.

.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Rennosti vapaalla!

Kuten asiaan kuuluu on joulunalusaika varmasti kaikille kiireistä aikaa.
Vaikka viime jouluna jätinkin itse jouluhössötyksen miniimiin ja menin alta riman,
tuntui vuoden viimeiset kuukaudet äärimmäisen kiireisiltä. Oli lasten vanhempainvartteja, 
joulujuhlia, lääkäriä, hammaslääkäriä, harjoituksia ja omia vastuita, jotka piti hoitaa kunnilla.
Tuntui, että joka päivälle riitti jotakin ylimääräistä, eikä normaaliin olemiseen 
kotosalla ollut aikaa.

Siksipä olen iloinnut näistä alkuvuoden päivistä, jolloin on ollut enemmän vapaapäiviä, eikä kalenteriin ole merkittynä mitään!
Aamukahvit pitkän kaavan mukaan kera hyvän lehden. Extempore lähtö ostoksille.
Keskeneräisten käsitöiden tekemistä, välipalatöitä sekä uuden haasteen kimppuun 
käymistä, ulkoilua, herkkuruokaa ja kuppi kuumaa kaakaota!


Onneksi pakkaset on lauhtuneet ja minäkin tarkenin ulkoilemaan!
Lähijärvellä on vain hento kerros lunta jään päällä. Hyvin näytti luistelut sujuvan muulta perheeltä. Hillallakin oli luistimet ensi kertaa jalassa ja urheasti tyttö pysyi pystyssä ja tepsutteli 
eteenpäin. Itsekin taidan joutua tässä vielä luistinostoksille. Sen verran kivalta luistelu näytti!
Viime kerrasta on jo useampi vuosi, kun olen luistimet jalkaani vetänyt.


Kotimatkalla tänne "vuoren huipulle" piti jäädä hetkeksi ihastelemaan näkymiä!
Auringon valo vetään puoleensa, vaikkei se vielä lämmitäkään.


Sen sijaan kupillinen kuumaa kaakaota, jota meillä superkaakaoksi kutsutaan, lämmittää kivasti 
reippaan ulkoilun jälkeen!


Ja päivälliseksi maistuu kasvissosekeitto kera tuoreiden sämpylöiden!

Mikäs näitä vapaita on vietellessä!

Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!