.

.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Spesiaalia!!!

Eilen aamupalalla haaveiltiin Danielin kanssa kesäisestä mansikkakakusta.
Iltapäivällä sain puhelun siskoltani ja sovittiin, että he tulevat kuopuksensa kanssa
meille saunomaan ja iltaa viettämään.
Mikä ihana syy leipoa mansikkakakku!!!
Spesiaaleille vieraille spesiaalia kakkua!!!


On onni, että sisko asuu näin lähellä. Tapaamiset ei vaadi enää
viikkojen suunnittelua etukäteen vaan näinkin extempore saadaan sovittua
mukavia juttuja!


Saunan lämmössä istuttiin piiitkään, melkein niin pitkään kun puita
riitti puukorissa ja paraneltiin maailmaa.
Ja hetkisen se onkin taas parempi paikka asua!!!


Omassa viljelylaatikossa mansikoita on raakileina aika mukavasti. Vielä 
ne vaativat muutaman säteen aurinkoa, jotta saavat punaa pintaansa ja 
pääsevät kakkujen koristeiksi tai ihan vaan napsittaviksi!
Viljelylaatikoista kuvia hiukkasen myöhemmin!!!

Nyt toivottelen teille ihanille mukavaa viikonloppua!
Kiva, kun pysytte mukana blogin elämässä!!!

Hanna

torstai 25. kesäkuuta 2015

Suomen kaunein piha!


Minun mielestä Suomen kauneimmassa pihassa tai puutarhassa
pitäis olla käynnöskaari...

     

...kesäkukkaistutuksia ja kiveyksiä...


...ulkosauna vilpoloineen ja alppiruusuja...

    

...vanhoja omenapuita ja nurmikenttää, jossa lapset saavat pelailla...


...kesäkeittiö...


...tunnelmallinen huvimaja kauniine ikkunoineen ja pariovineen...


...puiston penkki ja nostalginen keinu puussa...


...kauniisti kaartuva ja huumaavasti tuoksuva sireeni!!!


Voitteko kuvitella, että rakas ystäväni perheineen omistaa juuri tälläisen pihan ja 
aina joskus mekin saadaan käydä siellä nauttimassa sen kauneudesta!!!

Hanna

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Lahjaksi!

Koko alkukesä meni niin pihahommissa, ettei paljon ole 
tullut käsitöitä tehtyä ja pieni ongelmakin oli, nimittäin en osannut päättää
mitä tekisin.
Onneksi sitten hoksasin, että kaksi upeaa ladya täyttää juhannuksen aikaan
vuosia ja heille voisi jotain virkata.


Niinpä virkkasin molemmille meikkipussit. Molemmat ladyt kun matkustelevat
jonkin verran, on näihin hyvä pakata mukaan kaikki tarpeellinen.
Pussit ovat koko n. 25x20.


Blend Bamboo-lankaa käytin näihinkin. Vetoketjut hain tapani mukaan 


Valokuvaaminen kesällä on hirmu helppoa ja mukavaa riittävän valon
ansiosta. Nämäkin kuvat on otettu omalla pihalla yhdentoista jälkeen illalla!!!
Näitä valoisia hetkiä talvella on todella ikävä!


Nahkaiset "handmade"-merkit on täältä, klik! Paapon putiikki onkin 
käytävien kohteiden listalla, kunhan pohjanmaalle ensi kuussa päästään!!!


Mukavaa maanantaita!!!

Hanna

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannus tuli ja meni

Villasukat, villatakki, sateenvarjo, kumisaappaat, kaulahuivi
ja melkein kahluusaappaat oli tarpeen tänä(kin) juhannuksena

Me vietettiin juhannusta jälleen kerran Keuruulla Juhannuskonferenssissa
muutaman muun tavoin!

Jo melkein perinteisesti sää oli...

                         

       

Ihan kamalasti se ei menoa haitannut. Musiikista, puheista ja lasten tilaisuuksista
päästiin nauttimaan. Oli myös mukava nähdä niin paljon teitä
ihania ja uskollisia lukijoita ja jututtaa muutamaa muuta bloggaajaa!!!

       

Aivan kokoajan ei vettä kuitenkaan satanut ja aurinkokin pilkahti, ainakin
melkein! Lapset nauttivat olostaan ja heitä ei rankempikaan sade haitannut!

