.

.

torstai 2. marraskuuta 2017

A R V O N T A ! ! !

Marraskuussa mielessä on tietysti se joulu, mutta pikkuhiljaa tulee
aika miettiä millaisen kalenterin sitä hankkisi seuraavalle vuodelle.
Meillä koko perheen seinäkalenteri on ahkerassa käytössä ja välillä tuntuu, ettei
sen rivit ja ruudut riitä millään ja merkintöjen lukeminen vaatii
erityistä tarkkuutta!


Seinäkalenteri on hyvin usein kotona sellaisessa paikassa, jossa se on kaikkien nähtävillä
 ja josta sitä on helppo silmäillä ohimennen!
Siksi kalenterin toivoisi olevan katseen kestävä ja sellainen,
 jota jaksaa katsella koko pitkän vuoden!
Plussana hyvässä kalenterissa on selkeästi merkittynä nimipäivät sekä
juhlapyhät, eikä siitä kuun kierron merkinnästäkään haittaa ole, voi
sitten tarkistaa, että valvoiko täysikuun vuoksi vai jostain muusta syystä!


Tahdon ilahduttaa sinua ja helpottaa kalenterisi hankintaa ja antaa mahdollisuuden voittaa
mitä kaunein kalenteri, jonka Joel Jyrinki on lahjoittanut tämän
A R V O N N A N palkinnoksi! Myös viime vuonna täällä blogissa oli
samanlainen arvonta, joten voisiko tätä kutsua jo perinteeksi???


Taitavasti otetut kuvat ja niihin kauniisti nivoutuvat
runot ja mietelauseet tekevät Joelin kalentereista, korteista ja tauluista 
herkkiä ja puhuttelevia.


Mikäli arpaonni ei sinua tällä kertaa suosi, voit tilata itsellesi kalenterin tai
vaikkapa suloiset joulukortit verkkokaupasta, täältä!


Sinulla on siis mahdollisuus osallistua arvontaan jättämällä minulle
 viesti tämän postauksen kommentteihin! Tällä kertaa vain blogiin kommentoineet
ovat mukana A R V O N N A S S A! Jokaisella on vain yksi ja ainut
mahdollisuus osallistua ja tämä siis tasapuolisuuden nimissä!


A R V O N T A A N voi osallistua lauantaihin 11.11.17 klo 20 saakka, jonka
jälkeen A R V O N T A suoritetaan ja voittaja julkaistaan blogissa!
Anonyymit osallistujat muistakaa laittaa tunnistusta helpottava nimimerkki!

O N N E A  A R V O N T A A N !

Hanna

* yhteistyöpostaus

54 kommenttia:

  1. Minä taidan olla ensimäinen arvontaan osallistuja. Mukava perinne ja kannatetaan jatkoa :) Tulee välillä luettua kaunista blogiasi. Aurinkoista joulun odotusta. Helena T.

    VastaaPoista
  2. Ihanaakin ihanampi kalenteri <3 Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  3. Suloinen ja tarpeellinen kalenteri. Arvontaan mukaan!
    tiina.salin@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Seuraillut ihanaa elämäntäyteistä blogiasi tovin. Muistan viime vuoden joulukuulta postauksen mummostasi. <3 Myös vuoden alusta postauksen ihanista villasukista. Kaunis kalenteri kyllä arvonnassa mukana. merwii@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Ihana, kävis mun seinälle❤

    VastaaPoista
  6. Niin kaunis että on ihan pakko koittaa onnea <3

    VastaaPoista
  7. Söpö kalenteri!

    Kristiina

    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihana kalenteri jota olen useasti FB:ssä ihastellut sekä kuvia :)
    Mukana siis arvonnassa

    Niina N
    niinaarvonnat@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Ihana kalenteri! Mukana. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Kauniita kakenteripäiviä! Mukana arvonnassa.
    Postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Tänä vuosikin on meillä menty Jyringin kalenterilla.
    Mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Upea!
    Mukana :)
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  13. Niin kaunis kalenteri ettei henno hävittää edes vuoden lopussa. Oispa ihana voittaa.

    VastaaPoista
  14. Mukana ihanan kalenterin arvonnassa :)
    riitu82@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana ihanassa arvonnassa. Jospa Onni suosis :) Olga.linna@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana kauniin kalenterin arvonnassa.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  17. Kalenterit aina kivoja! Mustavalkokuvat ihania!

    Maire
    Hullutellen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Ihana kalenteri, mukana arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Olisipa ihana!
    kirsilaa(at)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Onpa ihana! <3
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Ihana! Arvonnassa mukana :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kyllä minäkin tuollaisen haluaisin ja siksi osallistun arvontaan. T. EijaJii

    VastaaPoista
  23. Joelin kalenterilla menty muutama muuki vuosi niin jos nyt kokeilis potkiiko onni?:)

    mirha.84@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa.

    Susku

    VastaaPoista
  25. Mukana ihanan kalenterin arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa. anita.lepisto@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana. Tämä on kyllä niin nätti ja ihana kalenteri.
    sinikka.peltokorpi@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Aivan ihana kalenteri!
    jonnan@windowslive.com

    VastaaPoista
  29. Kaunis kalenteri.
    Mukana kivassa arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  30. tuollasen kyllä ottaisin tosi mielellään, aivan ihana!
    pipe.romppainen@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ihastuttava kalenteri!
    Mukana siis arvonnassa!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Arvonnassa mukana,paivi.englund@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Tosi ihana!
    Raija
    Raijanmailit@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Ihana kalenteri, Päivi* tietenkin mukana ja tunnelmallista pyhäinpäivää perheellesi.

    VastaaPoista
  35. Mukana tälläkin kertaa ❤
    Ihana blogi, jota lukee niin mielellään ja oikein odottaa sun ideoita, kuvia ja ohjeita ��

    VastaaPoista
  36. Joelin kalenteri tänäkin vuonna ilahduttamassa. Ostan kyllä omani, mutta jos arvonnassa voitan niin voin toisen antaa rakkaalle ystävälleni lahjaksi. liisa.takala(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Upea kalenteri! Tuota katselisi mielellään!
    heidi.nerg@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Koitetaanpa jos arpaonni suosisi 😊 testiin menee kyllä seuraavan postauksen pikkuleivät, tiedätkö mistä tuonlaisia muotteja saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina! Muotti on kuulemani mukaan Stockmannilta ostettu. Saattaisi löytyä samanlaisia myös esim Confetista tai muista leivontatarvikekaupoista tai nettikaupoista.

      Poista
  39. Koitetaanpa jos arpaonni suosisi 😊 testiin menee kyllä seuraavan postauksen pikkuleivät, tiedätkö mistä tuonlaisia muotteja saa?

    VastaaPoista
  40. Mukana arvonnassa! ��
    Kaunis blogi sinulla.
    emppu_mehtala@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Ihania valokuvia ja kaunis kalenteri! Marita

    VastaaPoista
  42. Mukana! :) -Marijaana

    VastaaPoista
  43. Mukana! sirlitu@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Ihanaa,yllättäisin ystäväni tällä jouluna! sari.weckstrom@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Mukana! Karoliina, kruusila@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Tykkään sun blogista! Iha
    Van lämpöisiä tekstejä ☺️

    VastaaPoista
  47. Mukana!
    petramasanen@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Kaunis kalenteri,mukana arvonnassa.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  49. Mukana arvonnassa. Juuri nämä löysin kaverin kautta.

    VastaaPoista
  50. Kaunista katseltavaa!

    sanna.pietinen(at)gmail.com

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!