.

.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Alkavan syyskuun tunnelmia

Nyt se syksy on sitten virallisestikin täällä, kun jo syyskuuta
elellään. Pihakoivut alkaa kellertää ja pihamaalta on ensimmäiset
kesäkukat laitettu pois. 

Oman maan satoa ei tänä vuonna juurikaan saatu lukuunottamatta
pientä määrä mansikoita. Herneitä oli kyllä tulossa runsain määrin, mutta
hiivatin jänikset söi ne varsineen päivineen. Porkkanat on vielä maassa, mutta niistäkään
ei näytä tulevan babyporkkanoita suurempia. Kumma muuten, ettei ne kelvannut
niille jäniksille!!!


Keväällä valkoisena hankittu hortensia on muuttanut väriään kesän aikana moneen kertaan.
Valkoisen jälkeen siitä tuli vaaleanpunainen, sitten pinkki, vihreä ja 
nyt taas alkaa pinkkiä väriä nousemaan. Viimeisiä kukintoja
leikkasin olohuoneeseen maljakkoon. Ihmeesti se vaan
kestää maljakossakin!


Onnistuin särkemään paristoilla toimivat pallovalot, hiukan suuremmat kuin
nämä, klik! Samanlaisia en tietenkään enää löytänyt, mutta säästin
kuitenkin pallot! Kauniit ne on ilman valojakin!

Tänään työpäivän jälkeen olen häärinyt keittiössä kakkujen kimpussa.
Huomenna juhlitaan esikoisen 16-vuotissynttäreitä hiukan myöhässä ja 
kuopuksen 4-vuotista taivalta hiukan etukäteen sukulaisten kesken!
Tänä vuonna onkin ensimmäinen kerta, kun kuopus on toivonut
pidettäväksi myös kaverisynttärit. Nämä ovat tulossa sitten lähempänä oikeaa 
merkkipäivää. 

Iloista viikonloppua sinulle!
Kiva, että piipahdit!!!

Hanna

2 kommenttia:

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!