Piirakkabileet!

Uskaltauduin metsän laitaan!

Mukanani 7-vuotias turvamies Ruuben! Juttukaveri ja armottoman kova

marjastaja (varmasti isääni tullut)!

Hätyytti karhut ja käärmeet!

Saatiin siis olla ihan kaksin ja noukkia pikkuruisiin

ämpäreihin mustikoita!

Iso osa mustikoista katosi hetimiten parempiin suihin, mutta

kyllä sinne sankon pohjalle jotakin jäi!

Niistä tekaisin iiiihanan herrrrkullisen piirakan, apunani

samainen 7-vuotias, joka tällä kertaa keskittyi koneenkäyttäjän

ja maistajan rooliin.

Saatiin tuohon maisteluhommaan vielä yksi

vapaaehtoinen, kun Hilla tarjoutui apuun. Häneltä kävi kätevästi

myös pöydänpyyhkijän hommat ;)!

Yhdessä leivottu maistuu paremmalla kuin yksin tehty!

Gluteeniton mustikkapiirakka

100g voita

3/4 sokeria

1 muna

1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta

1 dl perunajuhoja

1 tl leivinjauhetta

Pinnalle:

Mustikoita runsaasti

Muruseos:

50 g voita

1,25 dl sokeria

1,25 dl gluteenitonta jauhoseosta

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna hyvin sekoittaen ja lopuksi vielä keskenään

sekoitetut kuivat aineet (itse käytin tässä piirakassa pelkkiä glutenitonta jauhoseosta). Painele taikina voidellun ja jauhotetun piirakkavuoan

pohjalle. Levitä pinnalle mustikat. (Jos käytät jäisiä mustikoita, sekoita joukkoon muutama

ruokalusikallinen perunajauhoja).

Nypi muruseoksen ainekset keskenään ja ripottele mustikoiden päälle.

Paista piirakkaa 180-200 asteessa noin puolisen tuntia.

Vaahdotin piirakan päälle vispikermaa jäätelön puuttuessa.

Pinnalle vielä muutama tuore mustikka, nam!

Lasten kanssa herkuteltiin ukkosen paukkuessa ja sateen hakatessa ikkunoita!

Voiko paremmin sadepäivää viettää???

Hanna

Pionirakkautta

Pioni on niin kaunis kukka, että sitä on vaikea edes sanoin

kuvata!

Ehkä siis muutama kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!!!

Sain äidiltä muutama päivä sitten kimpun pioneita, joita hänellä kasvaa

aivan valtavan paljon!

Haaveissa on saada myös tänne omaan pihaan juurikin

tätä väriä oleva pioni! Mitään takeitahan sen menestymisestä 

meidän pihalla ei ole, mutta kokeillaan! Kertokaahan toki

vinkkejä, mistä ne tykkää ja mistä en ei tykkää!

Olen kerran saanut yhden pionin hengiltä, mutta josko tällä kertaa

saisin ensinnäkin sen hankittua ja toiseksi pysymään vielä

elävien kirjoissakin.

Nyt on kokeiltu myös se, että miten käy kun nupullaan olevan

pionin laittaa maljakkoon. Sehän aukeaa!!! Onneksi 

sain muutaman nupullisenkin, saan katsella niitä

kauemmin!

Pionit kylpevät ilta-auringossa!

Meidän pikkuinen resumaija nuuskuttelee kukkasia!

Uskaltauduin tässä illalla ylittämään tontin rajan ja astuin metsään ;).

Siellä on mättäittäin (onko tuo edes sana?) mustikoita!

Ehkäpä tässä joku päivä kiskaisen saappaat jalkaan ja otan sankon

kouraan ja ylitän sen rajan vielä uudelleen.

Taidan kuitenkin kaikesta huolimatta ottaa sen

kaikista äänekkäimmän lapsenikin mukaan, kehoitan häntä

pitämään mekkalaa koko rahan edestä (voin jopa maksaakin siitä vähän)! Ihan vaan siksi, että

karhut pelkäävät kuulemma kovaa meteliä!

Onneksi tuosta on ihan lyhyt takaisin kotiin, jos kävisikin niin,

että karhu yllättäisi!

Hanna

Viherpeukalon tynkä

Eilen oli melkoinen päivä!

Hain lapsia kotiin kesäloma- ja leirireissulta, jolla olivat olleet

lähes viikon.

Olivat vanhassa kotikaupungissa.

Kävin hakureissulla vanhalla työpaikalla moikkaamassa

ihania työkavereita ja samalla kävin kahden ystävän luona pikaisesti

kahvittelemassa.

Ihana oli nähdä rakkaita ystäviä ja työkavereita, mutta kyllä oli raskaskin päivä.

Kotiin lähtiessä pyyhkäisin ikävän kyyneleet silmänurkasta.

