Pihalla ja puutarhassa

Kun ostaa jonkun toisen vanhan kodin, saa samalla

jonkun toisen vanhan pihan, siis jos kodilla piha sattuu olemaan.

Meidän kodilla on piha. Ei iso, mutta ei pienikään. Ei perinteinen, mutta

ei modernikaan. Ei kunnon puutarha, mutta

ei oikein pelkkä pihakaan.

Ei hassumpi, mutta ei vielä oikein ihan omantuntuinenkaan.

Tässä pitkin kesää ollaan saatu ihmetellä oman pihan kesäilmettä.

Mitä mistäkin nousee ja kuinka paljon. Mistä tykätään, mistä ei tykätä.

Mitä säästetään, mitä lähtee ja mitä haluttaisiin tilalle.

Pihassa tykkään erityisesti terassista! Se ei voi milloinkaan olla

liian suuri. Tällä hetkellä meillä on ihan mukavan kokoinen.

Tykkään myös juhannusruususta ja muutamista muista kukista, joiden

nimistä ei ole mitään havaintoa.

Tykkään myös valtavista, ISOISTA kivistä.

Tykkään metsästä, johon oma piha rajautuu.

Olisko tämä kurjenpolvi???

Toisaalta en tykkää vuorenkilvistä, en vaan voi sietää niitä.

Ja siksipä ne on saanut lähtöpassit. Osa onkin jo revitty juurineen.

Kauniin värinen, nimestä ei hajuakaan!

En myöskään tykkää siitä, että kaikissa puskissa ja pensaissa, joita pihasta

löytyy, on piikkejä. Isoja tai pieniä.

Inhottaa jo ajatuskin, että lapset kaatuu piikkipuskaan ja

äiti joutuu niitä piikkejä ihosta nyppimään.

Piikkipensaat ei vaan sovi lapsiperheen pihaan.

Piikkipuskat on myös saanut lähtötuomion.

Tästä keltaisesta kukasta tykkään, ehkä siksi, että se on kovasti

paljon saman värinen talon kanssa.

Kuunlilja on ollut lempparini jo kauan ja tässä pihassa niitä

oli jo valmiiksi kolme komeaa!

Niitä ole siirtänyt uuteen paikkaan. Katsotaan, miten ne selviytyy.

Vielä ainakaan ei ole nuukahtamisen merkkejä näkynyt,

Rakastan pioneita vai pioneja?!

Yksi sellainen pieni ja vähän orpokin tästä pihasta löytyy.

Väri ei ehkä kuitenkaan ole ihan sitä mitä haluaisin. 

Haaveissa on siis lisää pioneita,

muutama syreeni, muutama riipparaita, luonnonkivistä

tehty kiviaita tonttia rajaamaan (kera sammaleen), hiekkalaatikko (vanhoista ratapölkyistä)

ja kesähuone.

Rajallinen aika, energia ja budjetti sekä

äärimmäisyyksiin vaihtelevat sääolot on niitä

hidastavia tekijöitä.

Mutta piha on oma, oli se sitten puutarha tai ei.

Pikkuhiljaa saadaan tästä(kin) pihasta juuri sellainen, jossa itse

viihdytään. Jossa saa lapset leikkiä, juosta, temmeltää ja

pelailla.

Jossa voikukista ei nipoteta ja jonka nurmikolla leluja lojuu pitkin poikin,

halusin minä niitä sinne tai en... ;)

Hanna