.

.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loma. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. toukokuuta 2018

Lomapäivän helppo ja nopea lounas

Niin vaan on saatu kesäloma käyntiin ja ensimmäinen pikkuruinen lomareissukin tuli jo tehtyä.
Ihana, kun lomalla voi viimeinkin ottaa iisimmin 🎵🎵🎵
ja jättää turhan tarkat aikataulut sikseen ja elää hetkessä. Tai ainakin melkein, sillä pakallisia menoja riittää kyllä lomallakin ja koululaisillakin on vielä muutama aamuherätys.

Lisäksi muutamia kakkuja olen luvannut leipoa suvun seuraavalle ylioppilaalle, joten tänään täällä on jauhot pöllynneet oikein urakalla ja huomenna pääsenkin jo täyttelemään kakkuja!
Joten ei sitä ihan tekemättömäksi voi heittäytyä. 


Niin arkena kuin lomallakin, ruokaa JOUTUU laittamaan ihan joka ikinen päivä. Ruuanlaitto ei edelleenkään kuulu lempipuuhiini, pikemminkin se on sitä jokapäiväistä pakkopullaa, jota vaan on tehtävä. Onneksi meillä on muutama muukin osaava kokki, joten aina kun mahdollista yritän välttää kokkaamiset kokonaan ja houkutella keittiöön jonkun muun!


Tänään kaivattiin kuopuksen kanssa helppoa ja nopeaa lounasta leipomisen lomassa.
Raaka-aineet haalittiin siitä, mitä jääkaapissa sattui olemaan ja kaivettiin voileipägrilli esiin.
Moniviljapaahtoleivän väliin sipaisin levitettä sekä ketsuppia ja lisäksi juustoa ja kalkkunaleikkelettä.
Muutamassa minuutissa grilli oli kuuma ja ihan yhtä nopeasti leivät valmiit!
Kurkkua, tomaattia sekä hunajamelonia palastelin vielä kyytipojaksi ja niin oli nopeaakin nopeampi lounas valmis!


Hiukan nirsolle ja valikoivalle lapsellekin tällainen lounas maistui viimeistä murusta myöden ja vatsat oli meillä kummallakin täynnä lounaan jälkeen. 
Tätä lounasta voidaan soveltaa kesän mittaa muulloinkin ja sisältö vaihtuu sen mukaan mitä kaapista sattuu leivän väliin löytymään.

Mukavaa toukokuun viimeistä jokaiselle!

Hanna

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Kesän kivoimmat kekkerit

Olen selkeästi kekkeri-ihminen!
Nautin järjestää erilaisia juhlia ja kissanristiäisiä!
Syy juhlaan ei tarvitse olla kummoinen!
Kunhan saadaan viettää aikaa yhdessä ja nauttia!
Suunnittelu ja valmistelu on mukavaa
ja vieraiden saavuttua tunnelma nousee kattoon!
Eikä yhtään haittaa vaikka itsellä aika menee usein hössöttäessä, 
sillä se on juuri minun ominta juttua!


Tänään meillä oli tämän kesän kivoimmat ja ainoat tähän mennessä 
kekkerit! Ollaan saatu oma nuotiopaikka
mukavan viihtyisäksi ja toimivaksi ja siinä oli niin mukava
paistella makkaraa ja nauttia lounasta
isolla joukolla!
Jokainen sai paistaa oman makkaransa, kyytipojaksi oli
uusia perunoita, salaatteja ja vesimelonia!
Simppeliä, mutta niin hyvää!



Isompi ja pienempi kaapelikela on tänä kesän saatu
nuotiopaikalle ja niiden tultua koko paikka muuttui huomattavasti
mukavemmaksi, kun on lasku- ja tarjoilutasoa
enemmän kuin ennen.


Jälkkäriksi paistoin ISON kasan
muurikkalättyjä, joita nautiskeltiin samalla, kun osa
porukasta innostui grillaamaan vaahtokarkkeja
hiilloksella.


Herkkuja oli sen verran reilusti, että haettiin seuraksi
vielä lisää väkeä naapurista! Kauniissa auringonpaisteessa olikin
kiva istuskella ja rupatella vatsa pullollaan!


Jälkiruuan jälkiruuaksi maisteltiin vielä 
nimpparikakkuani, joka on jo perinteisesti tehty tuoreista
mansikoista!
Minulla sattuu kaikkien nimien nimpparit ihan muutaman
päivän sisälle ja sehän on hyvä syy leipoa
suussasulava kakku!


Tähän kakkuun laitoin koristeeksi myös muutamat juuri
kypsyneen mustikan, jotka löytyi aivan tontin reunalta!


Voiko mukavammin kesäpäivää enää viettää???


Kivoja kesähetkiä sinulle!

Hanna

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lomalle!!!

Takana kaksi valvottua työyötä ja aivan liian vähän unta.
Edessä kuusi päivää lomaa.
Voisiko asiat enää paremmin olla?

