.

.

tiistai 26. syyskuuta 2017

5-vuotiaalle!

Viisi vuotta on pitkä ihmisen elämässä ja erityisen paljon siihen mahtuu
kaikenlaista, etenkin jos aikaa ajattelee vauvan syntymästä
eteenpäin.
Meidän kuopus täytti tänään viisi ja edelleen ihmettelen vain tätä
ajan kulumista.
Pikkulapsi vaihe on viimeistään tässä vaiheessa onnellisesti ohitettu ja meiltä löytyy
erittäin toimelias, näppärä, touhukas, iloinen ja 
tahtovainenkin neiti.


Sankaria on juhlittu nyt kahteen otteeseen. Ensin isosiskon kanssa yhteisiä
juhlia vietettiin sukulaisten kesken ja toiset juhlat vietettiin 
eilen, kun sankari sai kutsua omia kavereitaan
synttäreille.


Itse en ihan loppuun asti ajatellut juhlien ajankohtaa, kun edeltävästi minulla
oli kaksi iltavuoroa ja vielä juhlia ennen aamuvuoro. Toisaalta eilinen oli ainut ilta
hetkeen, kun oltiin molemmat kotona, eikä mitään muuta ohjelmaa jo
ollut varattuna.
Valmistelut siis olivat täysin minimissä ja kaiken mahdollisen
tein etukäteen. Kaikessa hötäkässä leipomani minucupcaket unohtui jääkaappiin 
ja muistin nostaa ne pöytään vasta, kun oli aikuisten vuoro
käydä juhlapöytään.
Kuvatkin jäi vähän ankeiksi, kun keskityin niin itse juhliin, 
mutta eikös se olekin itse tarkoitus!!


Ruusukakun tein juhlapöytää koristamaan. Vaalean kakkupohjan täytteenä
oli mansikkarahka ja pursotukset onnistui ihan kivasti kermarahkavaahdolla,
jonka makeutin tomusokerilla.

Yllättävän suosittuja lasten kesken oli myös marenkitikkarit.
Nämäkin tein hyvissä ajoin ennen juhlia ja hyvänä säilyivät tiiviissä
rasiassa huoneen lämmössä juhliin saakka.
Kinkkurullia, muutamaa sorttia keksejä sekä sipsiä oli muuten
juhlapöytään katettu. 


Meillä oli oikein kivat juhlat ja sankari oli
hyvin onnellinen niin vieraistaan kuin lahjoistaankin.
Tänään onkin kasattu äidiltä ja isiltä paljon toivottua Lego Friends Heartlaken kesäuima-allasta
niin, että äidillä on lonkat lähes sijoiltaan muutaman tunnin lattialla kyyristelyn jälkeen.
Mutta mitäpä äiti ei tekisi lastensa eteen ja paras kiitos oli
erittäin kiitollinen ja onnellinen lapsi!


Hanna

8 kommenttia:

  1. Hurmaavat vaaleanpunaiset kekkerit neidille!
    Aivan ihana kakku!
    Onnea vielä!

    Lempeitä syystuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, toimitaan onnittelut sankarittarelle!
      Ihanaa syksyä sinulle myös!

      Poista
  2. Onnea 5-vuotiaalle!

    Todella kaunis kakku <3

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea 5-vuotiaalle! <3 Ihana tosiaan tuo kakku! Voisin ehkä yrittää joskus itsekin pursotella ruusuja. Meidän tyttö varmaan tykkäisi kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Ruusupursotus oli yllättävän helppoa ja vaivansa nähden erittäin kaunis! Tytöille oikein sopiva prinsessakakku!

      Poista
  4. Myöhästyneet synttärionnittelut neidille! Ihana vaaleanpunainen kattaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura!
      Ihanaa ruska-aikaa sinne pohjoiseen!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!