.

.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kutsukortit

Tulevan kesän juhlien, esikoisen fifteenjuhlien, suunnittelu on mielessä
päivittäin enemmän ja enemmän mitä lähemmäs juhlat tulevat.
Stressiä juhlista ei kuitenkaan  ole, vielä ainakaan. Tykkään niin tehdä listoja ja suunnitelmia, että
saan niistä huvittuneita katseita kanssamatkaajilta tämän tästä.

Tällä viikolla on tehty kutsukortteja ja ne on jo upotettu kirjekuorien sisälle ja 
osaan on postimerkit hankittu, osa on annettu henkilökohtaisesti ja osa odottaa vielä
saajaansa hyllyn päällä.


Kutsut on itsensä sankarin toiveiden mukaiset, yksinkertaiset, muuta kuitenkin niissä piti
olla vähän bligblingiä!!! Kutsujen väri on lähellä sankarin mekon- ja pikkusiskon kenkien väriä.


Askarttelu on aina yhtä mukavaa ja rentouttavaa. Yhdessä ja yksin! Ja etenkin, kun liimaa ei tarvittu lainkaan. 
 Mukava oli myös olla ihan kaksin 
esikoisen kanssa hankkimassa tarvikkeita ja suunnitella mieleistä kutsua.


Nyt jännityksellä odotetaan, kuinka monet kutsutuista pääsevät juhliin.


Kutsut tehtiin aquan värisestä helmiäiskorttipohjista, johon hopeanlangalla kiinnitettiin itse
kutsun tekstiosa. Sisäosa on valkoista helmiäispaperia. Muutama timantti vielä sinne tänne ja 
hopeiset kutsu-tekstitarrat sekä ääriviivatarraa.
Kaikki tarvittava löytyi Sinellistä
  (tämä ei ole sponsoroitu postaus).


Sattumalta huomasin ruokakaupan kassalle vuoroani odotellessa uuden Kotilieden Juhlat-lehden.
 Vaikka itselläni onkin jonkin sortin kokkikoulutus ja paljon olen elämäni aikana 
ollut toisten isommissakin juhlissa auttelemassa sekä seurakunnalla silloin tällöin hoitamassa
tarjoiluja, tarjottavien määrät saa mietityttämään. Kuinka paljon kaikkea tarvitaan, ettei
mikään varmasti lopu kesken ja toisaalta, ettei mitään jäisi ihan hirveitä määriä. 
(Vaikka ainahan loput voi viedä työkavereille töihin, siellä ei vielä mikään ole päässyt 
pilaantumaan ja hoitajathan ilahtuvat aina herkuista)...
Ja mikä olisi se kohtuus, kun  paljon olisi sellaista mitä haluaisi tarjota, mutta mihin vetää
se raja?? Riittääkö sen seitsemän sorttia, onko se liikaa vai liian vähän?


Joitain vinkkejä tästä lehdestä löysin, mutta taitaa olla kaikista paras kaivaa 
iankaikkisen vanhat muistiinpanot vuosien varrella pidetyistä juhlista tai
kilauttaa kaverille ;)!
Kyllä se niin on, että ne oman perheen ja lasten tärkeät juhlat saavat miettimään
asioita eritavalla, vaikken vieläkään tunnusta stressaavani ;)!

Minulla on nyt pitkästä aikaa täysin vapaa viikonloppu. Yksivuotissynttärit
olisi luvassa huomenna, kun lasten serkun synttäreitä juhlitaan. Kakkukin on
jo puolivalmiina jääkaapissa odottamassa kuorrutusta ja koristelua. Jotain uutta siihen kokeilin, 
saas nähdä kuinka onnistuin...

Iloa ja valoa viikonloppuun!!!

Hanna 

Ps. Mikä olisi sinun ehdoton suosikkisi, jota haluaisit kesäisissä juhlissa
olevan tarjolla??? 

3 kommenttia:

  1. Oi miten kauniit kutsut olet askarrellut :)

    VastaaPoista
  2. Hienot kutsut! :) Voileipäkakku on kestosuosikkini juhlissa.

    VastaaPoista
  3. Meillä valmistellaan myös juhlia :). Sankarin toivomuksesta ainakin kinkkuvoileipäkakku, karjalanpiirakat ja lusikkaleivät sekä kinuskikuorrutteinen kermakakku löytyvät tarjottavista. Kannatti kysyä sankarilta itseltään ;). Marjo Saukonkylästä.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!