.

.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Sadonkorjuun aikaa

Keväällä raivattiin pihalta vanha ja huonokuntoinen
mansikkamaa pois. Multaa siitä jäi melkoinen
kuorma ja osa siitä päätyi kahteen melko pieneen istutuslaatikkoon.

Laitoin viime vuoden tapaan kasvamaan porkkanaa, hernettä ja salaattia
sekä uutena kokeiluna pottua sekä sipulia!!!


Istutuslaatikoissa oli käynyt jonkinlainen valtaus, nimittäin
rikkaruohot oli vallannut ne niin, että sipulit on vielä jossain hukassa...
Mutta lupaan kaivaa ne sieltä jostain kätköistä.


Herneet on tehnyt jo kaksi "satoa" ja näyttää ne kukkivan vielä kolmannenkin
kerran, kiitos lämpimien ilmojen.
Rikkaruohojen määrästä voi päätellä, että mun viljelykset
on jostain kumman syystä ollut vähän heitteillä ja vähän niinkun "herran haltuun"
tyylillä koko kesän, mutta siitä huolimatta satoa on tullut aika lailla.


Perunan lajista ei ole mitään tietoa. Niiden multaan laittaminenkin 
jäi vähän viime tippaan, kun unohdin siemenperunat varastoon itämään
ja ne oli idättämisen jälkeen sen näköset, ettei niistä olis mitään 
varmaan kasvanut. Onneksi jääkaapista löytyi viisi itänyttä perunaa,
jotka kokeeksi tuikkasin multaan.
Kannatti, vai mitä!!!
Tohtii sano, jotta on mun kasvattamia ;)!

Kaikki, jotka mut paremmin tuntee, tietää, etten oikein välitä 
perunan nostotalkoista;)! 
(se on piiiitkä tarina, kerron joskus)
Mutta näitä perunoita oli kyllä ihan kiva nostaa!
Yritin siskoakin houkutella mukaan talkoisiin, muttei tuo
luvannut tulla... 
ruokapalkalkankin sille lupasin ;)!


Porkkanoita laitoin muutaman rivin. Tänä vuonna jopa 
harvensin niitä...
Uskokaa tai älkää, kyllä musta vielä viljelijä tulee ;)!!!
Porkkanoita on lapset hakeneet kavereiden kanssa jo jonkin aikaa
pihaleikkien lomassa naposteltaviksi!
Naatti pois, pesu ja ei muuta kun ääntä kohti!

Näin makeita porkkanoita en oo ikään ennen saanut!!!


Melko vaivattomasti tätä satoa tulikin!
Ei ne näköjään vaadi, kun (sade)vettä ja aurinkoa.
Kaikki mitä siihen päälle tulee taitaa olla bonusta!!!

Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!