Kutojan tarina

Tein ensimmäisen villasukkaparin yläkoulussa, kuten

varmasti kaikki muutkin suomalaiset tyttölapset.

Värinä oli viinipunainen ja tumman harmaa.

5 kerrosta punaista ja viisi kerrosta harmaata.

Kantapää harmaalla ja kärki punaisella!

Niistä tuli ainakin melkein saman kokoiset ja oli käytössä

niin pitkään, kunnes pohjaan tuli reikä.

Kutominen oli mielekästä jo tuolloin ja etenkin pidin siitä tunnelmasta,

kun me tytöt istuttiin omilla paikoillamme työpöydän ympärillä ja

juteltiin ja naurettiin siinä käsitöiden lomassa. Saatiinpa 

vanhankansan Eeva-Liisa-opettajakin harva se kerta hermostumaan kikattelullamme.

Toisinaan meitä oli jonoksi asti opettajan juttusille, kun silmukka taihi puikollinen

silmukoita oli omilla teillään.

Ensimmäiset vapaaehtoisesti aloitetut villasukat tein silloin, kun neito

on kauneimmillaan eli 17-vuotiaana. Nuokin värit on hyvin mielessä,

valkoinen ja beige. Sukat paksuilla raidoilla ja pitkillä varsilla.

Muistaakseni toisen sukan kudoin täysin itse kantapäätä myöden,

tosin ohjeita annettiin puikko puikolta koko ajan. Toiseen sukkaan äiti teki

ainakin kantapään ja saattoipa tehdä myös varren.

           

Pitkään meni sukkia kutoessa niin, että kantapään kohdalla otin 

puhelun äidille ja hän uskollisesti ja kärsivällisesti neuvoi tuon niin

hankalan kohdan kerta toisensa jälkeen.

Sittemmin olen kutonut yhtä ja toista ja yllättänyt itsenikin sillä, mihin

kaikkeen sitä pystyykään, vaikkei aluksi uskoisi.

Usein ohjeita ensi kertaa lukiessa tulee epätoivoinen olo, ettei

omat taidot riitä millään kyseiseen työhön, mutta

kutomisen vimma on niin kova, että on melkein pakko kokeilla!

           

Nyt ei tarvitse enää soittaa äidille kantapään kohdalla, mutta

haasteellisimmissa jutuissa muissa töissä yleisön vastausten jäädessä

epämääräisiksi ja fifty-fifty-oljenkorren puuttuessa kilautan kaverille

-> äidille!

Kuten tein tänään, kun raglanhihoja aloittelin uuteen työhön!

Usein jo se, että lukee ohjetta ääneen asiaan vihkiytyneelle auttaa

itseäänkin ymmärtämään lukemaansa paremmin.

Nämä kuvien villasukat valmistui eilen esikoiselle.

Kuten kaikki tietää, nykynuoret kulkevat nilkat paljaina,

kesät talvet. Niinpä sukkiakin toivottiin mahdollisimman lyhyillä

varsilla. Valkoinen tai musta oli väritoiveena, mutta

onneksi esikoinen kelpuutti nämä vaaleat beiget, sellainen lankakerä kun

sattui löytymään sillä hetkellä lankakorista.

Kutominen on niin rentouttavaa ja hermoja lepuuttavaa hommaa

ja miten ihana onkaan nähdä työnsä valmiina ja viimeisteltynä!

Muutama sukkapari viikossa pitääkin mielen

virkeänä ja niska-hartiaseudun kroonisesti

jumissa!

Mutta on se sen arvoista!!!

♡

Hanna