Tänään ajeltiin kotiin pilvien väistyessä auringon tieltä.
Ihana oli päättää hieno juhannusviikko viettäen aurinkoista ja lämminta iltaa valtameren takaa saapuneen rakkaan ystävän perheen seurassa
ja huomata, ettei se kielimuurikaan ylitsepääsemättömän korkea ole lapsillekaan!

Viimeinen lomaviikko alkaa huomenna ja sille onkin säästetty kaikkea mukavaa puuhaa!!

Iloa ja aurinkoa sinulle!!!

Hanna




maanantai 15. kesäkuuta 2015

Juhlia kuvina

Eilen oli se päivä, jota oltiin pitkään suunniteltu ja mietitty.
Pelkäsin stressin puhkeavan viimeiseen saakka, mutta kuin ihmeen kaupalla
sitä ei koskaan tullutkaan. 
Hyvin suuniteltu on puoliksi tehty, tuli todistettua tälläkin kertaa!
Vain sateinen ja viileä sää oli ainut huono puoli koko päivässä!
Keittiöllä hääräili siskoni ja hänen tyttärensä, joten minä sain keskittyä vieraiden kanssa
jutusteluun!


Sankari itse avaamassa kakkua!


Kuvia tuli taasen otettua liian vähän, juhlapöydän kuitenkin ehdin kuvata!

    

                                       Macaronseja                                        Voileipäkakkuja
  
    



Porkkanaleivokset


 Vadelma-valkosuklaajuustokakkua siskoni tekemänä!


Mansikkakermakakkua


Valkosuklaacookieita ja Wieneläsiä suklaasilmiä



Voileipäkakut olivat äitini käsialaa! Kerrasaan maukkaita!!!


Harmitti Hillalle puhjennut vesirokko, joka hiukan verotti vierasmäärää.
Silti meillä oli oikein onnistuneet juhlat!
Oikein paljon kiitos vielä jokaiselle vieraalle ja 
kiitos avusta Minna, Jenna ja äiti!!!

Nyt on juhlat juhlittu ja elämä palaa uomiinsa tässä talossa!
Juhannusta kohti ollaan menossa kovaa kyytiä ja lomaa on vielä jäljellä!!!
 Toivotaan hurjan paljon lämpimimpiä
kelejä. Viime vuonna kun piti olla villahousutkin jalassa...

Hanna

torstai 11. kesäkuuta 2015

Tyyntä myrskyn edellä???

Juhlat on kolmen päivän päässä ja tunnelma on edelleen täällä melko leppoinen.
Tekemättömiä juttuja on vielä "jokunen", mutta silti mitään paniikkia ei 
ole ilmassa, ainakaan vielä.
Pientä lisäjännitystä aiheuttaa tänä aamuna Hillalla huomattu vesirokko.
Eipä muuta kun viestikierrossa vieraille ja nyt odotellaan lopullista
vierasmäärää.
Juhlat siis pidetään vesirokosta huolimatta ja on vieraiden päätettävissä
haluavatko tulla vai eivät.
Melkein jo aavistin etukäteen, että joku tautihan tähän saumaan saadaan...


Tänään on kolmas leiriläinen saateltu matkaan tämän kesän aikana!
Kunpa sää vähän lämpenisi ja pääsisivät leiriläiset uimaankin!!!


Nurmikko on ajettu ja kukkapenkit nypitty.
Nyppimistä helpottaisi, kun tietäisi varmasti mikä pitää jättää ja mikä pitää
ottaa pois. Vielä on opittavaa puutarhurin taidoissa!!!


Tästä tontin nurkasta on tullut yksi pihan lempipaikoistani! Vanhan koivun alla
on mukava istahtaa keinuun hiljalleen kiikkumaan.
Puuta vasten nojaavat tikapuut narisevat ihanasti puun huojuessa tuulessa.
Siinä on hyvä rauhoittua!


Vaikka tässä onkin melko paljon taloja ympärillä, niin keinussa istuessa sitä ei huomaa.
Ympärillä on korkea pensasaita, joten tiellekään ei näe.


Ja jos keinuun käy pitkälleen, näkymä on tämä!
Ei hassumpi ollenkaan!!!

