.

.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kotimaan matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kotimaan matkailu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. elokuuta 2018

Kesäinen Yyteri

Kuten osa teistä tietääkin, meillä on jo muutamana vuonna ollut tapana käydä siipan kanssa asuntomessuilla ja siihen samaan ajankohtaan on yhdistetty pieni lomanen aivan kahden kesken. 
Tänä vuonnahan siis nuo asuntomessut ovat Porissa ja sinne suuntasimmekin heti miten messujen alkupäivinä. Messuista lupaan tehdä vielä ihan oman jutun, kunhan ennätän paneutua kuviin oikein ajan kanssa.


Tällä reissulla saatiin vierailla myös serkkuni perheen kodissa Raumalla ja viettää muutamat yhteiset ihanat hetket. Ei olisi millään malttanut illalla mennä nukkumaan, sillä niin paljon puhuttavaa meillä oli! Kierreltiin myös upeaa Rauman vanhaa kaupunkia ja pulahdettiin mereen illan kuluessa. Kiitos ihanista hetkistä Sanna ja perhe ❤️!


Messujen jälkeen suunnattiin Porin Yyterin dyyneille! Enpä olisi uskonut, että Suomesta löytyy jotain näin kaunista! Olenhan toki nähnyt lukuisia kuvia Yyteristä, mutta omin silmin nähtynä paikka oli sanoinkuvaamaton. 


Niin hienoa hiekkaa, pitkä rantaviiva ja niin leppoisa tunnelma! Vaikka helteisellä rannalla oli satoja muitakin kesänviettäjiä, ei ihmispaljous haitannut lainkaan. Pyyhkeet levitettiin pehmeälle rantahiekalle ja vain nautittiin! Vajaan vuorokauden vierailu Yyterissä tuntui viikolta etelässä. Niin hyvin siellä pääsi lepäämään ja nauttimaan olostaan.


  Ilta-aurinko antoi meille parastaan ja sitä olisi voinut ihastella pidempäänkin. Pitkin rantaviivaa kuljettiin paljan jaloin, merta ja dyynejä ihastellen. Muistojen lisäksi talteen jäi myös lukuisia kuvia, joista muutamasta olisi tarkoitus teettää olohuoneen seinälle kollaasi!


Länsirannikko on meille vähän vieraampaa aluetta tästä rakkaasta ja niin kauniista kotimaasta. Kunpa joku kesä päästäisiin palaamaan noihin ihaniin maisemiin ja lisäksi voitaisiin tutustua enemmän tuohon kauniiseen rannikkoon.


Yhteinen aika siipan kanssa on aina kallisarvoista ja näin upeissa maisemissa se saa lisäksi vielä kultareunukset! Ilman isovanhempia ei tämä(kään) reissu olisi ollut mahdollinen. Olemmekin niin kiitollisia Mummille ja Vaarille, että ottavat lapsia luokseen, jotta meillä aikuisilla on välillä aikaa vain ja ainoastaan toisillemme. Kiitos siis vielä Mummi ja Vaari ❤️! Olette kultakimpaleita!

Hanna



perjantai 4. elokuuta 2017

Kenkävero ja Mikkeli

Täällä on ollut hyvin harmaa ja osin sateinenkin päivä, kuten varmasti
aika monessa muussakin paikassa tässä rakkaassa kotimaassa.
Aurinkoa toivoisin lisää ja paljon! Auringolla toimiva ihminen
käy näin harmaina päivinä vähän alavireiseksi, mutta onneksi
näin sadepäivänä on hyvä palautella mieleen käytyjä reissuja
ja haavella jo vähän tuleviakin.

Asuntomessureissulla Mikkelissä messubussissa opas suositteli käymään
Kenkäverossa. Ihmettelin paikan nimeä, kun en ollut moista ennen kuullutkaan,
joten pitihän sitä käydä katsomassa omin silmin.
Paikka oli todellakin käymisen arvoinen, suuri, vanha ja niin kaunis
pappila upeassa ympäristössä!


Vaikka petyin asuntomessujen piha- ja puutarhasuunnitelmiin, Kenkäveron
vuoksi sain senkin edestä ihasteltavaa!
Niin upeat kukkapenkit tervehtivät jo heti sisäänkäynnin läheisyydessä
toivottaen vieraat tervetulleiksi!


Pionit olivat kauneimmillaan ja niitä oli niin paljon, etten ennen eläessäni ole nähnyt
samalla kertaa yhtä paljon

    

Sisällä pappilassa oli kauniisti ja pappilan henkeen hyvin sopien sisustettu
kahvila ja lounaspaikka! Rauhallinen ja tunnelmallinen pappila
oli oiva paikka nauttia päiväkahvit. Lounastakin olisi ollut tarjolla, mutta
meillä oli vielä vatsat täynnä hotellin aamiaisesta, joten tyydyttiin pelkästään kupposiin kuumaa
 ja tunnelmaan!


