa!
Kuusi koristeltiin eilen ja vaikka se onkin muovinen, se on 
mun mielestä tosi kaunis.
Meillä kuuseen laitetaan kaikki mahdolliset koristeet, koska 
lapset ei ollut mun kanssa samaa mieltä ns.
sisustuksellisista asioista. 
Näin siis mennään, lasten ehdoilla, kuten koko joulu muutenkin!


Pelaillaan lautapelejä, syödään hyvin, saunotaan,
jännitetään lahjoja, valvotaan myöhään, katsellaan
lasten kanssa elokuvia ja tietenkin nautitaan
joulusta.


Haluan toivottaa jokaiselle riemullista 
Vapahtajan syntymäjuhlaa!
Toivottavasti voit viettää juuri sellaisen joulun,
josta itse nautit!

Hanna

perjantai 21. joulukuuta 2012

Opettajille kiitos!

Taas on se aika vuodesta, kun saa miettiä mitä annetaan lasten opettajille
joulumuistamiseksi. 
Tänä vuonna lahjan keksiminen ei ollut ollenkaan vaikeaa, koska jo vuosi sitten
löysin ihanan jutun jostain blogista, otin idean talteen ja päätin jo silloin, että sen toteutan tänä jouluna.


Mittasin lasipurkkiin valmiiksi kuivat aineet kerroksittain. 

2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
3/4 dl kaakakojauhetta
100 g päknärouhetta
2 dl sokeria


Korttiin kirjoitin ohjeet Braunien tekemiseen.


Camilla "hieman" vastusteli lahjan viemistä miesopelleen, mutta 
otti lahjan kuitenkin aamulla mukaansa ;)!


Itse ainakin ottaisin tällaisen lahjan ilolla vastaan. Suklaata varmasti 
tulee ovista ja ikkunoista, joten tää on vähän erilainen muistaminen.


Lapset lähti jo varhain kouluun ja 
kohta jo saadaan hakea heidät kotiin viettämään ansaittua
joululomaa.
Äiti jännää, minkälaisten todistusten kanssa lapset kotiin tulevat!

Hanna

Ps. Kolme yötä jouluun on...

torstai 20. joulukuuta 2012

Piparkakkujäädyke

Nyt se lupaamani piparkakkujäädykkeen ohje. Meillä tää on
jokavuotinen perinnejälkkäri aattona, jota lapset
osaa jo odottaa.
Tänään tehtiin se Ruubenin kanssa jo valmiiksi pakkaseen odottamaan aattoa.



PIPARKAKKUJÄÄDYKE

2,5 dl Flora vispiä
2 munaa
1 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
4 dl piparkakkuja murskattuna

Vatkaa munat ja sokerit vaahduksi. Vaahdota myös kerma.
Sekoita keskenään kermavaahto, muna-sokerivaahto sekä
piparimuruset. Kaada seos haluamasi malliseen vuokaan (esim kakkuvuoka) tai
tee valmiiksi pienemmät annokset esim. kahvikupissa. Peitä jäädyke.
Laita seos pakkaseen ja anna jäätyä ainakin yön yli.
Koristeeksi voi käyttää vaikka piparimurua tai puolukoita.




Tää on tosi herkku!!!

Hanna

maanantai 17. joulukuuta 2012

Piparilinna

 Viikonloppuna netti päätti pätkiä, joten piti keskittyä ihan muihin hommiin, kun 
blogiin. Nyt jo onneksi toimii ;)!

Viime päivät on täällä mennyt mukavasti laatikoiden parissa.
Lupaisin tehdä siskoni ja veljeni perheille porkkana- ja perunalaatikot, joten 
niiden väsäämiseen meni muutama päivä.

Lapsille lupaisin jo aiemmin, että tänä vuonna tehdään kunnon 
piparilinna. Monena viime vuotena oon ostanut piparimökin osat valmiina
kaupasta ja näin ollen päässyt mökin kanssa helpolla. Nyt kuitenkin halusin  kokeilla, millanen
linnan me saadaan aikaan.



Linnan kaavat on täältä. Ohjeessa sanotaan, että kaksi pakettia taikinaa
riittää (joo, ostin valmiin taikinan), mutta eipäs riittänytkään. Kolme niitä meni.
Hieman olisin voinut olla tarkempi ja yrittää saada paloista juuri saman kokoiset, mutta
haittaako tuo, jos linnaan vähän seinien ja kattojen raoista tuulee.


 Tällänen siitä sitten tuli.


Pojathan innostui linnasta kovasti. Se on jo valloitettu lego-ukoilla!
Pitäähän linnan ovella vartija olla.


Kuollut, muttei vielä kuopattu.


