.

.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Koulupojan huone

Pieni pintaremontti on saanut jälleen yhden jatko-osan, kun Ruubenin huone
saatiin vihdoin ja viimein valmiiksi.
Jo huhtikuun lopulla limenvihreät, tumman ruskeat ja siniharmaat seinät saivat 
pintaansa uutta maalia, samoin kuin lattialistat. Nyt huone on enemmän omaa silmää
miellyttävä eikä kaikki seinät ole eri värisiä.


Petroolin väriä haettiin pääväriksi ja harmahtava beige sen kaveriksi.
Lopputulos on täydellinen ja juuri sellainen kuin pitikin!
Raikas ja pirteä! Aivan kuin omistajansakin!

    
Budjetti oli jälleen kerran hyvin pieni, kuten meillä yleensäkin kaikissa
remonteissa. Ja se pieneni vielä entisestään, kun pyykkikone 
pyörähti sen viimeisen kerran samaan aikaan ja uusi oli hankittava mitä pikimmin,
joten laminaatit jäi lattiaan vaihtamatta.  


Vanha koulupöytä oli jo niin vaarallisen vino ja vinksahtanut, että sen tilalle piti
hankkia uusi, (vaikka läksyt tehdäänkin kyllä lähes poikkeuksetta keittiön pöydän
ääressä).  Yksinkertaisen pöydän kaveriksi löytyi täydellinen match rautatuolista!
Molemmat löytyi Ikealta.


Silmiini osui taannoisella Porvoon reissulla eräässä sisustusliikkeessä tälläinen mietelause ja 
se jäi niin lähtemättömästi mieleen, että se oli pakko saada Ruubenin seinälle, vähän
niinkuin rukoukseksi huimapäiselle pojalle.
Julisteen tein itse samalla ipad-ohjelmalla kuin opettajien ja hoitotätien kortit!
Varastosta kävin kaivelemassa laatikoita ja löysin kuin löysinkin julisteeseen sopivat
kehykset!


Naulakon repulle ja huppareille siippa teki laistan pätkästä ja 
Ikealta hankituista vetimistä.

Olen enemmän kuin tyytyväinen tämän huoneen muodonmuutokseen!

Hanna

4 kommenttia:

  1. Aivan upea! Ja edullisestikin saa loistavaa jälkeä aikaiseksi.
    Omaa "tiliä" tai nimimerkkiä ei ole, mutta säännöllisesti sinun hurmaavaa blogiasi seuraan.
    Kommentoitua tulee vain turhan harvoin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilman tiliä tai nimimerkkiä olet aivan yhtä tervetullut blogiin!

      Poista
  2. Kiva huone ja tuolla varmasti viihtyy hyvin aika monta vuotta. Ihana tuo mietelause!! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!