.

.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Sumun hälvettyä... joulu!!!

Viisi päivää sitten kannetettiin muuttotavarat sisään tähän
suloiseen sumppuun, kuten Camilla asian ilmaisee! Kyseessä
on siis meidän uusi koti, joka on melkein puolet pienempi kuin edellinen.
Kolme laatikkoa on vielä osittain purkamatta, mutta muuten on tavarat
löytäneet omat paikkansa.

Jos haluaa unohtaa jouluhössötyksen, kannattaa järjestää
itselleen muutto viikkoa ennen joulua!
Eipä ole juurikaan ehtinyt joulua stressaamaan.


Ensimmäisenä piti tietenkin laittaa kynttilöitä palamaan
uuteen kotiin,
 vaikka muuten ympärillä oli kaikki hyrskyn myrskyn.


Nyt jo kodilta näyttää, vaikka siltä ei vielä
ihan tunnukaan.
On kuin olis pitkällä lomalla ja pian pääsis
takaisin kotiin. Eiköhän tämäkin ala
pian tuntumaan kodilta, vaikkakin väliaikaiselta!


Joulukin on hiipinyt kuin huomaamatta ovelle!
Ehkä se joulutunnelmakin saapuu, kun päästään huomenna
mummolaan viettämään joulua.
Joulurauhasta tuskin on tietoakaan, niin kovilla kierroksilla
pojat ainakin käyvät.
Taitaa muutto olla tehnyt tehtävänsä eikä aaton odotus
jännityksineen yhtään helpota asiaa...


Joulun tunnelmaa toivottelen teille
ihan jokaiselle! Yritettään kaiken tohinan keskellä muistaa
myös se joulun todellinen Sankari!!!

Hanna

7 kommenttia:

  1. Siunattua Joulua Karppisen poppoolle, toivottaapi Tuulikki <3

    VastaaPoista
  2. Kaikkea hyvää teidän koko perheelle! Olette usein mielessä :-) Siunattua joulua ja uutta vuotta! Am Etula

    VastaaPoista
  3. Uskomatonta miten saat loihdittua kaunista ympärillesi silmänräpäyksessä <3 Rauhallista joulua sinne, täällä paiskitaan vielä aamuvuoro töitä, joulupäivänä saa sitten hieman huokaista.
    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Olitte useaan otteeseen joulun aikaan mielessä, koko työporukka! Toivottavasti ehditte edes hiukan rauhoittua joulun aikaan!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!