Koko perhe innostui koristelusta, Ruubenia lukuunottamatta, joka keskittyi 
enemmän legohommiin ;)!


Hieman on linna vinksallaan eikä se oikein vesitiiviskään ole, mutta
kyllä se taitaa ukkeleille suojan antaa. Yksi jo pakeni ison linnan suojiin. Saas nähdä, kuinka
kauan joutuu siellä värjöttelemään...


Laitoin linnan olkkarin pöydälle ison kokonsa vuoksi. Voi olla, että
jo huomenna siitä häviää joitakin osia parempiin suihin!
Kuvat on tällä kertaa siipan nappaamia!

Lahjat on kutakuinkin jo hommattu, vielä tosin paketointia vailla osa.
Pitää odottaa sopivaa yön hiljaista hetkeä, jolloin muut nukkuvat.
Joulukortitkin ehti postiin, vaikka askartelu jäi hieman viimetippaan.
Ne laatikot on pakkasessa odottamassa aattoa.
Kuusi koristellaan lauantaina.
Piparkakkujäädyke (meidän perinteinen aaton jälkkäri) odottaa vielä tekijäänsä
Mukava joulunalusviikko on tulossa, tuoden mukanaan ystävien vierailu,
pikkujoulut, lasten joulujuhla ja viimeinen silaus kodin saamiseksi juhlakuntoon
(tosin sen silauksen saa tehdä täällä aamuin illoin ja useita kertoja siinä välissä)!

Riemullista viikkoa sinulle!

Hanna

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Arvonnan voittaja...

Arvonta on nyt siis päättynyt!
Kiitos ihan jokaiselle osallistujalle! 
Kyllä se taitaa olla niin, että joulumusiikki ja kynttilät on ne, jotka suurimmalle
osalle tuo sen joulumielen!


Camilla toimi onnettarena ja tällä kertaa onni suosi
EKKULAMPIa, joka kommentoi näin:

Ekkulampi Keuruulta 11.12.-12
Tää sun blogi on ihana! Se jo tuo joulumielen! Ihania kuvia!! Joulumusiikki tepsii myös..

Laitathan mulle osoitetietosi osoitteeseen tulppaaniuni@gmail.com,
niin laitan sulle pakettia tulemaan ;)!!
Onnea voittajalle!!!

Hanna

tiistai 11. joulukuuta 2012

Vielä ehtii!

Vielä vuorokausi aikaa osallistua arvontaan!!!


Eilen laitettiin pikkuolkkariin pikkukuusi! Meidän kuuset on
tästä eteenpäin muovisia typerien allergioiden takia. Aina ennen on kuusi ollut
ihan oikea, mutta nyt on tyydyttävä muoviseen versioon.
Jos jotain positiivista pitää tästä hakea, niin se on ehdottomasti se, ettei
nämä muoviset ainakaan varista neulasia.
Tosin sitä kuusen tuoksua on ikävä!

Latvatähteä ei tähän hätään löytynyt sopivan kokoista, joten se nyt 
vaan on vähän suhteettoman suuri, eikä sillekään nyt vaan voi
mittään ;)! Eikä se oikeestaan haittaakaan! 


Lapsilla joulujännitys alkaa olemaan aikalailla
huipussaan. Sitä lisäämään lapset keksi, että kaikilla perheenjäsenillä
pitää olla oma postilaatikko. 
Täällä ollaankin nyt kirjoiteltu perinteisiä kirjeitä viime päivinä.
On se jännää aamulla kurkata omaan laatikkoon, josko sinne vaikka
olis tullut jokunen kirje tai kortti!

Hanna 

Niin ja ihania uusia lukijoita on löytänyt joukkoon!
 Hienoa! Tervetuloa!!!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

2. adventti


Nyt meillä on jouluseimiä oikein kolmin kappalein!
Lapset teki tänään pyhäkoulussa omat seimet!
Ihanaa, että pyhäkoulun tädit ja sedät jaksaa joka ainut sunnuntai
pitää lapsille oman hetken!
Minusta ei hommaan olisi luonteenlaatuni takia, joten oon tosi
kiitollinen, että on muita, jotka tuota arvokasta hommaa tekevät!


Viime sunnuntaina lapset teki enkelit. Tämä enkeli on Ruubenin käsialaa.
 Ja enkeli on siunatussa tilassa, nimittäin Ruubenin sanojen mukaan se
synnyttää valkoista vauvaa (huomaa valkoinen pumpuli vatsan kohdalla)!

Lumista 2. adventtia jokaiselle!

Hanna

Muistathan osallistua edellisen postauksen arvontaan!!! 

perjantai 7. joulukuuta 2012

JOULUARVONTA!!!

