.

.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Itsensä ylittämistä!

Sain eräältä entiseltä työkaverilta jo jokin aika sitten haasteen, jonka hetken miettimisen
jälkeen päätin ottaa vastaan. Epäillen. Ajattelin, että kokeilen, mutta
pelkäsin, etten pystyisi siihen ja tuottaisin pettymyksen...

Tuleva mummi uskoi taitoihini ja tilasi minulta
tulevalle pienokaiselle villaiset housut ja takin! 
Jotain, mitä en ole ikinä ennen edes ajatellut saavani aikaiseksi!


Mutta ylitin itseni ja eniten ehkä omaksi yllätykseksi sain aikaiseksi jotain näin kaunista!

   

Palmikoita olen tehnyt huonolla menestyksellä joskus, mutta nyt ne sujuivatkin ihan kivasti!
Puunappien metsästys olikin sitten oma lukunsa ja pitkien etsintöjen jälkeen
ne löytyikin yllättävän läheltä, yllättävästä paikasta täältä!
Ihastuin nappeihin ensisilmäyksellä!


Loppujen lopuksi neulominen sujui melko helposti muutamia "kilauta kaverille"-kohtia
lukuunottamatta. Oma lukunsa olikin sitten valmiiden osien yhteen liittäminen kauniisti!
Niin monta kertaa sen kuitenkin tein, että olin niihin itse tyytyväinen ;)! Eikös se niin ole,
että harjoitus tekee mestarin!


Siispä iloisin mielin laiton tänään tämän suloisen paketin postiin!
Ja toivon sydämestäni, että saaja on tuotokseen yhtä tyytyväinen kuin minäkin!

Hanna


6 kommenttia:

  1. Onpa kauniit! Kyllä sinun käsistä lähtee kerta toisensa jälkeen joko herkullista tai kaunista tai jopa molempia��.
    Oikein mukavaa ja siunattua tätä vuotta,
    Terveisin EijaJii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Onneksi olen perinyt edes hippusen äidin ja isoäitien kädentaidoista. Tosin ne on vasta löytymäss!

      Poista
  2. Oi, todella kaunis neuleasu! :) Oikein ihanaa alkanutta vuotta teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Ja sitä samaa teille myös!

      Poista
  3. Kauniita ja siististi tehtyjä. On ihana tunne, kun pystyy ylittämään itsensä ja hoksaa, että rajat eivät ihan oikeasti tulekaan kovin helposti vastaan;)
    T. Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Aivan totta! Raja ei tullut ainakaan tällä kertaa vastaan ja olen jo haastanut itseni uudelleen... Katsotaan mitä siitä tulee!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!