.

.

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Lepoa

Aina joskus oma kalenteri täyttyy aivan kuin itsekseen ja niin, ettei siihen juurikaan voi itse vaikuttaa.
Kun menoa on paljon ja siihen päälle lisätään tavallista vähemmän yöunta, oma työ sekä kodin normaalit puuhat pyykkeineen ja ruuanlaittoineen, on auttamatta peli menetetty ja olo on sen mukainen. Kun on tarpeeksi pitkään tarpeeksi hektistä, kaipaa lepoa ihan koko kropalla ja koko mielellä. Väsyneenä ei ole oikein kivaa seuraa myöskään kanssaihmisille.


Parasta lepoa on tietysti nukkuminen, aah miten ihana nukkuminen onkaan! Melkein parasta mitä tiedän. Kaikkea väsymystä ei kuitenkaan unikaan poista. Mielen lepoa saa hirmuisesti mielekkäästä tekemisestä, oli se sitten leipomista, käsitöitä tai jotain ihan muuta.

Metsässä kävely on myös viime aikoina osoittautunut kovinkin levolliseksi puuhaksi. Vaikka kroppa joutuukin hommiin ainakin näissä jylhissä maisemissa ja reiteen saakka ulottuvassa umpihangessa rämpiessä, mieli 
tyhjenee siellä tehokkaasti. Meidän lähimetsässä on niin upeat ulkoilulenkit, ettei paremmasta väliä. Polkuja on näin talvella tietysti vähemmän, mutta mikäpä estää tekemästä uusia?


Tänään ihanan aurinkoinen sää houkutteli ulos vielä illansuussa ja kyllä kannatti lähteä! Seurana minulla oli 2/4 lapsista ja pikkusisko lensi tuon tuostakin vyötärön syvyiseen hankeen isoveljen toimesta. Kauniita talvisia maisemia, linnun laulua, tikan koputtelua, umpihankea ja ilon kiljahduksia, niistä oli meidän patikointi tehty! Ja mieli on sen jälkeen erityisen levollinen!


Pääsiäisen aikaan on oikein hyvä levähtää arjen kiireisen tohinan keskellä. Huomisen jälkeen minullakin alkaa kolmen päivän vapaat ja edessä on mukavia juttuja ulkoilun ja kotona puuhailuun
merkeissä ja onhan luvassa yhdet lettukestitkin!

Muistetaan huilata, kun siltä tuntuu!
Levollista pääsiäistä sinulle!

Hanna

1 kommentti:

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!