Hanna

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Sairaana ikävästä

Lähes koko alkukesän lapsista vähintään kaksi on ollut reissussa.
Vain kuopus on ollut koko ajan kotona, muuten kokoonpano on
vaihdellut menoista riippuen.
Luulisi, että ison perheen äiti nauttisi olostaan, kun lapsikatras
hetkeksi pienenee ja samalla myös kotitöiden taakka  kevenee. Vähemmän
pyykkiä, vähemmän tiskiä, vähemmän ruuanlaittoa...
... mutta ei.

Minä olen ollut välillä lähes sairaana lasten ikävästä.
Mieli maassa ja alakuloa ilmassa.

Samalla olen yrittänyt siivoilla huushollia sieltä täältä juhlakuntoon,
 vaikka se onkin aivan turhaa. Taidan jättää siivoilut suosiolla viimeiseen iltaan, jotta juhlapäivänäkin olisi siistiä!
Leipomuksiakin olen aloitellut ja joka päivälle jotain suunnitellut, pikkuhiljaa
on odotettavissa myös jotain valmista.
Myös pihalla alkaa näyttää kivalta, kun kesälle suunnitellut projektit alkaa nyt jo
olla valmiina! Vielä odotellaan oikein lämpöisiä kelejä, että kasvit voisivat puhjeta kunnolla
kukkaan!


Kuvat nappasin eteisaulasta.
Valkoinen tuoli on pelastettu kauan sitten vanhasta talosta. Kymmenisen vuotta
sitten entisöin sen. Puuosat olivat mustat ja kankaat myrkyn vihreät.
Nyt tuntuu, että puuosat voisivat jälleen olla mustat, mutta vihreää en kaipaa ;)!
Kangas on äärimmäisen hankala pitää puhtaana, koska sitä ei voi irroittaa pesuun.
Siksipä siinä onkin hyvin usein joku viltti tai muu ollut suojana.


Äitini virkkasi tämän "maton". Tykkään siitä valtavasti!

Hanna

torstai 4. kesäkuuta 2015

Koulupojan huone

Pieni pintaremontti on saanut jälleen yhden jatko-osan, kun Ruubenin huone
saatiin vihdoin ja viimein valmiiksi.
Jo huhtikuun lopulla limenvihreät, tumman ruskeat ja siniharmaat seinät saivat 
pintaansa uutta maalia, samoin kuin lattialistat. Nyt huone on enemmän omaa silmää
miellyttävä eikä kaikki seinät ole eri värisiä.


Petroolin väriä haettiin pääväriksi ja harmahtava beige sen kaveriksi.
Lopputulos on täydellinen ja juuri sellainen kuin pitikin!
Raikas ja pirteä! Aivan kuin omistajansakin!

    
Budjetti oli jälleen kerran hyvin pieni, kuten meillä yleensäkin kaikissa
remonteissa. Ja se pieneni vielä entisestään, kun pyykkikone 
pyörähti sen viimeisen kerran samaan aikaan ja uusi oli hankittava mitä pikimmin,
joten laminaatit jäi lattiaan vaihtamatta.  


Vanha koulupöytä oli jo niin vaarallisen vino ja vinksahtanut, että sen tilalle piti
hankkia uusi, (vaikka läksyt tehdäänkin kyllä lähes poikkeuksetta keittiön pöydän
ääressä).  Yksinkertaisen pöydän kaveriksi löytyi täydellinen match rautatuolista!
Molemmat löytyi Ikealta.


Silmiini osui taannoisella Porvoon reissulla eräässä sisustusliikkeessä tälläinen mietelause ja 
se jäi niin lähtemättömästi mieleen, että se oli pakko saada Ruubenin seinälle, vähän
niinkuin rukoukseksi huimapäiselle pojalle.
Julisteen tein itse samalla ipad-ohjelmalla kuin opettajien ja hoitotätien kortit!
Varastosta kävin kaivelemassa laatikoita ja löysin kuin löysinkin julisteeseen sopivat
kehykset!


Naulakon repulle ja huppareille siippa teki laistan pätkästä ja 
Ikealta hankituista vetimistä.

Olen enemmän kuin tyytyväinen tämän huoneen muodonmuutokseen!

Hanna