.

.

torstai 11. helmikuuta 2016

Hetken mielijohteesta

Melkein kaksi vuotta tässä talossa ollaan asuttu ja näin kauan meni, ennen kuin 
saatiin aikaiseksi tehdä yläkerrassa mitään remonttiin viittaavaakaan.
Yksi kaunis aamu puhtaita vaatteita teinien huonesiin viedessä päätin kokeilla
kuinka hyvin Danielin huoneesta irtoaa vanha tapetti. Se, miten sen huoneen tarina jatkuu, kerron
toisella kertaa, mutta siitä hetkestä muutaman päivän päästä
siippa päätti käyttää jämämaalit yläkerran vessan paneeliseiniin.


Alkuperäiset paneelit oli valkolakattuja ja aika keskeneräisen näköiset. Maalarinvalkoista
maalia jäi Danielin huoneen rempasta, joten loput siippa siveli vessan seiniin. Kertaalleen
maalaaminen riitti hyvin antamaan peittävän pinnan.
Lopputuloksesta tuli näinkin pienellä viimeistellyn näköinen ja viihtyisä.


Pienet hyllyt vessassa oli täysin käsittelemättömän. Ne maalattiin myös rempasta jääneellä
graniitin sävyisellä maalilla, kuten myös vessassa oleva kattotuolin pystypalkki.


Vessa on hiukan hankalan mallinen ja melko suuri. Viiston katon ansiosta tai juuri sen 
takia vessaan jää melko paljon hyödytöntä tilaa. Pylvään viereen
vasemmalle jää käsienpesuallas. 


WC-istuinta vastapäätä on taas alunperin varattu paikka suihkukaapille, jota
ei meidän onneksi ole koskaan asennettu. Inhoan suihkukaappeja yli kaiken ja
voin vain kuvitella miten inhottavaa sellaista on puhdistaa. Suihkukaapin paikalla hyllyjen virkaa
toimittaa pappani sota-aikaan tekemän lipaston laatikot, jotka olen jo vuosia sitten pelastanut
mummolasta. Itse lipasto on suureksi surukseni poltettu aikaa sitten.


Kauppareissulla näin viime viikolla nämä vanhan roosan väriset Familonin Prinsess käsipyyhkeet.
Silloin jätin ne hyllyyn, mutta siitä asti ne on vaivanneet mieltä ja tänään
jääkaapintäyttöreissulla, onko <- tuo yhdyssana???,  vihdoin nappasin pyyhkeet kärryyn, vaikka ensin reippaasti ne ohitin...


Jälkeenpäin olisi kyllä kaduttanut, jos olisin jäänyt ilman näitä.


Tämä kaunis, mutta kestävä muovinen ja suuri käsisaippuapullo on ollut minun suosikki jo pitkään.
Myös alakerran vessassa on samanlainen. Näinkin isossa perheessä pienempää
saippuapullo saisi olla yhtenään uusimassa tai täyttämässä. 

Teinien vastuulla on tämän vessan, kuten myös omien huoneidensa 
siisteys ja puhdistus. Voin kertoa, että ihan aina se ei suju kuin tanssi ja toisinaan
joutuu aikuisetkin osallistumaan teinien valtakunnan puhtaanapitoon, mutta noin periaatteessa
pidän ajatuksesta, että lapset saavat joutuvat ottamaan vastuuta kodin siivouksesta.

Iloista loppuviikkoa vesisateista ja harmaista päivistä huolimatta!

Hanna











6 kommenttia:

  1. Kylläpä siitä tuli kivan näköinen, HYVÄ TE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä! Hyvä me!!! Ollaan tosi tyytyväisiä tähän muutokseen!

      Poista
  2. Kyllä remppailu kannattaa ja lopputulos palkitsee:)

    VastaaPoista
  3. Oon pohojanmaalta neljän -lähes aikuisia kaikki- lapsen äiti. Sillon ko mua maailma murjoo, tuun aina lukemaan sivujas, niistä mää saan voimaa taas jaksaa. Käyn toki muullonkin, mutta sillon erityisesti oot tueksi. KIITOS Sinulle ja ystävänpäivä iloa Hanna teille <3 HELENA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana saada tälläistä palautetta! Syvin kiitos siitä! Kiva, että oot mukana blogin elämässä!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!