.

.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Viikon peli

Täällä pakkaaminen etenee joutuin. Enää viikko ja siippa
pakkaa auton ja kärryn täyteen ja suuntaa uudelle kodille. Me jäädään
lasten kanssa vielä tänne muutamaksi viikoksi.

Kaappeja olen jo saanut tyhjäksi ja osan pyyhittyäkin.
Ikkunat on 
suurimmaksi osaksi pesty ja samoin verhot. Enää
olkkarin ja keittiön ikkunat ja sitten sekin
homma on tehty. 

Mutta kyllä tässä vielä puuhaa riittää!!!

Tällä viikolla, kaiken pakkaamisen ja muiden
hommien lomassa ollaan Ruubenin kanssa innostuttu
pelailemaan. Tai oikeastaan se oli Ruuben, joka 
ehdotti, että nyt on pakko päästä pelaamaan.
Ja nimenomaan lautapeliä!



Meidän suosikki on ollut jo monta vuotta tämä!!!
Yleensä joulu on se aika, jolloin meillä pelataan, mutta nyt
siis pelikausi on startannut jo vähän etukäteen!

Eskarilaiselle tämä peli on oikeastaan auennut vasta nyt.
Aiemmin piti tätä pelata vähän niinkun joukkueena, mutta nyt jo
sujuu melko hyvin itsekseenkin.


Peli on kaksistaan pelattuna juuri sopivan mittainen, että
Ruubenkin jaksaa sen loppuun asti!
Sen verran joutuu vielä poikaa auttamaan, että etsitään
yhdessä asemat ja reitit, koska Ruuben ei vielä
osaa lukea.


Niin ja sitä häviämistäkin joutuu välillä reenaamaan, vaikka
tänään Ruuben vei kyllä kirkkaasti voiton!!

Hanna

2 kommenttia:

  1. Oletpa sinä kovasti siellä ahkeroinut ja joutunut pohtimaan varmaan monenlaista, niinkuin olet kirjoitellut. Minä en osaa ihan täysin asettua sinun rooliin, kun oon ikäni asunu täällä kotikulmilla, välillä ehkä olisi vaihtelu virkistänytkin;) Mutta olet (te) olleet ajatuksissa....
    Innostuin kommentoimaan oikeastaan tuon Menolipun johdosta.Minäkin olen sitä pelannut, mutta vain aikuisten kanssa ja nostan kyllä hattua eskarilaiselle, joka taitaa jo tämän pelin! Hienoa, että sulla on laatuaikaa lapsille kiireittesi keskellä.
    Voimia toivoopi Eija Jii

    VastaaPoista
  2. Tää on meillä myös Aaron suosikkipeli. Melkein kun mun kynästä oli toi kirjoitus (siis pelin osalta). Myös Carcassonnea helpotetuin säännöin Aaro pelaa joskus, mut Menolippu on kyl ehdottomasti parempi, kun siinä selviää jo melkein ilman apua ja neuvoja. Voimia ja siunausta teille näihin ja tuleviin päiviin. T:Marianne

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!