.

.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pikkiriikkinen kammari

Sen kolmen kuukauden väliaikaisen kodin jälkeen tämä
oma talo tuntuu luksukselta, koska täällä
on kaikille riittävästi omaa tilaa.
Niin myöskin pikkuruiselle Hillalle pikkuruinen kammari!
Neliöitä on kaikkiaan seitsemän, mutta se tuntuu olevan
aivan riittävästi noin pienelle!
Sitäpaitsi siivoamiseen ei tässä huoneessa mene
juuri silmänräpäystä kauempaa.


Lelut on tietenkin oltava pienen käden ulottuvilla.

Huoneessa oli jo valmiiksi kiva väri seinässä, lattia vaihdettiin
samalla, kun muutakin lattiaa laitettiin. Oikeastaan tätä lattiaa ei alunperin ollut 
tarkoitus vaihtaa, mutta koska laminaattia jäi juuri sopivasti yli,
päätettiin se samalla laittaa uusiksi.
Seinälle tilasin sisustustarran, jonka ajatus lähti
Hillan Ester-nimestä, joka tähteä tarkoittaa.
"Tuiki tuiki tähtönen"!


Verhot on joskus olleet olkkarissa, nyt niiden oli suorastaan 
päästävä tänne prinsessan valtakuntaan. Pituus oli kummallinen, joten hetken niitä
pyöriteltyäni päätin laittaa ne solmuun.
 Näin on hyvä.


Naulakkoon on ripustettu Hillan 1-vuotismekko.


Olen tainnut kertoakin teille äidistäni, jolla pysyy 
virkkuukoukku kädessä paremmin kuin hyvin!
Hän virkkasi neidille aivan ihanan repun!
Reppukin pääsi naulakkoon kunniapaikalle.


Äitini käsialaa on myöskin nämä perhoset, jotka toimittavat milloin
pöytäliinan, milloin unikaverin virkaa.


Yövalot on välillä tarpeen. Patterilla toimivat 
sisustusvalot sujahti kivasti Ikean lyhtyyn.
Koristeelliset kuviot luo seinille kauniita kuvioita illan hämärässä.


Ainot on lähtövalmiina sängyn vieressä!


Lattialle virkkasin maton ontelokuteesta. Ohje on Kauhavan kangasaitan
Aura. Helppo tehdä, mutta into lopahti ajoittain, joten melko pitkään
tätä virkkasin.

Ainoat uudet kalusteet on pikkuinen pöytä ja tuoli, nekin Ikeasta. Sänky saa olla
pinnainen vielä jonkin aikaa ja hyllykkö on siirtynyt pojilta
tähän kammariin. 

Vaaleanpunaisin ajatuksin

Hanna

3 kommenttia:

  1. Suloinen pieni huone Hillalla! Ihania nuo kaikki virkatut jutut! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta, on ne minunkin mielestä ihan nättejä <3

    VastaaPoista
  3. Onnea uuteen ihanaan kotiinne ja Taivaan Iskän siunausta päiviinne siellä! Ollut jotenkin niin kamalan kiire, että en oo ehtiny muiden blogeja lueskella pariin kuukauteen. Nyt lueskelinkin sitten oikein urakalla teidän kuulumisianne, ja kivalta vaikuttaa! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!