.

.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Pieni ja sievä ARVONTA!!!

Oltiin eilen siipan kanssa hankkimassa viimeisimmät joululahjat ja
poikettiin samalla satumaisen söpöön pikku putiikkiin, Pienikamariin
Jyväskylän keskustassa!
Vaikka täällä ollaan asuttu jo kauan, en ole aiemmin 
saanut aikaiseksi käydä tuolla, vaikka ohi ajankin lähes viikottain.
Mitähän muuta tutkimatonta ihanuutta näillä leveyksillä on, joihin
pitäisi tutustua ensitilassa?!


Puoti onkin täynnä mitä ihanimpia juttuja pienille ja 
meillä vähän isommillekin!
Ja pienessä kamarissa olikin melkoisen paljon väkeä, ei aivan
ruuhkaksi asti, mutta melkein!


Kun näin tämän ihanan pikkuruisen ja hirmuisen
sievän Mailegin salkun, tulitte heti mieleeni ja sillä silmän
räpäyksellä päätin pistää vielä pikkuruisen 
jouluarvonnan pystyyn!
Salkun täytin Fazerin vadelma-jogurttisuklaalla!


Arvonta suoritetaan vielä ennen joulua, mutta postitus 
voittajalle jäänee pakostakin välipäiviin!
Mikä onkaan hauskenpaa, kun saada 
pikku paketti vielä joulun jälkeenkin!


Jokaisella on siis perinteisesti käytössä yksi arpa
tasapuolisuuden nimissä!
Osallistua voi jättämällä jouluisen kommentin
 joko tänne blogiin tai face bookin puolelle
Tulppaaniunen sivuilla!
Osallistumisaika päättyy 22.12.2016 klo 21.
Postitan voiton vain Suomen rajojen sisäpuolella!
Voittaja julkaistaan siis 22.12.2016 klo 21 jälkeen täällä 
blogissa sekä fb:n puolella!

Onnea arvontaan!

Hanna

Palkinto on itse hankkimani, eikä Pienikamari tai Fazer ole siihen osallisena!

57 kommenttia:

  1. Suloinen arvonta <3 Mukana! lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua teille ihanille! Mukana arvonnassa. miiuli76@pp.nic.fi

    VastaaPoista
  3. Pienikammari on kyllä niin ihana putiikki <3 Arvontaan mukaan!

    VastaaPoista
  4. Arvonnassa mukana :) Jouluisen touhukkaita päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  5. Arvonnassa mukana
    T.Piijuska

    VastaaPoista
  6. Rauhallista joulua kaikille!☺ mukana arvonnassa☺
    camillaelisa01@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Minna mukana, äitille yllätyksenä antasin. Mukavaa Joulun odotusta !

    VastaaPoista
  8. Mukana ihanassa arvonnassa
    Ihanaa joulua teille <3
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Tunnelmallista joulua.
    Mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihanaa joulua sinne! :) <3 Mukana olen, minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Tosi ihana arvonta, mukana! :) Rauhallista joulun aikaa teille! :)

    VastaaPoista
  12. Mukana, hyvää joulunodotusta!
    tyttinurminenn(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa! Kyllä kelpais neiti 1veen laittaa korut tonne matkalaukkuun

    VastaaPoista
  14. Ihana arvonta! Olis tosiaan kiva saada joulun jälkeenkin vielä pieni paketti ;)
    mette.toivonen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Se on niin suloinen puoti ❤️
    Arvontaan otan osaa minäkin!
    Ihanaa joulun odotusta teijän tupaan ❤️

    VastaaPoista
  16. Pienikamari on ihan mun lempikauppoja Jyväskylässä!

    Hyvää joulua koko teidän perheelle!

    Arvonnassa mukana myös kauteja@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Rauhallista ja levollista joulua sinne sitten hulinan jälkeen!