Pappilan ympäristössä oli kivoja myymälöitä sekä tuoksullaan 
meitä sisään huokutellut leivintupa. 


Erilaisia suolaisia ja makeita herkkuja oli puoti pullollaan! Pikkuleipiä, marenkeja, toffeita,
kahvikakkuja sekä erilaisia leipiä oli niin monenlaisia, että oli pieniä vaikeuksia
valita kotiinvietäviä.
Päädyttiin ostamaan tolkuttoman suuria suklaamarenkeja sekä ruisleipänen
tuokkosessa vietäväksi mummille kiitokseksi lastenhoidosta.


Maistiaisia oli monista tuotteista ja erikoisuutena huomioin tee-se-itse-tuotteita, jollaisia
ei ihan jokapaikassa olekaan!


Pappilan takapihalla avautui upea järvimaiseman lisäksi
ihana puutarha sekä kanoja ja lampaita! 
Oikein idyllinen vierailukohde siis Mikkelissä kävijöille.


Mikkelin torin laidassa koimme makunystyröitä kutkuttavan
kokemuksen. Päädyimme pitkän pohdinnan jälkeen
illalliselle Gastropub Einoon, joka oli ääriään myöden täynnä asiakkaita.
Onneksemme saimme kuin saimmekin pöydän ja maistoimme talon ylpeyttä, jota ei turhaan
kutsuta kaupungin parhaaksi.


Nimittäin talon hampurilainen oli todellakin paras lajissaan, ei vain Mikkelissä
vaan veikkaisin, että koko maassa! Kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa.


Jalkaisin tutustuttiin Mikkelin keskustan ympäristöön ja satamassa
törmättiin näin ihanaan jäätelöautoon. Ikävä kyllä
tarjoilu ei ollut vielä alkanut...


Mikkeli ei noin ensi kuulemalla erityisesti houkuttele
 eikä odotukset olleet kovinkaan korkealla, mutta
voin kyllä sanoa, että ensivisiitti kaupunkiin oli kerrassaan onnistunut ja
luulenpa, että ehkä vielä jonain päivänä käydään siellä uudelleen.

Suomen massa on kyllä aika upeita paikkoja, joiden olemassaolosta
ei tiedä mitään. Kotimaan matkailu kunniaan!!!

Kiitos Mikkeli!!!

Hanna

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Asuntomessut 2017 Mikkelissä

Meidän joka kesäiseksi tavaksi on tullut kiertää asuntomessut
siipan kanssa kaksin. Ollaan yritetty järjestää niin, että lapset ovat yön yli
hoidossa ja saadaan viettää aikaa yhdessä pidemmän kaavan mukaan.
Tykätään molemmat kierrellä messuja ja siihen yhteyteen on hyvä
järkätä muutenkin kahdenkeskistä aikaa, joka muutoin tuntuu 
olevan aika-ajoin kortilla.

Tämän vuoden asuntomessu on siis 13.8 saakka Mikkelissä.
Alue, jonne messutalot on rakennettu rajoittuu Saimaaseen ja osasta
taloista on melko hulppeat järvimaisemat.

Luonto on kivasti läsnä ja vaikka talot onkin kohtalaisen lähekkäin, on
ympäristössä tilaa liikkua ja lapsille oli rakennettu leikkipuisto alueen keskelle.
Myös lenkkipolut meni alueen läheisyydessä ja olipa yhdellä rivitalolla jopa
oma uimarantakin.
Talot oli myös sijoitettu niin, ettei naapuritaloon ole suoraa
näköyhteyttä. Se tuo luonnollisestikin yksityisyyden tunnetta
kuhunkin taloon.

Kuten yleensä, tälläkin kertaa useissa taloissa oli aina
jotain mikä itseä miellytti, eikä yhtä ainoaa ihan omaan makuun 
mätsäävää taloa ollut. 
Pidin kuitenkin valoisista huoneista ja suurista ikkunoista.


Silmiin osui myös useampi makuuhuone, jossa vuodetekstiilit olivat
erityisen houkuttelevia!



Patioita ja kesä- ja kasvihuoneita oli kivasti rakennettu ja sisustettu ja lasitettuja
terasseja oli myös useissa kohteissa.

     

     

Aina on itsellä mielessä joku huone, johon kiinnittää erityistä
huomiota. Se on aina se, joka kotona kaipaisi ja vaatisi ehostusta.
Tällä kertaa huomiota kiinnitin erityisesti kylpyhuoneisiin ja saunoihin.

   

Saunoissa viehätti vaaleat pinnat sekä leveät vaakaan
asennetut paneelit.


