.

.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Varaslähtö laskiaiseen

Seuraava eteen tuleva merkkipäivä kalenterin mukaan taitaa olla Runebergin päivä ja senpä
takia pitäisi odotetusti leipoa sankarin torttuja, mutta minäpä en juurikaan niistä
tortuista perusta, joten hyppäsin niiden ohi heti seuraavaan merkkipäivään, 
johon on tietysti vielä useampi viikkoa aikaa..

Eilen oli pakottava tarve saada työntää sormet taikinaan ja leipoa 
pyöreitä pikkupullia, jotka täytin laskiaispulliksi!
Taikinoita tein oikein kaksin kappalein, sillä tietysti pullia piti tehdä koko
perheelle!
Gluteenittomat pullat tein ohjeella, jonka löydät täältä, klik! 


Minulla on muutama käsin kirjoitettu reseptivihko, joihin olen vuosien mittaan koonnut
ne luottoreseptit, joiden pariin palaan aina ja uudelleen. Vihkot ovat nähneet monen monta elämän
vaihetta ja kulkeneet mukana pitkin matkaa ja ovat sen näköisiäkin...
Pullan ohje on yksi sellaisista, johon palaan uudelleen ja uudelleen. Tämä pulla kulkee 
nimellä kotipulla ja sen lisäksi omistan toisen, hiukan juhlavamman pullan ohjeen, josta teen aina kierrepullia. Tässä teille nyt kuitenkin kotipullan ohje!

Kotipulla

5 dl maitoa
2 munaa
1,5 dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
2 pss kuivahiivaa
n. 15 dl vehnäjauhoja
150 g sulatettua margariinia

voiteluun:
 1 muna
raesokeria 

täytteeksi:
Flora vispiä
mansikkahilloa

Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää joukkoon munat, sokeri, suola ja kardemumma.
Sekoita kuivahiiva vehnäjauhoihin ja ala sekoittaa jauhoja taikinaan hyvin vaivaten joko yleiskoneella tai käsin. Loppuvaiheessa lisää sula margariini ja loput jauhot ja vaivaa taikinaa vielä niin, että se irtoaa hyvin astian reunoista. Kohota taikinaa lämpöisessä paikassa n. 30min
 liinan alla peitettynä. 
Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja teen taikinasta n. ranteen paksuiset pötköt, jaa tasakokoisiksi paloiksi ja pyöritä palat pulliksi. Laita pullat leivinpaperin päälle uunipellille jättäen kohoamisvara, peitä liinalla ja kohota n. 15 min.
Riko munan rakenne ja voitele kohonneet pullat munalla. Ripottele pinnalle raesokeria ja paista
pullia 225°C n. 10 minuuttia, niin, että pullat ovat kauniin ruskeita.
Ohjeesta tulee n. 30 pullaa!

Jäähdytä pullat hyvin. Leikkaa pullasta "hattu" pois. Pursota vaahdotettua Flora vispiä 
pullan alempaan osaan reunoille ja jätä keskelle kolo. Laita koloon n. teelusikallinen mansikkahilloa.
Aseta "hattu" varovasti täytteen päälle. Ripottele pinnalle tomusokeria ja nauti!

Täytä kerrallaan vain tarvittava määrä pullia, loput voi laittaa pakkaseen ja
täyttää myöhemmin, näin pullat säilyvät tuoreena!


Ensi viikolla käännetään kalenterista jo helmikuu esiin. Se tuo mukanaan muutakin mukavaa kuin vain laskiaisen ja ystävänpäivän! Meillä ja niin monen muunkin lukion kakkosluokkalaisen
perheessä saadaan ihastella vanhojen tansseja. 
Mekko ja kengät on hankittu, kampaaja ja meikki sovittu ja 
mekko istuvaksi pienennetty. Vielä muutama pieni hankinta on tehtävä ja sitten voi 
tanssiaiset alkaa! 
Äitinä on äärimmäisen jännittävää päästä seuraamaan esikoisen 
tansseja ja luulenpa, että pakkaan käsilaukkuun 
myös muutaman nenäliinan, sillä voi olla, että silmänurkat kostuvat. 

Pullavaa viikonloppua sinulle!

Hanna

3 kommenttia:

  1. Awwwww! Näitä suloisia laskiaispullia on niin ihana katsella!!
    Pitää varmaan miehelle vihjaista pullataikinan leipomista...

    Lempeitä tammikuun päiviä sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Leppoista täällä tällä hetkellä onkin, mittari näyttää muutamaa plusastetta!

      Poista
  2. Laskiaispullat on munkin mielestä parhaita, ja voittaa runebergintortut mennentullen 😄 Tosi herkullisen näköisiä nämä! ❤

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!