    VastaaPoista
  18. Suloinen! <3 Ihanaa joulua!
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Ihana arvonta. Mukana ollaan! <3
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Ihana arvonta! Hyvää joulun odotusta toivottaa jasminella82 @gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  22. Mukana!!

    paljon.peleja@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana. Rauhallista joulua teille
    A.xu.94@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Arvonnassa mukana myös. Suklaa sulaisi suussa ja rasialle löytyy käyttöä.
    Levollista joulunaikaa sinne!
    - Susku -

    VastaaPoista
  25. Hyvää joulua kaikille mukana olen

    sinituuliaojala@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Ihana laukku <3 lumppari@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukaan ihanaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukaan ihanaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Löysin blogiisi sattumalta, olikohan se joulutonttu, joka tänne johdatti. Aion lueskella tarkemmin, kun olen jo selättänyt ne elämän ruuhkavuodet 😊. Jouluna kuljen lumisten puiden alla, miljardi tähteä taivaalla ja se yksi kirkkain, sininen yö ja hiljaisuus. Edesmenneet rakkaat kanssani jouluisen yönä. Yksinäinen kynttilän liekki lepattaa - toivon ja rakkauden liekki meille, jotka täällä vaellamme. Arvonnassa mukana. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Olipa suloinen :) T:maiqqu
    maiqquu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Voi ihana, ehdottomasti mukaan arvontaan ! :) tiiakemppi (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Itsekin vietän kaikki viikonloput Jyväskylässä enkä ole tuolla kyseisessä putiikissa vielä poikennut, vaikka monesti on kyllä käynyt mielessä. Tuo rasia sopisi täydellisesti oman ompelu-/kampauspöydän värimaailmaan joten tottakai mukana ollaan! :-) Ja erittäin hyvää ja rauhallista joulun odotusta kaikille!

    VastaaPoista
  33. Mukaan arvontaan :).Uusi tuttavuus blogisi, sopivaa luettavaa, kiitos.
    T. irmle@yahoo.fi

    VastaaPoista
  34. Ihana laukku, mukana ollaan ;) Rauhaisaa joulunaikaa teidän perheelle. T. satu.rantasalo@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  36. Mukana kivassa arvonnassa!
    Hyvää joulua teidän perheelle!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Mukaan arvontaan! Hyvää ja rauhallista Joulua koko perheelle!
    T.Tiina
    tiina.salin@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Hyvää Joulua koko perheelle!
    Mukana arvonnassa.
    sanna.pietinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Itse Jyväskylästä pois muuttaneena aina siellä käydessä vierailen mm. juuri kyseisessä ihanassa puodissa :) Emmi

    VastaaPoista
  40. Mukana arvonnassa :) Marianna.mmk@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Laukullinen suklaata, mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Ihana laukku,mukaan arvontaan.
    Hyvää joulua!
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  43. Rauhallista joulua :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Ihanaa joulunaikaa teille! <3
    Mukana arvonnassa. saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  45. ihana arvonta! :) Hyvää joulun odostusta :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  46. Joulu tuo tullessaan ison ilon ja ehkäpä myös muutaman lisäkilon :).
    Mutta ei huolta nyt asiasta tästä, vaan nautitaan elämästä!
    Mukana arvonnassa <3 Joulumieltä kaikille!
    -Maisa-

    VastaaPoista
  47. Arvonnassa mukana! Hyvää ja rauhallista Joulua!
    - Arjakaisa

    VastaaPoista
  48. Pienikamarin tuotteet ovat aivan ihastuttavia, niin kuin tämäkin näissä kuvissa :) Ilo seurata blogiasi sekä täällä, instagramissa että facebookissa! Täytyypä itsekin kokeilla tuota glögi-tuorejuustokakkua. Rauhallista ja rentouttavaa joulunaikaa :) minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Ihanan suloinen matkalaukku pienelle tytölle. Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  50. Onpa suloisen makea jouluarvonta.
    marja-anneli@luukku.vom

    VastaaPoista
  51. Voi kun suloinen, meiltä löytyisi kyllä yksi ihana pieni neiti kenen huonetta tämä pääsisi koristamaan ❤ mukavaa joulun odotusta!!

    VastaaPoista
  52. Söpö arvottava, antaisin tyttärentyttärelle.
    Mimosa
    esri3363@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Ihanaa kun löysin tämän ihan sattumalta. Aivan valtavan söpö palkintokin arvonnassa. Pakkohan tähän on osallistua ja kokeilla onneaan, vaikka tiedänkin ettei mitään mahdollisuuksia voittoon. No aina voi edes haaveilla. Ihanaa joulua.

    VastaaPoista
  54. Tiedän ihanan pienen tytön, jolle tämä laukku olis just sopiva <3

    Eija

    VastaaPoista
  55. Hyvää Joulua!
    -marjatta-

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!