.

.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Hyvätuuli

On ihmeellistä, kuinka ihmisen vireystila vaihtelee, vaikka
periaatteessa arki ja sen vaatimukset pysyvätkin aivan samana.
Toisinaan virtaa riittää vaikka ja mihin, kun taas toisena hetkenä
ei työpäivän päätteeksi jaksaisi yhtikäs mitään.


Talven pimeimpinä kuukausina oli tunne, että voisi hautautua
peittojen alle lämpimään ja ottaa piiitkät talviunet.
Nyt kuitenkin tuntuu, että olen herännyt, vaikken talviunilla ollutkaan.
Energisen olon laitan ihan vaan auringon piikkiin!
Tällä viikolla ollaan oltukin kovin keväisissä tunnelmissa, kun
räystäästä tippuu vesi ja linnut laulaa kevään kunniaksi.
Kevät ja kesäihmiselle tämä on ollut siis yhtä juhlaa.


Ehkä vireystilaan vaikuttaa myös edessä oleva talviloma, joka 
koittaa reilun viikon kuluttua. Kovin kummoisia lomasuunnitelmia ei ole, eikä
tarvitsekaan olla. Riittää, että olemme koko perhe samaan aikaan lomalla
ja saadaan olla ilman suurempia aikataulutettuja menoja.


Hyvätuuli hiipiköön sisään, asettukoon taloksi, tarttukoon kaikkiin meihin!
Uskon, että sinulle jää sitä myös yllinkyllin!

Kivaa keskiviikkoa!!!

Hanna



4 kommenttia:

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!