.

.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Odotettavissa sunnuntai-iltaan saakka

Yövuorojen jälkeiset unet ja virtapiikki on takana. Hiipivä
väsymys valtaa olotilaa, mutta vielä jaksaa tätä perjantai-iltaa
hetken aikaa viettää laiskan lupseissa tunnelmissa ennen kun
kömmin puhtaisiin lakanoihin!

Ja mikäs tässä on ollessa siivotussa kodissa?! Mielenrauha on minulla monesti
hyvin pienestä kiinni, ehkä vähän liiankin pienestä.
Mutta kyllä siivotussa kodissa on paljon
miellyttävämpi olla!

Huomenna lähden ystävän kanssa viettämään kauan odotettua
 laatuaikaa. Suunnaksi otetaan Tampere
ja ohjelmassa on yhtä ja toista mukavaa puuhaa.
Teatteria, kaupungin vilinää, hyvää ruokaa ja vielä parempaa
seuraa! Reissun kruunaa yö hotellissa sekä se hotelliaamiainen!!!


VR vie ja tuo toivottavasti sinne ja takaisin, joten senkin
puoleen reissusta voi nauttia täysillä, kun voi ajamiseen kuluvan ajan käyttää
parhaaksi katsomallaan tavalla. Luulisin, että päädyn
hyvään lehteen ja kutimiin! Edellisestä junamatkasta onkin
ihan hirveän kauan, joten toivon, että löydän kunnialla ainakin oikeaan suuntaan
menevän junan lisäksi vielä oikean vaunun sekä oman istumapaikkani.
Autotta matkustaminen vapauttaa meidän kaikeksi onneksi 
parkkipaikkojen etsimiseltä ja säästää parkkisakkojen uhalta!


Odotettavissa sunnuntai-iltaan saakka on siis
luvassa varsin pitkiä keskusteluja, naurua ja saattaahan siinä
itkukin tulla, käveltyjä kilometrejä ja kipeitä jalkoja, kauniita maisemia, 
hyvin nukuttu yö, kulinaristisia nautintoja ja
parannettu maailma!!!  

Ystävä on...

Hanna

4 kommenttia:

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!