Meidän muistot

Siippani on äärimmäisen lahjakas lauluntekijä!

Tai sanotaanko, että laulunsaaja!

Kovin helposti tuntuu nuo laulut syntyvän, joten 

oon ihan varma, että ne hänelle vaan annetaan! 

Perjantaina puhuttiin automatkalla siitä,

mitä tehtäis, jos jossain elämän vaiheessa jompi kumpi 

sairastuisi niin, että olisi täysin hoidettava ja perään

katsottava. Niistä ajatuksista syntyi todella

kaunis ballaadi, joka saa kyllä

kovimmankin kyyneliin.

Toivottavasti tämä vielä joskus saadaan levyllekin!

Meidän muistot

Katsot kaukaisuuteen syksyn tuomaa pihaa

olen kahvikupin etees kattanut

Kädet vapisevat etsien kuin sijaa

olen pullan sulle valmiiks pilkkonut.

Muistan päivän jolloin kohdattiin me siellä,

puisen penkin luona pienen kappelin.

Olet tässä mutta hetkisen vain vielä

talven tuloa mä vastaan taistelin

Nämä vuodet rinnallasi sain mä käydä

sitten alettiin sua hiljaa viedä pois.

En enää joka päivä katsettasi löydä.

Olet tässä mutta niin kuin et ois.

Minä hiukses palmikoille hiljaa laitan

silitän sun poskes pintaa pehmeää.

Hiljaa lakanoiden helmaan sinut painan

ja toivotan vain unta lempeää.

Kuinka kaipasinkaan kosketustas tänään

kun silmiis palas hetkeks elämää.

Kuinka halasitkaa joskus mut et enää,

kätken meidän muistot omaan sisimpään.

Olet poissa katson kauas kaukaisuuteen

kuten tavoittaakseen muistot eilisen.

Olit siinä rinnallani vain hetken,

silti rakastan sua tästä ikuiseen.

Sua saatoin matkaan viimeiseen mä tietä

tuon tutun pienen siunauskappelin.

Ootko hymyillen mua vastassa sä siellä

Minä kyyneleitä vastaan taistelin

Nämä vuodet rinnallasi sain mä käydä 

niistä yhtäkään en enää antais pois

Sua rakastan mä enemmän kai vielä

Meidän muistoja ei kukaan viedä vois

- Kenneth Karppinen

Pitäkää huolta toisistanne!

Hanna

Macaron

Aamu alkoi jo heti kättelyssä alavireisesti.

Mieli laahaa jostain kumman syystä pitkin maata.

Mikäpäs sen parempi päivä kokeilla kuulemma-niin-vaativia

Macaron-leivoksia.

Leivosten epäonnistuminen tuskin pilais enää tätä

päivää millään muotoa, joten ryhdyin toimeen.

Melko hyvin onnistui, ainakin puolet ;)!

Näin ekaksi kerraksi.

Ja ehkä myös viimeiseksi.

Eka pelti hivenen lässähti jostain syystä.

Mutta ainahan muotopuolet voi syöttää pojille!

Ne kun ei niin ulkonäöstä piittaa...

pääasia on, että on makeaa!

Ja sitähän nää kyllä on.

Itse en oo vielä oikein päättänyt, tykkäänkö näistä koko

leivoksista.

Että, onko tuo manteli sittenkään ihan mun juttu.

Ohje näihin on kinuskikissan sivuilta. Massa olisi saanut olla ehkä

himpun verran enemmän pinkkiä. Ja kuten kuvasta huomaa, osa 

on paremminkin ruskeita, kun vaaleanpunaisia.

Eli ne oli ehkä liian kauan uunissa, mutta silti ne onnistu

noin ulkoisesti paremmin. Hankalaa...

Tuo täyte ei ollut mun makuun. Olisin halunnut 

väliin tumman suklaan tilalta maitosuklaata, mutta

koska sitä ei eilen sattunut kaupassa olemaan, niin jouduin tyytymään

tuohon tummaan.

No, onpahan nyt kokeiltu...

Hanna

Väliaikatietoja

Antanette anteeksi, että täällä on ollut hävettävän hiljaista.

Hiljaisuus johtunee osaltaan järjettömästä kiireestä ja 

toisaalta taas siitä, että oltiin nyt syyslomalla

uutta kotia jahtaamassa.

Ei, en voi sanoa, että sitä olisi löytynyt.

Tosin yksi vaihtoehto on, jota nyt mietitään

ja pähkäillään. 

Ensin pitäisi saada tämä koti jonkun ihanan perheen hellään

huomaan, jotta saadaan potkasta oikein kunnolla

vauhtiin uuden kodin 

hankinta!

Kamera on ollut hyllyssä ja siinä taitaa olla jo pölyäkin pinnalla.

Samoin on tainnut käydä mun yleiskonelle.

Herkkuja kun yrittää itse välttää tai edes

rajoittaa, ei ole tullut juuri leivottua...

Ehkä pian taas jotain leivotaan, kun  

pienen paussin jälkeen taas juhlia pukkaa!!!