Myös valoisuutta tuovat lasiseinät- ja ovet miellyttivät silmää.

     

Keittiöt oli tällä kertaa melko mitään sanomattomia minun makuuni.
Oikeastaan vain yksi oli edes kuvaamisen arvoinen.


Joissakin taloissa oli ihana mökkitunnelma,
 tai sitten tällainen mökkikuumeesta kärsivä vain tulkitsi asian näin.



Suurin vetonaula messuille taisi tänä vuonna olla kohde numero 5, 
ainakin jonojen perusteella. Pitihän se itsekin käydä katsomassa.
Ulkomuodon perusteella odotin melko kliinistä, valkoista ja hyvin modernia
sisustusta, mutta yllätyin positiivisesti. Tunnelma oli saatu oikein kodikkaaksi!




      

      


Talojen pihat olivat minulle pienoinen pettymys. Suuressa osassa pihoja oli enemmän
tai vähemmän kunttaa. Jotkut pihat olivat sitä pelkästään. 
Itse pidän enemmän nurmesta ja istutuksista, ne tekevät 
pihasta huolitellun näköisen ja talokin nousee enemmän esiin siistiltä
pihalta. Etenkin jos talo maksaa useamman sata tuhatta, niin
se vaatisi muutakin pihaansa kun mustikan varpuja.
Olisi ollut kiva saada uusia ideoita omaankin pihaan,
kunttaa kun meiltä löytyy ihan tuosta tontin rajalta.

Omat suosikkini tämän vuoden messuilta olivat kohteet no 7, 8 ja 22.
Kaikki valkoisia puutaloja, jokainen hyvin erilainen, mutta jotenkin tunnelma
ja jokin pieni juttu sain ihastumaan niihin.

Sää oli hiukan kehno, kun vettä ripsi ajoittain ja viileääkin oli.
Osaan kohteista joutui jonottamaan melko pitkäänkin ja se oli tympeää, etenkin
kun joihinkin kohteisiin päästettiin vain tietty määrä ihmisiä kerrallaan.
Kaikenkaikkiaan messut olivat jälleen oikein mukavat ja
päällimmäisenä mieleen jäi kaunis järvenrantaan rakennettu
asuinalue, jossa varmasti asukkaat viihtyvät!

Onnittelut!
Jaksoit lukea ylipitkän postauksen loppuun saakka ;)!!!
Taputa itseäsi olalle!

Hanna

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Etelän tunnelmaa

Ihanan aurinkoisena valkeni tämä aamu eilisen
syksyn jälkeen.
Onneksi, sillä tänään minulla sattui olemaan vapaapäivä.
Ilman mitään ihmeellisiä etukäteissuunnitelmia tästä päivästä 
tuli erityisen kiva!


Aamukahvit auringossa omalla terassilla venyy aina vähintään
tuntiin. Kahvin juonnin lomassa kiertelen pihamaalla katselemassa
kasvien vehreyttä ja kastelen kesäkukkia, välillä ripustan
pyykkiä ulos kuivumaan ja taas palaan sen jo viilenneen kahvin
luokse. Istun ja ihmettelen, mietin ja suunnittelen.
Siipan kanssa pyöritellään ideoita pihan ja päivän puuhastelujen suhteen.
Leppoisa vapaapäivän aamu siis!


Täällä meillä Jyväskylässä on nyt tämän viikon lopulla 
Kansainväliset suurmarkkinat! Sinne suunnattiin 
iltapäivällä ihmettelemään markkinatunnelmaan. Näillä markkinoilla
emme olekaan ennen olleet ja niiden tunnelma oli kyllä
ihastuttava. Tuoksut, äänet, musiikki ja tunnelma oli aivan
kuin olisi etelässä ollut. Emme voineet ohittaa italialaista jäätelökojua,
vaan tötteröt kädessä istuimme Lutakon aukion portailla ja ihmettelimme ja
ihastelimme näkymää.  


Macaron-kojun luona ei voinut kun hengittää syvään. Niin kaunis
ja houkutteleva näkymä oli!
Voiko tällaista vastustaa?
Tarjolla oli myös paljon muuta houkuttelevaa ja
herkulista. Harmillisesti me lähdettiin liikkeelle suoraan ruokapöydästä.
Näille markkinoille kannattaa ehdottomasti suunnata nälkäisenä!!!
Onneksi markkinat kestävät sunnuntaihin saakka, joten jos
olet liikkeellä täälläpäin, mene ihmeessä käymään!
Varaa mukaan käteistä, sillä useimmissa kojuissa maksuvälineenä
ei kortti käy!
 Markkinat siis sijaitsevat Jyväskylässä Lutakon aukiolla, seuraat vain
Paviljongin viittoja ja olet perillä!


