.

.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kesäkukat mielessä!

Harmaasta säästä ja muutamasta jäljellä olevasta lumikasasta huolimatta
haaveilen jo kovastikin kesäkukista ja kesäpihasta!

Omat pienenpienet pelargonian taimet ovat kasvaneet melko kivasti.
 Viime vuonna laitoin samaisia siemeniä multaan ja niistä
tuli kyllä aivan ihanat. Voit lukea niistä täältä ja täältä!
 Surukseni en saanut niitä talvetettua vaan sain ne hengiltä. Ensi talvea 
varten olen jo tehnyt sotasuunnitelman! Toivottavasti se toimii!


Tänä vuonna tein jotakin toisin ja tamista on tullut huomattavasti tuuheampia. Lisäksi olen 
pitänyt taimia pienessä kasvihuoneessa keittiön ikkunalla. Se kun taitaa olla talon valoisin paikka.
En malta odottaa, että saan nämä kaunokaiset niin suuriksi, että saan ne ulos ja toivottavasti kukkimaan aiemmin kuin viime vuonna.


Pelargonioiden lisäksi haaveilen myös orvokeista, miljoonakelloista, lumihiutaleista, pensasmustikasta, kärhöistä ja maljaköynnöksestä. Jos taitoni riittäisivät, uusisin 
koko säälittävän kukkapenkkini ja sen toiseen osaan laittaisin pelkkää pionia. Hortensiat olisi 
myös kivoja... Ja viljelylaatikoiden sisällöt on vielä asia erikseen!!! 
Taas siinä taitaa käydä niin, että nälkä kasvaa syödessä.

Tule jo kesä!!!

Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!