Nyt on aika laittaa pystyyn jouluinen arvonta!
Hieman punaista ja valkoista. Vanhahtavaa, mutta kuitenkin uutta!
Lämpöä ja valoa!
Sinulle!!!


Tämän peltisen kynttilälaatikon kera muutaman
punaisen ja valkoisen kynttilän 
laitan pakettiin sille, jota
arpaonni suosii!


Osallistu arvontaan kertomalla jokin asia, joka tuo
sinulle jouluisen tunnelman!
Muistathan laittaa nimimerkin, jos et ole kirjautunut lukija ;)!


Arvonta suoritetaan keskiviikkona 12.12.12 klo 21!


Onnea!!!



Hanna

torstai 6. joulukuuta 2012

6.12

Rauhallinen kotipäivä joululaulujen ja pipareiden 
parissa vietetty.
Pieni lenkki piti käydä illan hämärtyessä heittämässä hautausmaalla.
Siellä on niin kaunista näin pimeällä, kun kynttilöitä oli tosi paljon!


Kiitollisella mielellä olen tänään itsenäisyyspäivänä!
Molemmat pappani ovat oman osansa sodissa tehneet, tänään
sytytin heidän muistolleen kynttilöitä pihapiiriin.
Suuri kiitos heille ja muille veteraaneille, jotka 
ovat meille oman Suomen antaneet!

Hanna

tiistai 4. joulukuuta 2012

Kenkiä, kenkiä

Nyt olis hyvä tehdä postaus villakoirista, epäjärjestyksestä ja
lievästä juhlien jälkeisestä kaaoksesta, mutta jätänpähän sen toiseen kertaan.
Juhlien jälkeen eilinen meni maitobaarissa istuessa ja Hillaa kannellessa, neiti kun
ei halunnut nukkua puolta tuntia kauempaa eikä ainakaan muualla kuin sylissä.
Yö menikin sitten jo huomattavasti paremmin ;)! 

Jokainen nainenhan tykkää kengistä!
Hillasta taitaa olla tulossa kenkäfriikki jo ihan pienestä pitäen!


Toiset tekee mitä osaa ja toiset tekee mitä haluaa!!!
Äitini kuuluu näihin jälkimmäisiin!
Hän nimittäin oli nähnyt kuva, siis pelkän kuvan, tällaisista sandaaleista
ja vitsinä sitten heitin, että Hilla varmaan tykkäis tällaisista!
No sunnuntaina Hilla sai tällaiset mummilta lahjaksi! Nämä on niin liikuttavan
kauniit!!!


Luulempa, että tilaamme mummilta vielä vähän suuremmat ensi kesäksi!

Hieman talvisemmat tohvelit Hilla sai sedältään ja tämän perheeltä!


Nämä on aivan yhtä söpöt kuin nuo sandaalit! Ensi jouluna näillä
ehkä mennään jo tosi lujaa!!


Pysykäähän lämpiminä!!!

Hanna

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Juhlapäivän tunnelmia


 Hillan nimijuhlat on nyt onnellisesti ohi!
Kyllä meillä olikin ihanat juhlat!!!
Itse juhlakalu oli oikein nätisti siunauksen ajan, vaikka pelkäsinkin, että neiti
on juuri silloin äänekkäällä tuulella. 
Pelko oli aivan turhaa :)!


Tupa oli täynnä rakkaita ja jokaiselle piti löytää istumapaikka, niinpä 
tuotiin ulkoa puutarhakalusteet poikien olkkariin ja katettiin sinne myös paikkoja.
Kukkia, tulppaania lukuunottamatta, meillä ei oikein allergioiden takia nykyään  voi sisällä
pitää, joten pöytiin laitoin valkoisella sprayllä suihkutetun risukimppun, johon 
kiepsautin pikkuvalot ja joulupallot. Niistähän tuli ihan visiota vastaavat:)!


Ensin herkuteltiin jouluruualla. Jouluista tunnelmaa toi ihanat tuoksut ja maut, kynttilät, puheensorina sekä
iso perhe!


Kakkukaffit juotiin jälkiruuaksi. 
Täytteenä kakussa oli hillaa sekä kinuskirahkaa ja päällä
vaahtokarkkimassaa ja tietty vähän sitä blingbligiä!!!


Pikkuruiset varpaat <3!!!


Lisäksi valkosuklaa-vadelmakakkua, leipäjuustoa ja lakkahilloa!


Rakas siskoni taiteili Hillalle pikkuruisia bebe-leivoksia!
Ne oli viedä kielen mennessään!!!
Niin herkkuja!

Ihana päivä jää muistoihin!

Tästä on hyvä suunnata katseet ja ajatuket jouluun täydellä innolla!

Hanna

Niin ja uudet lukijat ovat sydämellisesti tervetulleita 
jakamaan tätä kaikkea!!!