Kotimatkalla siippa kääntyi vahingossa väärälle rampille, joten kiersimme vähän eri
kautta kotiin kuin normaalisti. Onneksi, sillä 
Kuokkalan kartanon kohdalla alkoi kahvihammasta kolottaa.
Pikainen ja extempore käännös vasemmalle johdatti meidät 
päiväkahville upeaan miljööseen.
Ensi kertaa oltiin siis liikkeellä täälläkin, tuskin kuitenkaan viimeistä!
Kuopuskin viihtyi kartanolla erikoisen hyvin, olihan se hänen mielestään kuin
linna tanssisaleineen ja aikoo kuulemma isona muuttaa sinne asumaan.
Kahvien ja taiteeseen tutustumisen jälkeen piipahdettiin vielä
idyllistä niittypolkua pitkin Aijälänsalmen rantaan vilkuttamaan
ohi ajavalle laivalle!


Yhdestä ainokaisesta vapaapäivästä saa näemmä
helposti irti lomantuntua, kun ei suuria
suunnittele ja on liikkeellä avoimin mielin.
Omassa kotikaupungissa on niin paljon sellaista, mitä ei 
vielä näissä reilussa kolmessa vuodessa olla ehditty näkemään.
Luulenpa, että vieläkin meillä riittää tutkittavaa tässä
niin kauniissa kaupungissa.

Kaunista perjantai-iltaa sinulle!!!
Kunpa huomennakin paistaisi!

Hanna

lauantai 27. toukokuuta 2017

Retkeily kunninaan!!!

Tämä päivämäärä laitettiin kalenteriin jo aikaisin keväällä ja
merkittiin vapaaksi, jotta päästään ystäväperheen kanssa
retkeilemään.
Suunnitelmat tuppaa usein lapsiperheiden kohdalla muuttumaan ja niinpä tämän
päivän retkelle lähdettiin ilman ystäväperhettä ja 
kohdekin vaihtui ensin Ruoveden Helvetinkolusta 
Laukaan Hyyppäänvuoreen ja siitä vielä Leivonmäen kansallispuistoon.

    

Reppuihin pakattiin kunnon eväät ja reitiksi valittiin sellainen, josta
koko perhe selviytyisi. Harjunkierros on 4,5 km pitkä reitti, joka on luokiteltu
keskivaikeaksi. Mitta reitille oli juuri sopiva eikä maasto ollut lainkaan 
liian vaativa edes kiipeilyyn ja metsässä liikkumaan tottuneelle 4-vuotiaalle
kuopuksellekaan. Loppumatkasta tosin oli kiva hypätä isompien reppuselkään tai
harteille, kun evästauon jälkeen alkoi jo jäsenissä painaa ja 
vähän viluttaakin.

     

Retkipäivä sattui olemaan myös koiramme synttäripäivä.
Maastossa koira oli kuin kotonaan, vaikka
joutuikin olemaan narun jatkona koko retken ajan, johtuen 
suhtautumisesta toisiin koiriin sekä tietysti siitä, että
koirat pitää olla kytkettynä alueella. Tätä sääntöä ei kyllä aivan kaikki noudattaneet
ja jouduin muutamia koiranomistajia varoittamaan meidän kummallisesta koirasta,
joka ei muista kaltaisistaan piittaa.

      

Saatiin nauttia poutaisesta säästä patikoinnin ajan ja vasta, kun
kotimatkaa oli ajettu muutama minuutti, alkoi vettä pisaroimaan tuulilasiin.
Loppupäivä sujuikin kotosalla sisätiloissa kurjan sään takia.
Onneksi lähdettiin jo aamupäivästä liikkeelle.


Ajomatka Jyväskylästä Leivonmäen kansallispuistoon oli juuri sopivan
mittainen. Tullessa tutkailin jo lähiseudun muutakin luontopolkutarjontaa ja
yllätyin positiivisesti, reittejähän on olemassa melkoinen määrä!!! 
Luulenpa, että tänä kesänä pakataan eväät reppuun toistekin ja
kierretään lähiseudun luontopolut. 
Ja ehkä sinne Ruoveden jylhiin maisemiin mennään ystäväperheen kanssa 
vielä joku kerta!


Koko perheenä oli mukava olla retkeilemässä ja erittäin kiva
oli, kun perheen nuorisokin lähti mukaan ilman 
minkäänlaisia vastaväitteitä!
Mikäs tämän parempaa yhteistä aikaa olisikaan?
Aikaa yhdessä, ilman puhelimia, pelejä ja muita häiriötekijöitä!
Raitista ilmaa ja liikkumista!
Ruokailu edullista, helppoa ja kaikille maistuvaa omien eväiden vuoksi!
Kaikilla oli mukava päivä eikä siihen tarvittu edes paksua lompakkoa!!!

Hanna