Kyllä sinne palanen sydäntä on jäänyt, eikä mikään ihan pieni 

palanen!

Ja sitten itse aiheeseen...

 Sain tässä taannoin äidiltä kirsikkatomaatin taimia.

Äiti oli ne esikasvattanut ja kukkiakin niissä jo oli.

Istutin ne koriin ja olen jopa muistanut niitä ahkerasti kastellakin!

Harvinaista tässä on se, että ne on olleet hengissä jo monen monta

viikkoa! Kukkia on tullut valtavasti lisää!

Ja ihan oikeita pikkutomaatteja! Näitä on pitkästi 

toista kymmentä! Ja lisää tuntuu tulevan kuin sieniä sateella!

Nyt vaan odotellaan, että aurinko kypsyttää ne ihanan

punaisiksi ja maukkaiksi.

Tuossa ne paistattelee keittiön ikkunan alla ehkä

kaikista aurinkoisimmalla paikalla, mikä terassilta löytyy!

Viherpeukaloa mulla ei ole ennen ollut, mutta

nyt voisi jopa luulla, että viherpeukalon tynkä on kasvamassa ;)

Hanna

Tuulta päin!

Saatin kauan sitten (ainakin 7 vuotta sitten) tuparilahjaksi

tuulimylly, jonka on nikkaroinut sama tätini taitava mies, jonka 

käsialaa on myös vauvan kehto, josta voit lukea täältä!

Mylly saatiin silloiseen talon väriin sopivana. Ollaan haluttu kuljettaa

myllyä mukana näissä kaikissa muutoissa ja tässä välillä se oli

sijoituksessakin äitini luona.

Alkuperäinen maali on ajan saatossa kärsinyt ja oli jo melko surkea näky.

Sepä ei kuitenkaan haitannut alkuunkaan, sillä maalasin myllyn 

uuteen kotiimme sopivaksi, keltaiseksi!

Toivottavasti Hannu-puuseppä ei tästä pahastu ;)!

Mylly näyttää entistä ehommalta, kuin uudelta ja koristaa

pihaamme toivottavasti vielä kauan!

Huhuu, onko ketään kotona???

Saatiin eilen vähän huisketta tänne nyt niin hiljaiseen taloon, kun Mirvan

perhe saapui meitä ilahduttamaan läsnäolollaan. Piipahduksen sijaan viettivät

yönsä tässä pihapiirissä matkailuautolla ja nautittiin yhdessä kuumasta kesäpäivästä,

iloisesta seurasta, hyvästä ruuasta ja vieläpä ehdittiin uittaa jälkikasvua

tässä läheisellä rannalla. 

Huomenna tähän tupaa saadaan taas ääntä ja vauhtia, kun kaksi vanhinta

haetaan viikon kestäneeltä reissulta kotiin. Ikävä meillä onkin ollut

melkoinen! Torstaina saadaan sitten vielä yksi reissaaja kotiin ja 

samalla koko katras saman katon alle!

Älkäähän polttako nahkaanne!!!

Hanna

Kolmen tähden illallinen ja avajaiset

Surullisen kuuluisa hiekkalaatikko on nyt valmis tai

ainakin melkein valmis. Vähän pitää vielä jossain vaiheessa

vähän petsiä tai valttia pyyhkäistä pintaan, mutta sitä ei nyt tähän hätään ehtinyt.

Siipan loman viimeistä päivää juhlistettiin ja samalla 

juhlittiin hiekkalaatikon avajaisia. Kokattiin yhdessä kolmen

tähden illallinen, joka nautittiin terassilla ilta-auringossa!

Tomaatti-mozzarella-basilikasalaattia sekä

Broilerin fileetä, tuorepastaa ja Kennedyn perheen suosikki pastakastiketta!

Ihan järjettömän hyvää! 

Jälkkärikahvit kera vaniljajäätelön ja tuoreiden mansikoiden

nautittiin uuden hiekkalaatikon reunalla!

Yksinkertaista, mutta niin hyvää!

Hiekkalaatikko rajoittuu kahteen suureen kiveen. Niitä vasten kun nojailee, voi

kuvitella loikoilevansa hiekkarannalla, tosin vain aaltojen 

rauhoittava ääni puuttuu.

             

                              

Kun vatsa täynnä, uni saattaa voittaa!

 Ssshhhh, isi nukkuu!!!

Ja kohta siellä pötköttää kaksi ahkeraa hiekkakakkujen tekijää!!

Näillä eväillä uuteen viikkoon!

Hanna

The sun!

Jaksan aina hehkuttaa rakkauttani aurinkoon, enkä tee poikkeusta

nytkään. 

En vaan voi sille mitään, että veri alkaa virrata suonissa nopeampaa

kun aurinko näyttäytyy!

Ei kesä ole mitään ilman aurinkoa. Kyllä sitä vettä ollaan nyt saatu ihan

riittävästi!

