.

.

torstai 8. tammikuuta 2015

Veto pois

Täällä on arki taasen alkanut, ihanaa!!!
Koska itse olen ollut muutamia vapaapäiviä lukuunottamatta koko
joulunajan töissä, saa huokaista, kun normaali rytmi astuu taas kuvioihin 
nukkumaanmenoaikoineen päivineen!
Tosin meidän arkirytmi ei ihan tahdilleen mene vaan vaihtelee paljonkin
päivistä ja viikoista riippuen.



Meillä on ollut eilen ja tänään Hillan kanssa vapaapäivät muiden lasten suunnatessa
kouluun. Eilen saatiin nauttia
laatuseurasta, kun kummipoikamme saapui äitinsä kanssa meitä virkistämään! Illalla
käväistiin vielä siskoni luona hörppäämässä kuppi kuumaa!
Kiitos Johanna ja Minna!!!

 Viime yön aikana oli tullut melkoisesti lunta, joten kolattavaa riitti pienestä
pihasta huolimatta! Jotenkin kuitenkin nautin lumen lykkimisestä, se on 
sitä hyötyliikuntaa parhaimmillaan ;)! 
Siihen se tälle päivälle varattu energia taisi mennäkin, sillä loppupäivä on mennyt
kuin hidastetussa leffassa. 
Taisi koululaisillakin olla voimat vähissä, kun yksi kerrallaan kotiin saapuessaan
olivat enemmän tai vähemmän väsähtäneitä. 

Lyhty ja sydän ovat lahja ystävältä!!! <3!

Siippani osoitti tänään suurta rakkautta ja rohkeutta! Lankani olivat loppumaisillaan ja
tarvitsin kiireesti uusia. Niinpä laitoin hänelle lankojen värinumerot viestillä
ja hänpä meni rohkeana miehenä lankakauppaan ja tuli töistä kotiin oikeat kerät
mukanaan! Ihana mies!!!

Hanna




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!