.

.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Vitamiinien voimalla

Nuhaa, yskää ja päänsärkyä, sitä on olo ollut nämä viime päivät. Oloa
ei helpottanut yhtään muutamat yövuorot. Väsymys niiden jälkeen oli kyllä
lähes ennen kokematon.
En edes muista, milloin olisin ollut viimeksi sairaana. Tälläinen on/off
olo on kuitenkin voimia vievä. Ei ole kunnolla sairaana eikä kunnolla terveenäkään.
Pari vapaapäivä on tässä aikaa huilata ja yrittää saada itsensä terveeksi!
Tunnollinen työntekijä kun sairastaa vapailla ja lomilla ;)!


Nyt flunssakauden ollessa pahimmillaan on hyvä tankata
kesällä kerättyjä ja säilöttyjä vitamiineja pakastimesta.
Meidän perheen suosikki on mustikkarahka.
Sitä voisi tehdä kerralla suurensuuren annoksen ja silti viimeisestä
annoksesta tulisi riita.


Tänään sain kaksi nuorinta avuksi rahkan tekemiseen. Taitolaji on
olla äärimmäisen tasapuolinen jakaessaan tehtäviä, jotta molemmat saavat 
lisätä yhtä montaa ainesosaa, sekoittaa yhtä kauan ja nuoleskella ja kaapia lopuksi yhtä paljon
käytettyjä työvälineitä ja kulhoja. Tasapuolisuus silti kannattaa, sillä se takaa kotirauhan 
säilymisen! Tasapuolisuuden nimissä äidille jätetään keittiön siivous!

Iloista viikkoa sinulle!

Hanna





2 kommenttia:

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!