Mennään metsään

Olen niin kiitollinen tästä meidän kodista kaikin puolin, enkä vähiten

tästä sijainnista! Oma tontti rajoittuu metsään ja alle sadan metrin päässä menee

pururata, josta voi valita itselle sopivia eri mittaisia reittejä.

Pururata on meidän kuopukselle aivan liian tylsää, hän on mieltynyt enemmän

polkuihin, joita metsässä risteilee kilometrikaupalla!

Aurinkoinen aamupäivä houkutteli meidät metsään pyöräilyharjoitusten sijaan.

Seuraa johtajaa-meinigillä mentiin, pääosin minä olin se seuraaja!

                  

   

Metsä on hyvin kallioista ja mäkistä, joten kiipeilyä ja tasapainoilua tulee väkisinkin 

treenattua näitä polkuja tallatessa. Sade on lisäksi tehnyt kivistä ja puunjuurista
melko liukkaita, joten varovainen saa kyllä olla!

Melkein neljävuotiaan silmin kun katselee luontoa, näkee monta ihmeellistä

asiaa!

                 

   

Matkan varrella maisteltiin mustikoita ja puolukoita ja yritettiin tunnistaa sieniä!

Minulla ja kuopuksella on yhtä hyvät sienientunnistustaidot.

On niitä myrkkysieniä ja sitten on niitä tavallisia sieniä!
Emme tosin erota kuin sen kärpässienen ;)!

On se onni, etten kokkaa perheelle sieniruokia itse keräämistäni sienistä!

                

      

Pitkäkään matka ei tunnu pitkältä, kun kulkee kiemurtelevia polkuja ja välillä
pysähtyy ihmettelemään ja tarkastelemaan mielenkiintoisia juttuja!
Rentouttavaa on kuunnella pienen ihmisen tärkeitä asioita, tuulen huminaa
ja lintujen ääniä! Koko matkalla ei tavattu lainkaan muita ihmisiä!

                     

Tuskin maltan odottaa, että päästään uudelleen metsään vaeltelemaan.

 Ehkäpä ensi kerralla pakataan mehut ja eväsleivät mukaan
ja pidetään eväshetki korkeimman kallion laella!

Hanna