.

.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Ajatuksissa

Arki rullaa taas omalla painollaan, kun koulutkin eilen alkoi.

Ajatukset on kuitenkin edelleen Sennissä ja hänen vanhemmissaan.
Psalmissa sanotaan:

Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani,
Minun päiväni olivat määrätyt
ja kirjoitetut sinun kirjaasi
ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.

Näin se on, mutta miten sitä onkaan niin vaikea ymmärtää???


Hanna

3 kommenttia:

  1. Täällä myös ajatukset samassa asiassa. Tuntuu välillä hyvin epäreilulta, että toisille annetaan monta tervettä lasta. Toisilta otetaan pois se ainut rakas. Varmasti aikanaan tämänkin tarkoitus selviää. On ollut itku herkässä... sitä vanhempien surun määrää on vaikea ymmärtää.

    VastaaPoista
  2. Olen Sennin äidin blogia lukenut säännöllisesti.Olen sitä mieltä, että Senni sai parhaan mahdollisen elämän maailman parhaiden vanhempien kanssa.
    Mua on todella syvältä koskettanut Sennin lyhyt, mutta arvokas elämä. Olen sitä mieltä, että Sennin elämä antoi monelle ihmiselle ajattelemisen aihetta.Ja koko perheen rakkauden täyteinen elämä vaikutti varmaan moneen ihmiseen,opetti kiitollisuutta pienistäkin hetkistä omassa elämässä.Me ihmiset niin usein ollaan tyytymättömiä ihan turhan takia.Ei arvosteta sitä mitä meillä on..
    Senni on nyt enkelinä Taivaassa, siitä voimme olla aivan varmoja <3
    terveisin Eija H

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!