.

.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Blogisynttärit

Viime viikolla tuli kuluneeksi 7 vuotta tämän blogin ensipostauksesta.
Aika tuntuu aivan käsittämättömän pitkältä, kun sitä ajattelee taaksepäin, mutta se on kuitenkin vain
seitsemän vuotta. Niin paljon elettyä elämää mahtuu näihin vuosiin. 


Aloitin kirjoittamisen aikoinaan omaksi iloksi ja vähän kuin päiväkirjaksi. Sellaiseksi muistoksi omista puuhista ja touhuista sekä kuulumisista. Oman harrastamisen ja oman tekemisen kaipuu sai aloittamaan, sillä miehen ollessa paljon iltaisin töissä, oli minulla hyvin aikaa ja sain kirjoitella itsekseni lasten mentyä nukkumaan. Olen aina ollut kohtalaisen suulas ja siksikin kirjoittaminen sujuu ja tekstiä tulee välillä vähän liiaksikin. 


Viime vuosien mittaan ehkä tärkeimmät aiheet itselleni blogissa ovat olleet leipomukset sekä käsityöt. Ohjeita kirjoittelen tänne muiden iloksi, mutta tottakai myös itselle muistiin, etenkin niitä uusia kokeiluja. Käsitöitä myös on mukava ikuistaa, sillä aika usein monet niistä jatkavat matkaa, enkä aina muista mitä on tullut milloinkin tehtyä. 


Koska olen kissanristiäistyyppiä, leivoin blogisynttäreiden kunniaksi mitä kaapista löytyy-kakun. Kakun pohja oli mehevä suklaakakkupohja, täytteenä sitruuna-jogurttimoussea ja päällä muotoiltava valkosuklaamassa. Tähän kakkuun kaupasta hankin vain suklaamunat koristeeksi, kaikki muu löytyi kaapista. No, tämä kakku on enää muisto vain, meillä kun
 tällaiset herkut eivät ehdi kauaa kaapissa seisomaan.


Toivoisin blogini olevan iloisen hyväntuulinen ja ilman synkkiä pilviä, sillä niitä riittää jokaiselle ihan varmasti muutenkin. Myönteistä elämänasennetta ja hymyjä mahtuu tähän maailman lisää vaikka kuinka paljon! Ja jos jokunen saa täältä päähänpiston, inspiraation, hyvän mielen tai vaikka
hymynkareen huulille, olen onnellinen!

Hanna

12 kommenttia:

  1. Paljon onnea seitsemän vuotiaalle blogille! Blogiasi on ilo lukea. :) Aivan ihanan kakun olet leiponut. Ei ihme, jos on jo kadonnut parempiin suihin!

    VastaaPoista
  2. Isot onnittelut blogisynttäreiden johdosta! Meidän blogit ovat tosi saman ikäisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista Laura ja onnea myös Hääräämölle vuosipäivän johdosta!

      Poista
  3. Onnea kouluikään ehtineelle blogille <3 7 vuotta jo, aivan vasta luin eka postauksesi isäsi kuoleman vuosipäivästä :( ja heti perään Paavo-vauvan peitosta. Tyttösenkin pyöräytit tällä aikaa. Mikä tunteitten kirjo, vaa sehän tämä on, välissä liikutun onnestanne ja harvemmin onneksi ikävistä asioista. Jatka vaan JUST SAMALLAI, meitä kanssaeläjiä riittää! Paisteista kevättä, Päivi*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi ihanista sanoistasi! Matkaa on tosiaan kuljettu pitkä matka ja niin paljon mahtuu näihin 7 vuoteen. Ihana, että olet pysynyt mukana näin kauan! Iloa ja aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  4. Onnea ♥ Aivan ihana kakku, tulee ihan pääsiäinen mieleen ja tuo sopii kevääseen aivan täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu! Kakku oli vähän kuin harjoitusta pääsiäiseen samalla! Ihanaa viikkoa sinulle!

      Poista
  5. Oikein paljon onnea 7-vuotiaalle! Huikea matka tälläkin ihanalla blogilla takana jo <3
    Todella herkullisen näköinen ja kuuloinen kakku!
    Aurinkoista kevään odotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iida Emilia! Niin paljon on tämä harrastus antanut ja opettanut, eikä vähiten itsestäni. Keväisiä päiviä sinulle toivotan!

      Poista
  6. Onnittelut 7-vuotiaalle ❤ Ihana kakku, niin keväisen näköinen 💛

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!