.

.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Joulujäätelö

Kuukauden päästä joulu on huipussaan!
Pikkuhiljaa ajatukset kääntyvät lahjojen kautta joulun ajan 
syömisiin.
Meillä naisväki, isoimmasta pienimpään, nauttii 
listojen tekemisestä ja joulusta saa aika monta
listaa aikaiseksi...
...lahja lista
  toivelistat lapsilta ja toteutuvat lista aikuisilta
...to do-lista 
mitä pitikään vielä tehdä
...ruokalista 
melko perinteinen, mutta kiva saada jotain uuttakin
...herkkulista
tälle listalle päätyy tänä vuonna ainakin itse tehtyjä karamellejä

Työvuorolistat joulun ajalle saatiinkin tänään, jonka 
mukaan tämä tuleva joulu meneekin melko pitkälti töissä!

Mutta takaisin jouluun...


Sain työkaverilta ihanan jouluisen jäätelön ohjeen, jota kanelilla hiukan tuunasin.
Tätä maistellessa käväisi mielessä muuta muukin tuunausidea kyseiselle reseptille!
Aikaa tämän jäätelön tekemiseen menee noin 10 minuuttia sekä
pakastukseen kuluva aika. Tähän jäätelöön ei tarvitse jäätelökonetta!
Minulla oli kaksi apulaista tämän jäätelön tekemisessä (ohje on niin helppo, että sujuu
helposti myös lapsilta, jotka osaavat käyttää sähkövatkainta) ja 
hirmu paljon ystäviä jäätelön valmistuttua.

Joulujäätelö

4 dl kuohukermaa
1 tlk kondensoitua maitoa (valmiiksi keitettyä)
1 tl kanelia
maun mukaan kaupan suklaakastiketta 
piparimurua (gluteenitonta mun versiossa) maun mukaan

Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita kaikki aineet varovasti keskenään ja 
kaada massa pakastuksen kestävään muovirasiaan. Peitä jäätelön pinta kelmulla
ja laita kansi päälle. Pakasta jäätelöä yön yli.


Jäätelö on kovasti makea, joten suklaakastikkeen määrällä voi
tähän vaikuttaa! Itse laitoin vain puolet kaupan 2 dl:n purkista
 ja siitäkin olisi voinut vielä 
vähän vähentää.
Kahvin kanssa tämä herkku on mitä mainiointa!!!

Kiitos Saaralle huippuhyvästä ohjeesta!

Hanna 


2 kommenttia:

  1. Jäätelö näyttää herkulliselta. Eipä ole koskaan itse jäätelöä tullut tehtyä. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tämä oli ensimmäinen jäätelökokelu ikinä! Ei varmasti kyllä jää viimeiseksi! Mukavaa viikkoa sinulle myös, Sari!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!