.

.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Ohrarievää iltapalaksi

Tuore, itsetehty leipä on äärimmäisen hyvää! Hiukan erilaista kuin kaupasta
ostetut, antaa kivasti vaihtelua ja on lisäksi hyvin edullista! 
Leivän leipominen on hyvin helppoa ja suurin aika menee yleensä
taikinan kohottamiseen.


Olen ihastunut Myllyn Paras-ohrajauhopussin kyljessä olevan ohjeen mukaan
tehtyyn rievään! Siihen on ihastunut meillä myös muut sitä maistaneet, joten se on kokeilemisen 
arvoinen ohje!


Rievä 
3 kpl

5 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
5 dl ohrajauhoja
5 dl vehnäjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja jauhot. Alusta taikinaksi. Anna taikinan
kohota peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Leivo taikinasta 3 pyöreää matalahkoa leipää.
Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Pistele leivät haarukalla.
Paista leivät 250 asteisen uunin alatasolla n. 20 minuuttia kauniin
ruskeiksi.

Ohje toimii myös kuivahiivalla tehtynä. Sekoita silloin ensin kuivahiiva pieneen määrään
jauhoja ja lisää n. 42 asteiseen veteen. Muutoin tee taikina normaaliin tapaan.

Vaikka tykkäänkin vähäsuolaisesta leivästä, niin tähän leipään lisäisin
suolaa hiukan enemmän.


Ja ei kun iltapalalle!!!

Hanna

2 kommenttia:

  1. Kesällä tulee harvoin leivottua leipää, mutta kun ilmat viilenee on kiva taas laittaa jauhot pöllyämään. Itsetehty, tuore leipä on kyllä ihan parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeästi täälläkin leivontaan inspiroituu vasta näin syksyn koitettua. Eihän sitä kesällä ehdi hellan ääressä ahertaa!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!