       

Johan sitä alkoikin olla loman tarpeessa kiireisen
arjen pyörityksestä. Pyöritys tosin jatkuu ihan yhtälailla lomallakin,
mutta huomattavasti rennommalla otteella ja verkkaisenpaan tahtiin.


Myöhään valvottuja iltoja, paljon unta, laiskoja aamuja,
herkkuaamupala perheen kesken,
ulkoilua päiväsaikaan valoisalla, käsitöitä, lukemista,
rentoilua, kotoilua, mummolaa ja yhdessä oloa
perheen ja ystävien kesken!


Mahtuupa mukaan lisäksi vielä kuopuksen kauan odotettu 
ensimmäinen junamatka, joka onkin edessä jo heti huomenna.
Jännitystä riittää pienelle tytölle, kun kotoa lähdetään paikallisbussilla ensin
kaupunkiin ja siitä junalla mummolaan. Eväät on tietenkin
asianmukaiset ja reppuun pitää pakata mukavaa 
tekemistä matkan ajaksi. Matka junalla kestää tosin vain vajaan tunnin, mutta
on varmasti ikimuistoinen.

Toivotaan talvilomaviikolle teeman mukaiset säät ja
hyvää mieltä jokaiselle!
Lepoa sopivasti ja puuhaa riittävästi, jotta
tasapaino säilyy ja saadaan akut ladattua!!!

Hanna

tiistai 24. tammikuuta 2017

Muistoja tekemässä

Viikonloppu vierähti leppoisissa tunnelmissa Tampereella
ihanan ystävän seurassa!
Reissu oli kyllä juuri niin hyvä, kun mitä edellisessä postauksessa
lupailin!
Mitä nyt VR vähän hankaloitti kotiin saapumista ajallaan.
Rikkoutuneiden laitteiden takia junat olivat sunnuntaina melkoisesti myöhässä ja
itse odottelin junaa ylimääräiset kaksi tuntia rautatieasemalla
ihmisvilinässä. Oli nimittäin muutaman muunkin juna myöhässä!
Mutta kotiin pääsin kuitenkin täysin ehjin nahoin ja matkat
kuluivat molempiin suuntiin hirmuisen nopeasti.


Tampereella yövyttiin Koskipuiston maisemissa Koskikadun Cumuluksessa.
Hotellin sijainti on aivan ihanteellinen, jos liikkeellä on jalkaisin ja 
keskittyy liikkumaan keskustan alueella. Joka paikkaan on lyhyet kulkuyhteydet ja
mitkä näkymät sieltä onkaan!!! Toive ikkunasta Koskipuiston suuntaan oltiin 
huomioitu ja näkymää olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan!


Tällä reissulla ei shoppailtu lainkaan! Me keskityttiin enemmän 
kulttuuripuoleen ja kulinaristisiin nautintoihin! Onneksi ei shoppailtu, sillä meiltä
olisi jäänyt monta upeaa kokemusta kokematta, jos olisimme 
vain kierrelleet kaupoissa.
BistroVenlaCafe Milavida sekä Ravintola Astor tarjosi makunautintoja,
upeita puitteita, tunnelmaa ja elävää musiikkia! Lautasen ja kahvikupin ääressä
meni kotvanen jos toinenkin, pitkästä aikaa kun ystävän kanssa
tavattiin ja juttua riitti ja riitti!


Kierros Näsilinnassa Milavidan kartanossa oli melkoisen mykistävä kokemus!
Siellä jos missä ovat seinät nähneet ja kokeneet 
kaikenlaista. Perheen tarina oli hyvin traaginen ja mietitytti
ja puhutti vielä monta kertaa illan aikana.


Suosittelen ehdottomasti Milavidan kartanoa ihan jokaiselle!
Milavidan rakennuttajahan on aikoinaan saanut Finlaysonin 
kukoistamaan!!!

   

Jo pelkästään tuo upeasti entisöidyn kartanon näkeminen sai haukkomaan henkeä ja
kun kuuli perheen tarinan ja loputkin talon historiasta nousi iho kananlihalle!

      

Näytelmä, joka meni pieleen Tampereen Teattterissa 
oli kyllä reissun todellinen huipennus!
Näytelmä meni todellakin pieleen ja jo ihan alku minuuteista viimeiseen
esiripun laskeutumiseen saakka sai nauraa vedet silmissä!
Väliajan kruunasi pikkuruinen leivos koristeenaan suklaiset Tampereen
tunnusmerkit kera kahvin!


Ystävän seura virkistää ihmeellisesti!
Puhuttavaa riitti lähes taukoamatta koko hereilläoloajan.
Vuoroin kuunnellen, vuoroin puhuen!!!
Harvassa on ne ihmiset, joiden seurassa
voi olla ihan rehellinen oma itsensä...


Ja sellaisenaan kelpaa ystävälle!!!

Hanna


lauantai 23. heinäkuuta 2016

Viimeisiä viedään!!!

