.

.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Gluteenitonta elämää ja gluteenittoman myslin resepti

Meillä asuu nuori mies, joka on sairastanut keliakiaa
yksi vuotiaasta saakka. Sairauden kanssa on ajan mittaan oppinut elämään
alun järkytyksen jälkeen ja poika itse
tuntee ja tietää jo erittäin hyvin, mitä voi ja mitä ei voi syödä.
Koulussakin ruokavalio toteutuu pääsääntöisesti oikein mallikkaasti.


Kotona meillä on gluteenittomat kuiva-aineet omassa erillisessä
kaapissa poissa kiellettyjen ruoka-aineiden (ohra, vehnä, ruis) lähettyviltä.
Makarooneja, pastoja ja spaketteja sekä erilaisia jauhoseoksia
on luonnollisesti kaksin kappalein, tavalliset
ja gluteenittomat ja ne säilytetään hyvin merkittyinä, ettei 
poika vahingossakaan saa väärää ruokaa.
Lisäksi pojalla on oma leviterasia ja leipäveitsi sekä
leivänpaahdin, jossa hän lämmittää/sulattaa pakkasesta ottamansa
leivän aina kullekkin aterialle erikseen.


Gluteettomien tuotteiden valikoima on tässä 13 vuoden aikana kasvanut
aivan valtavasti ja vaihtoehtoja on tullut vaikka kuinka paljon entisen
riisikakun rinnalle.
Silti aina ihmetyttää juurikin näiden tuotteiden hinta, joka
on järkyttävän korkea tavallisiin vastaaviin verrattuna.
Tuoreleipä saattaa maksaa kuusikin euroa,
makarnoonit 3-4€ ja kilon jauhopussi melkein 5€.
Välillä mietityttää, että hinnan voi ainakin kolminkertaistaa ihan huoletta,
jos vain paketin kylkeen kirjoittaa "gluteeniton"!
Vehnäjauhoa voi olla ihan missä tuotteessa vain, sitä ei tule aina ajatelleeksi.
Pähkinäsekoitukset, suklaat, karkit ja vaikka ranskanperunat esimerkkinä mainittuna.


Poika toivoi saavansa maistaa mysliä. Joskus aikaa sitten olen
hänelle sitä ostanut, mutta ei siitä silloin piitannut. Nyt sitten ostin 
paketillisen ja järkytyin.
Myslipaketti, jossa itse tuotetta oli ehkä 200-300 g maksoi
yli 4 € ja arvatkaas mitä se sisälsi.
Siinä oli käytännössä vain kaurahiutaleita...
On siinä kaurahiutaleilla hintaa!!!
Ja kauanko tuollainen paketti kestää kasvavalla nuorella miehellä, jolla on
aina nälkä?!


Tästä tuohtuneena etsin netistä ohjeen ja päätin
tehdä mysliä itse.

Gluteeniton mysli

6 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl pellavansiemeniä
1 dl mantelirouhetta
1 dl rypsiöljyä
0,5 dl juoksevaa hunajaa
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 dl kuivattuja hedelmiä (esim. rusinoita)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja hunaja ja sekoita
huolella. Levitä seos leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi ja 
paahda uunissa 175°C 20 minuuttia . Laske lämpö 150°C ja jatka paahtamista
vielä toiset 20 minuuttia. Sekoittele välillä ja varo polttamasta. Alenna lämpöä tarvittaessa
jo aiemmin. Lisää kuivatut hedelmät vasta valmiiksi paahdettuun mysliin.

Tätä helppoa ohjetta voi muunnella mielensä mukaan erilaisilla pähkinöillä ja siemenillä
riippuen siitä mitä kaapista sattuu löytymään. Minun uuni on hiukan turhankin ärhäkkä ja 
tuo 175 °C oli ehkä aavistuksen liian kova lämpö ja siksi mysli otti vähän turhankin tumman värin. Seuraavan kerran aloitan paahtamisen 150°C:ta ja lasken sitten
paahtamisen puolivälissä 125°C:een.

Tätä mysliä meillä syödään maustamattoman jogurtin kanssa aamu-,väli- tai
iltapalaksi! Ja ainahan joukkoon voi pilkkoa tuoreitakin hedelmiä!
Ja maistuu oikein hyvälle!

Aurinkoista pakkasviikkoa sinulle!

Hanna

Ps. Aamulla kuulin ekan talitintin titityyn tälle keväälle!!! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!