.

.

perjantai 5. helmikuuta 2016

Palkinto reippaudesta

Kun lapset käyvät lääkärissä tai hammaslääkärissä, saavat he urheudesta
tässä perheessä aina jonkin itsensä valitseman palkinnon!
Reilua, eikö?
Itse kävin tänään hammaslääkärissä, joten eikö tasapuolisuuden nimissä myös 
minulle kuulu reippauspalkinto???


Palkinnoksi hyvästä käytöksestä ja urheudesta ostin itselleni
kaksi pelargoniaa ruukkuineen!


Vaikka viime vuotiset pelargoniat on tuotu sisälle ja toivon niiden talvesta vielä
virkoavan, en voinut vastustaa kiusausta, kun näin nämä yksilöt!

   

Olen oikein tyytyväinen saamaani palkintoon ja rohkenen mennä hammaslääkärille taas 
ensi vuonna uudestaan!


Päivä huipentui mukavaan leffailtaan sekä herkutteluun Ruubenin kanssa
kaupungilla. Mieluisaa yhdessäoloa! Käytiin katsomassa 
Alvin ja pikkuoravat reissussa ja se oli kyllä meidän molempien mieleen!


Iloitkaahan viikonlopusta! Minä iloitsen viikonloppuna siitä, että
minulla on töitä!!!

Hanna


12 kommenttia:

  1. Voi ja tarvii sitä itsekin palkinnon reippaudesta. Voi onko niitä pelargonijoita jo myynnissä ja niin ihastuttavissa vaaleenpunaisissa ruukuissa. Aivan mielettömän keväistä.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, pitäähän sitä joskus itseäänkin palkita! En voinut millään kulkea näiden ohitse ja ruukut kruunasi koko komeuden! Kevät on todellakin pian täällä!

      Poista
  2. Voi suloisuus noita pelargoneja! Täytynee käydä rautakauppaostosten jälkeen katsastamassa kukkatarjonta myös täällä Oulussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän Pelargoniat ole löytäneet tiensä myös sinne pohjoiseen! Plantagenista löysin nämä ihanuudet, kuten myös ruukut!

      Poista
  3. Onpa ihanat pelargonit, että niitäkin on tarjolla jo :) Oikein hyvä palkinto :)))
    Kivaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa viikonloppua myös sinulle Tiina! Itsekin hämmästyin nämä nähdessäni! Kunpa vain saisin ne säilymään kesään saakka!

      Poista
  4. Aivan ihania tsemppauslahjuksia itselle;))
    T, Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Itsensä tsemppaaminen on näköjään melko helppoa ;)!

      Poista
  5. Tietysti kaikki tarvitsevat reippauspalkinnon! Ihanan palkinnon valitsitkin. Pitääkin huomenna hakea autotallista pelargoniat sisälle. Kiitos kun muistutit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinun Pelargoniat on selvinneet talvesta paremmin kuin minun, ne nimittäin näyttää olevan melko huonossa hapessa.

      Poista
  6. Voi miten kauniin väriset pelargoniat <3 Hyvä kun muistuttelit muuten, mun täytyykin käydä katsomassa miten omani voivat autotallissa jossa ovat talvehtineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä olisi voinut jättää kauppaan, niin ihana väri niissä on. Minäkin hain omat viimevuotiset varastosta, mutta näyttää uhkaavasti siltä, että ne on menetetty!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!