Niin se vaan alkaa tämäkin kesäloma olla vietetty ihan kalkkiviivoille saakka.
Hellettä on luvattu usein ja paljon, mutta eipä sitä ole täällä juurikaan näkynyt.
Harmi minulle, mutta voin melkeinpä luvata, että heti maanantaina viimeistään klo 13
alkaa paistamaan täydeltä terältä, sillä silloin minä riennän hyvin levänneenä iltavuoroon ja yritän taas saada
itseni työmoodiin!

Vielä kuitenkin vietellään viimeiset lomapäivät kotosalla reissailujen jälkeen. Ihania retkiä
lähellä ja kaukana ollaan loman aikana saatu tehdä pienemmällä ja isommalla
porukalla. 

Alkuviikosta pyörähdettiin kotimatkalla Vanhassa Porvoossa. Ei ehkä ihan paras paikka kiertää lasten, varsinkaan kuopuksen  kanssa, mutta mukava päivä meillä oli kaikesta
huolimatta. Suhteellisen hyvin se kuopuskin jaksoi siellä kävellä, enemmän oli 
pitelemistä puodeissa ja putiikeissa, sillä kaikkea olisi pitänyt saada katsoa omasta kädestä.


Löysin Welmansin puodista ihanat keittiöpyyhkeet kauniin sinisessä
sävyssä. Taisipa olla niin, että samaisesta liikkeestä jäi viimeksikin jotain käteen ;)!


Pyyhkeet on aivan ihanan pehmoisia!


Tänään pikaisella kaupunkipyörähdyksellä löysin sattumalta pyyhkeisiin
täydellisesti mätsäävät Greengaten lattemukit alennuspyynnistä!
Aika kiva nimpparilahja itselle! Tälle naistenviikolle kun sattuu sopimaan kaikkien kolmen 
nimeni nimipäivät ;)!


Näinä viimeisinä lomapäivinä ollaan taas pitkän tauon jälkeen yritetty tehdä jotain
tuossa pihamaalla. Kaiken tekemisen lomassa poikkesin mustikkamättäälle kuopuksen jo hyvin aloittamaa ämpäriä täyttämään. Hyvät marjat saatiin pientä piirakkaa varten, jota neiti jo eilen 
ilmoitti haluavansa tänään leipoa. Lopuista taidankin tehdä mustikkamaitoa
iltapalaksi!

Leppoisaa sunnuntai-iltaa sinulle!

Hanna 

torstai 9. kesäkuuta 2016

"Vuosihuoltoa"

Kiirettä, ristiin meneviä työvuoroja, vanhempainiltoja, kevätjuhlia, kodista huolehtimista,
pyykkäystä ja ruuanlaittoa... sitä on tämä kevät ollut meillä ja
varmasti myös teillä! 
Sen lisäksi meillä oli myös 18-vuotishääpäivä!!! Sitä haluttiin juhlistaa
ja viettää vuorokausi aivan kaksin! 


Paikaksi valikoitui monista kivoista vaihtoehdoista Tampere ja siellä
uudenkarhea Hotelli Lapland!
Tullintorin nurkilla sijaitseva hotelli oli aivan nappi valinta! Kävely matka keskustaan, mutta
silti kivan rauhallinen sijainti ja hintakin oli meidän kukkarolle sopiva.


Kaksin oloa, hyvää ruokaa, paras seura, rauhoittumista, jutustelua, naurua,
 leppoisia kävelyretkiä ja upeat puitteet. 

   

Niistä oli tehty viikonloppu keskellä viikkoa!

        

Olen aina ollut sitä mieltä, että avioliittoon pitää satsata ja siitä pitää
hoitaa! Kukapa ei parhaan ystävänsä kanssa haluaisi aikaa viettää ja kun se ystävä on vielä oma puoliso, niin se aika on vieläkin arvokkaampaa! Kahden keskeinen aika on usein kortilla ja siksipä ainakin meille sopii se, että
aina joskus hommataan lapsille hoitaja ja tehdään jotain aivan kaksin, jotain sellaista, mistä
molemmat nauttii. Kummasti se arkikin sujuu taas hetken matkaa kevyemmin,
kun on saanut hetkeksi hypätä pois liian lujaa menevästä oravanpyörästä ja levätä 
oikein kunnolla!


Tällä kertaa en potenut huono omaatuntoa edes lasten hoitoon jättämisestä, sillä 
nuorinkin laski malttamattomana öitä, koska PÄÄSEE mummille yökylään ilman äitiä ja isiä.
Ja kun mentiin lapsia hakemaan tiistaina kotiin, halusivat pojat jäädä vielä mummin 
ja vaarin luo meidän ajaessa kotiin.
Ikävä ei siis päässyt pilaamaan kenenkään meidän mukavia hetkiä!
Mummille ISO kiitos taas lasten hoidosta! Ilman tälläsiä huippu hoitajia nämä
reissut jäisi tekemättä!

Hanna

Tämä ei ole maksettu mainos!