.

.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Talven riemua ja tuliaisia!

Ensiksi kiitos teille kaikille, jotka olette meidän perhettä muistanut viime päivien aikana. Kun elämässä on vaikeaa, on ihana tietää, että on ystäviä ja rakkaita, jotka kantaa ja auttaa silloin kun ei itse jaksa!!! Ilman teitä olisimme ollut tosi yksin viime päivinä!!! Ja vaikka ei olla edes nähty, me tiedetään, että meitä ajatellaan ja muistetaan rukouksin!

Ja sitten itse asiaan... Lapset on nauttineet vihdoinkin saapuneesta talvesta. Tähän ihan viereen on tehty kaupungin toimesta luistelujää! Loistavaa sanon minä! Lapset vetää luistimet eteisessä jalkaan ja hipsivät tien yli kentälle. Ei voisi enään helpommaksi harrastamista tehdä.


Kuva on otettu meidän kodinhoitohuoneen ikkunasta. Jos ei itse ehdi kentän laidalle niin tästä on tosi hyvä vahtia kentän touhuja!


Siellä on sulassa sovussa koko naapuruston tytöt ja pojat, jääkiekkoilijat ja taitoluistelijat sekä ne, jotka luottavat enemmän potkukelkan voimaan ;)! Myös koirat on hyväksytty joukkoon mukaan. Kentällä käy kaupungin toimesta aurausmies, mutta nyt kun lunta on tullut niin kauheesti, on fiksut lapset vieneet, jokainen kotoaan, lumikolan ja yhteistuumin auranneet kenttää! Daniel vietti eilen luistimilla 4 tuntia, mikä on saavutus sinänsä!!! Eka tunti koulussa ja loput tuossa kentällä. Välillä kävi vaan syömässä ja vaihtamassa kuivat vaatteet. Voi sitä liikunnan riemua!!!

Tänään meillä kävi rakkaita kylässä. Äiti ja sisko ja vähän muitakin. Minnan kaupasta (niinkuin lapset asian ilmaisee)  sisko toi mulle tuliaisia, jotka oli kuulemma heti olleet mun näköiset!!! Kiitos Minna!!!


Keittiöön uudet VALKOISET verhot!!! 
Joulunpunaisen jälkeen valkoinen on taas niin ihana väri!!!


Sekä samaa sarjaa olevan liinan ruokapöytään!


Kuvassa oleva lyhty on siskontytön mulle antama joululahja!
Myöskin kovasti mun mieleen!! Kiitos Jenna!

Leppoista viikonloppua! Muistakaa levätä, antaa aikaa rakkaille ja läheisille
ja tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä!!!
(Mun viikonloppu loppuu tänään ja huomenna töihin)

Hanna

3 kommenttia:

  1. Taas niin mukavaa luettavaa, ja ihanan tunnelmallisia kuvia, hyvin oot saanu ikuistettua noinkin kaukaa. Niin ja kiitos kestityksestä oli aamullakin vielä niiin täysi olo. Siunausta koko perheelle ja voimia elämäänne rakkaat <3! äippä

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat verhot ja liina. Mistä moisia voisi ostaa?

    VastaaPoista
  3. Kiitos äippä! Ja oli piristävää kun kävitte!
    Tiina: Nuo verhot ja pöytäliina on Jyväskylän Löytytexistä! Sieltäpä löytyy yllättävän paljon kaikkea kivaa ja kaunista!!!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!