.

.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Asuntomessut 2017 Mikkelissä

Meidän joka kesäiseksi tavaksi on tullut kiertää asuntomessut
siipan kanssa kaksin. Ollaan yritetty järjestää niin, että lapset ovat yön yli
hoidossa ja saadaan viettää aikaa yhdessä pidemmän kaavan mukaan.
Tykätään molemmat kierrellä messuja ja siihen yhteyteen on hyvä
järkätä muutenkin kahdenkeskistä aikaa, joka muutoin tuntuu 
olevan aika-ajoin kortilla.

Tämän vuoden asuntomessu on siis 13.8 saakka Mikkelissä.
Alue, jonne messutalot on rakennettu rajoittuu Saimaaseen ja osasta
taloista on melko hulppeat järvimaisemat.

Luonto on kivasti läsnä ja vaikka talot onkin kohtalaisen lähekkäin, on
ympäristössä tilaa liikkua ja lapsille oli rakennettu leikkipuisto alueen keskelle.
Myös lenkkipolut meni alueen läheisyydessä ja olipa yhdellä rivitalolla jopa
oma uimarantakin.
Talot oli myös sijoitettu niin, ettei naapuritaloon ole suoraa
näköyhteyttä. Se tuo luonnollisestikin yksityisyyden tunnetta
kuhunkin taloon.

Kuten yleensä, tälläkin kertaa useissa taloissa oli aina
jotain mikä itseä miellytti, eikä yhtä ainoaa ihan omaan makuun 
mätsäävää taloa ollut. 
Pidin kuitenkin valoisista huoneista ja suurista ikkunoista.


Silmiin osui myös useampi makuuhuone, jossa vuodetekstiilit olivat
erityisen houkuttelevia!



Patioita ja kesä- ja kasvihuoneita oli kivasti rakennettu ja sisustettu ja lasitettuja
terasseja oli myös useissa kohteissa.

     

     

Aina on itsellä mielessä joku huone, johon kiinnittää erityistä
huomiota. Se on aina se, joka kotona kaipaisi ja vaatisi ehostusta.
Tällä kertaa huomiota kiinnitin erityisesti kylpyhuoneisiin ja saunoihin.

   

Saunoissa viehätti vaaleat pinnat sekä leveät vaakaan
asennetut paneelit.


Myös valoisuutta tuovat lasiseinät- ja ovet miellyttivät silmää.

     

Keittiöt oli tällä kertaa melko mitään sanomattomia minun makuuni.
Oikeastaan vain yksi oli edes kuvaamisen arvoinen.


Joissakin taloissa oli ihana mökkitunnelma,
 tai sitten tällainen mökkikuumeesta kärsivä vain tulkitsi asian näin.



Suurin vetonaula messuille taisi tänä vuonna olla kohde numero 5, 
ainakin jonojen perusteella. Pitihän se itsekin käydä katsomassa.
Ulkomuodon perusteella odotin melko kliinistä, valkoista ja hyvin modernia
sisustusta, mutta yllätyin positiivisesti. Tunnelma oli saatu oikein kodikkaaksi!




      

      


Talojen pihat olivat minulle pienoinen pettymys. Suuressa osassa pihoja oli enemmän
tai vähemmän kunttaa. Jotkut pihat olivat sitä pelkästään. 
Itse pidän enemmän nurmesta ja istutuksista, ne tekevät 
pihasta huolitellun näköisen ja talokin nousee enemmän esiin siistiltä
pihalta. Etenkin jos talo maksaa useamman sata tuhatta, niin
se vaatisi muutakin pihaansa kun mustikan varpuja.
Olisi ollut kiva saada uusia ideoita omaankin pihaan,
kunttaa kun meiltä löytyy ihan tuosta tontin rajalta.

Omat suosikkini tämän vuoden messuilta olivat kohteet no 7, 8 ja 22.
Kaikki valkoisia puutaloja, jokainen hyvin erilainen, mutta jotenkin tunnelma
ja jokin pieni juttu sain ihastumaan niihin.

Sää oli hiukan kehno, kun vettä ripsi ajoittain ja viileääkin oli.
Osaan kohteista joutui jonottamaan melko pitkäänkin ja se oli tympeää, etenkin
kun joihinkin kohteisiin päästettiin vain tietty määrä ihmisiä kerrallaan.
Kaikenkaikkiaan messut olivat jälleen oikein mukavat ja
päällimmäisenä mieleen jäi kaunis järvenrantaan rakennettu
asuinalue, jossa varmasti asukkaat viihtyvät!

Onnittelut!
Jaksoit lukea ylipitkän postauksen loppuun saakka ;)!!!
Taputa itseäsi olalle!

Hanna

5 kommenttia:

  1. Meillä jäi asuntomessut nyt väliin, joten kiitos koosteesta!
    Pesuhuoneita olisin itsekin katsellut. Vielä ei ole remontin aika, mutta ehkä viiden vuoden kuluttua sitten...Nyt on vielä listalla muita kohteita ennen sitä.
    Laittelen lähiaikoina omaan blogiini päivityksiä meidän tämän kesän remppailuista. Käyhän kurkkimassa!

    VastaaPoista
  2. Olepa hyvä! Valmiita kohteita on kiva katsella ja napata niistä mukaan parhaat ideat itselle! Käynpä kurkkaamassa teidän projekteja! Mukavaa elokuuta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiinnolla luin loppuun asti kun itse en pääse katsomaan tänä vuonna. Ei mahdollisuuta lomaan. Vaaleat saunat tosi kivan näköisiä.
    Tytti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon olikin luettavaa! Ihan muutamalla sanalla messuja ei ehkä voikaan kuvata;)!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!