Täällä on hiljaista. Erikoisen hiljaista. 

Kuin huopatossutehtaalla.

Kaksi vanhinta lähti leireilemään ja toiseksi nuorin lähti mummolaan.

Meitä on täällä siis vain kolme.

Se tuntuu erikoisen hiljaiselta verrattuna normaaliin.

Pyykkiä ei tule samassa suhteessa eikä tiskikoneenkaan tarvitse

tiskata yhtä tiheään.

Muutaman päivän rauha tekee toisinaan ihan hyvää, mutta

kummasti se ikävä vaan alkaa painaa mieltä.

Tänään kerättiin Hillan kanssa nurmelta kukkasia.

Apilaa kasvaa kahdenkin väristä sekä lisäksi tälläisiä matalavartisia

pikkuruisia kukkia. Nimestä ei taaskaan ole tietoa.

Nämä noukittiin kiireesti ruohonleikkurin tieltä.

Viime viikolla pihakirpparilta hankitut pienet lasipullot

olivat kuin olivatkin oivat maljakot näin pienille kukkasille.

                                           

Ikkunalaudalle kukkaset asetin!

Keittiön ikkunalla viihtyvät myös siemenestä kasvattamat

basilikani!

Ihanaa viikonloppua sulle! Mun viikonloppu kuluu

jälleen töissä, valvoessa toisten unta!

Onneksi on nämä valoisat kesäyöt!

Hanna

Pihalla ja puutarhassa

Kun ostaa jonkun toisen vanhan kodin, saa samalla

jonkun toisen vanhan pihan, siis jos kodilla piha sattuu olemaan.

Meidän kodilla on piha. Ei iso, mutta ei pienikään. Ei perinteinen, mutta

ei modernikaan. Ei kunnon puutarha, mutta

ei oikein pelkkä pihakaan.

Ei hassumpi, mutta ei vielä oikein ihan omantuntuinenkaan.

Tässä pitkin kesää ollaan saatu ihmetellä oman pihan kesäilmettä.

Mitä mistäkin nousee ja kuinka paljon. Mistä tykätään, mistä ei tykätä.

Mitä säästetään, mitä lähtee ja mitä haluttaisiin tilalle.

Pihassa tykkään erityisesti terassista! Se ei voi milloinkaan olla

liian suuri. Tällä hetkellä meillä on ihan mukavan kokoinen.

Tykkään myös juhannusruususta ja muutamista muista kukista, joiden

nimistä ei ole mitään havaintoa.

Tykkään myös valtavista, ISOISTA kivistä.

Tykkään metsästä, johon oma piha rajautuu.

Olisko tämä kurjenpolvi???

Toisaalta en tykkää vuorenkilvistä, en vaan voi sietää niitä.

Ja siksipä ne on saanut lähtöpassit. Osa onkin jo revitty juurineen.

Kauniin värinen, nimestä ei hajuakaan!

En myöskään tykkää siitä, että kaikissa puskissa ja pensaissa, joita pihasta

löytyy, on piikkejä. Isoja tai pieniä.

Inhottaa jo ajatuskin, että lapset kaatuu piikkipuskaan ja

äiti joutuu niitä piikkejä ihosta nyppimään.

Piikkipensaat ei vaan sovi lapsiperheen pihaan.

Piikkipuskat on myös saanut lähtötuomion.

Tästä keltaisesta kukasta tykkään, ehkä siksi, että se on kovasti

paljon saman värinen talon kanssa.

Kuunlilja on ollut lempparini jo kauan ja tässä pihassa niitä

oli jo valmiiksi kolme komeaa!

Niitä ole siirtänyt uuteen paikkaan. Katsotaan, miten ne selviytyy.

Vielä ainakaan ei ole nuukahtamisen merkkejä näkynyt,

Rakastan pioneita vai pioneja?!

Yksi sellainen pieni ja vähän orpokin tästä pihasta löytyy.

Väri ei ehkä kuitenkaan ole ihan sitä mitä haluaisin. 

Haaveissa on siis lisää pioneita,

muutama syreeni, muutama riipparaita, luonnonkivistä

tehty kiviaita tonttia rajaamaan (kera sammaleen), hiekkalaatikko (vanhoista ratapölkyistä)

ja kesähuone.

Rajallinen aika, energia ja budjetti sekä

äärimmäisyyksiin vaihtelevat sääolot on niitä

hidastavia tekijöitä.

Mutta piha on oma, oli se sitten puutarha tai ei.

Pikkuhiljaa saadaan tästä(kin) pihasta juuri sellainen, jossa itse

viihdytään. Jossa saa lapset leikkiä, juosta, temmeltää ja

pelailla.

Jossa voikukista ei nipoteta ja jonka nurmikolla leluja lojuu pitkin poikin,

halusin minä niitä sinne tai en... ;)

Hanna