Viimeinkin saatiin kuvaaja varattua ja 

saatiin ikuistettua Hilla 1- vuotiaana!

Tämän postauksen kaikki kuvat ovat 

Samuel Hoiskon käsialaa!!!

http://hoisko.net

Suosittelen kuvaajaa lämpimästi!!!

Kuvat otettiin ihan vaan meidän olkkarissa.

Vaikka ulkokuvia aluksi suunniteltiin, päädyttiin sitten 

kuitenkin viileiden kelien takia sisäkuviin.

Näin huippuja kuvia en osannut edes odottaa!

Vaikka itse kuvattava alkoi olla kuvatessa jo melko väsynyt, sitä ei juurikaan

kuvista huomaa!

Paitsi ehkä seuraavassa ;)

Samalla otettiin koko perheestä kuvia erinäisissä

kokoonpainoissa!

Täytyy kyllä sanoa, että tämä kuvaaja osaa hommansa!

 Ja sai kuusi melko eläväistä ja osin jopa hivenen 

vastahankaista kuvattavaa vangittua samaan kuvaan upeasti!

Varmasti oli haastavaa!!

Mahtavaa oli myös se, että omassa kodissa Hilla ei jännittänyt

kuvaustilannetta ollenkaan, kuten olisi

varmasti tehnyt jossakin vieraassa studiossa!

Iloa viikkoosi!!

Hanna

Luopumisen tuskaa...

Oon tainnu joskus tässä aiemminkin sanoo, että kiirettä pitää ja 

niin tekee edelleen.

Ollaan siipan kanssa vuorotellen töissä.

Kun siippa viettää vapaapäivää, olen minä töissä.

Yhteistä aikaa on melko vähän, mutta näillä mennään!

Sitä kahdenkeskeistä aikaa kaipaan, mutta josko sitäkin sitten taas

jossain elämän vaiheessa olisi enemmän!

Mielen päällä pyörii kiireenkin keskellä tuleva muutto.

Tästä kodista luopuminen ja uuden kodin etsiminen on nyt

ajankohtasia molemmat. 

Tyhjiä pahvilaatikoita alkaa jo olla jonkin verran. Pakkaamisen voisi

alottaa heti, kun tietäisi mistä sen aloittaa...

Toki muutaman laatikon olen jo pakannut, mutta en oikeen ole 

kunnon pakkausinspistä saanut vielä vireille.

Ja onhan tässä vielä jonkun verran aikaakin. Melko kokeneena

muuttajana voin sanoa, ettei kodin

pakkaaminen nyt ihan mahdoton homma ole, varsinkin

kun kaikki tavarat on vuosi sitten käyty läpi ja 

ylimääräisistä luovuttu.

Ensi viikolla on syysloma ja me suunnataan talojahtiin!

Lapsilla on hyvä hoitopaikka siksi aikaa ja  me saadaan  kiertää 

kotikandidaatteja rauhassa yksityisnäytöissä.

Pitäkäähän kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että uusi koti

napsahtais kun nalli ohtaan, niin sanotusti!

Myöskin henkistä luopumista tuntuu olevan ilmassa.

Jotenkin näin lähdön kynnyksellä on alkanut aina vaan enemmän

arvostamaan nykyistä kotipaikkaa. 

Pientä ja ihanaa!

Jossa kangaskauppias huutaa perään vain kertoakseen, että

on juuri saapunut kuorman, jossa on just mun mieleisiä

kankaita.

Jossa kaupan kassalla myyjä ilmoittaa postipaketin saapumisesta ennen mitään

saapumisilmoituksia.

Jossa autohuollon mekaanikko kyytii siipan kotiin silloin, kun

auton joutuu jättämään korjaamolle.

Jossa kukkakauppias tietää, mille kukille siippa on allerginen.

Jossa pyykkikone on korjattu kaksi tuntia ensimmäisestä soitosta korjaajalle.

Jossa ulkona liikkuessa ainakin joka toinen tervehtii!

Jossa asuu niin rakkaita ja ihania ystäviä!!

Jossa on maailman mukavin työpaikka ja ihanimmat työkaverit!

Jossa meistä on pidetty niin hyvää huolta!

Joka on meille tullut rakkaaksi kodiksi.

Niin se vaan kuitenkin on, että täältä on

lähdettävä. Kohti uutta, jännittävää, tuntematonta

ja ehkä pelottavaakin.

Haikein mielin...

mutta silti luottaen, että meitä kantavat 

Iankaikkiset Käsivarret

Hanna

Onko sulla?

Onko sulla ystäviä, joiden seurassa ilo ja positiivisuus

tarttuu?

Joiden seurassa saat huippuhyviä ideoita?

Jotka kannustaa, inspiroi ja auttaa selvittämään

ajatuksen juoksua!

 Joiden kanssa saat nauraa ja itkeä!

Jotka olet tuntenut vasta pienen hetken, mutta silti tuntuu, kuin

olisitte tuntenut vuosia!

Mulla on ja oon niistä ikikiitollinen!

Toivottavasti sullakin on!

Hanna