.

.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Viimeisiä viedään!!!

Niin se vaan alkaa tämäkin kesäloma olla vietetty ihan kalkkiviivoille saakka.
Hellettä on luvattu usein ja paljon, mutta eipä sitä ole täällä juurikaan näkynyt.
Harmi minulle, mutta voin melkeinpä luvata, että heti maanantaina viimeistään klo 13
alkaa paistamaan täydeltä terältä, sillä silloin minä riennän hyvin levänneenä iltavuoroon ja yritän taas saada
itseni työmoodiin!

Vielä kuitenkin vietellään viimeiset lomapäivät kotosalla reissailujen jälkeen. Ihania retkiä
lähellä ja kaukana ollaan loman aikana saatu tehdä pienemmällä ja isommalla
porukalla. 

Alkuviikosta pyörähdettiin kotimatkalla Vanhassa Porvoossa. Ei ehkä ihan paras paikka kiertää lasten, varsinkaan kuopuksen  kanssa, mutta mukava päivä meillä oli kaikesta
huolimatta. Suhteellisen hyvin se kuopuskin jaksoi siellä kävellä, enemmän oli 
pitelemistä puodeissa ja putiikeissa, sillä kaikkea olisi pitänyt saada katsoa omasta kädestä.


Löysin Welmansin puodista ihanat keittiöpyyhkeet kauniin sinisessä
sävyssä. Taisipa olla niin, että samaisesta liikkeestä jäi viimeksikin jotain käteen ;)!


Pyyhkeet on aivan ihanan pehmoisia!


Tänään pikaisella kaupunkipyörähdyksellä löysin sattumalta pyyhkeisiin
täydellisesti mätsäävät Greengaten lattemukit alennuspyynnistä!
Aika kiva nimpparilahja itselle! Tälle naistenviikolle kun sattuu sopimaan kaikkien kolmen 
nimeni nimipäivät ;)!


Näinä viimeisinä lomapäivinä ollaan taas pitkän tauon jälkeen yritetty tehdä jotain
tuossa pihamaalla. Kaiken tekemisen lomassa poikkesin mustikkamättäälle kuopuksen jo hyvin aloittamaa ämpäriä täyttämään. Hyvät marjat saatiin pientä piirakkaa varten, jota neiti jo eilen 
ilmoitti haluavansa tänään leipoa. Lopuista taidankin tehdä mustikkamaitoa
iltapalaksi!

Leppoisaa sunnuntai-iltaa sinulle!

Hanna 

4 kommenttia:

  1. Kivan raikkaat ostokset, hyvät nimpparilahjat itselle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin! Sininen ei hetkeen ole ollut mun juttu, mutta nämä pomppasi heti silmään, kun ne näin!

      Poista
  2. Ihanat ostokset! Porvoo on niin nätti paikka js ne pienet kadut ja kujat,puhumattakaan niistä puodeista ❤️

    Tsemppiä loman viime hetkiin ja töiden alkuun. Mä saan lomailla vielä viikon ja sitten alkaa työt,uudessa työpaikassa ja uudenlaisissa tehtävissä...hui ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on kyllä juuri sitä! Seuraavan kerran mennään kuitenkin taas ilman lapsia. Turhan monta jännitysmomenttia on hienoissa putiikeissa mennä 3-vuotiaan perässä toistelleen taukoamatta, ettei mihinkään saa koskea!
      Kovasti tsemppiä sulle uuteen työhön! Hyvin se menee, kunhan vauhtiin pääsee!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!