.

.

tiistai 12. joulukuuta 2017

Taivaallinen taatelikakku!

Lunta on tullut koko maassa tänään ihan aamusta asti ja taivaan täydeltä!
Ihana, että saatiin vihdoin jälleen lunta, se toi samalla ihanat jouluiset maisemat kerta heitolla!
Nyt vaan toivotaan, että tämä lumipeite olisi se pysyvä ja joulun aika olisi tunnelmallisen valkoinen. Kahteen kertaan ollaan mekin tänään lumitöitä tehty ja se taitaakin olla
yhdelle päivällä ihan riittävästi. Tosin vielä sitä lunta mahtuu kolaamaan penkoille, joten sen puoleen ei ole vielä mitään hätää, vaikka sitä vielä vähän tulisikin!

Lumitöiden lisäksi täällä on ollut uuni kuumana lähes koko päivän. Joulumuistamiset opettajille ja hoitotädeille on nyt paistettu ja lisäksi tein ihan taivaallista taatelikakkua, jonka vien huomenna lahjaksi! Taatelikakku ei ole varsinaisesti kuulunut meillä mitenkään erityisesti joulun must be-juttuihin, mutta koska kakun saaja toivoi juuri tätä kakkua, tein sen tietenkin toiveen mukaan. Ohjeita selasin kymmeniä ja oman ohjeeni rustasin niiden pohjalta. Vaikka lapsetkaan eivät ole erityisemmin  hedelmäkakkujen ystäviä, upposi tämä taatelikakku heihinkin niin, että jouduin ihan toppuuttelemaan. Ehkä se näytti heidän mielestään päällepäin ihan suklaakakulta 😀! Voi siis olla, että taatelikakku kuuluu tästä eteenpäin meidän perheen joulusuosikkeihin!
 Yhtä kaikki, tässä sinulle helppo ja niin herkullinen taatelikakun ohje!


TAIVAALLINEN TAATELIKAKKU

1,5 dl vaaleaa glögiä
250 g taatelia
200 g margariinia tai voita
2 munaa
2,5 dl sokeria
0,5 dl kermaa tai maitoa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Kiehauta taatelit glögissä niin, että taatelit pehmenevät. Vaahdota sähkövatkaimella seosta niin kauan, että se on jäähtynyt. Lisää joukkoon sulatettu rasva ja vaahdota lisää. Lisää munat yksitellen niiden  välillä hyvin sekoittaen. Vatkaa joukkoon sokeri ja vieläkin jatka vatkaamistaa. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan varovasti vuorotellen kerman/maidon kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada taikina 2 litran vetoiseen kakkuvuokaan, joka on rasvalla kauttaaltaan voideltu ja leivitetty korppujauhoilla. 
Paista n. 175 °C uunissa 45-60 minuuttia. Tarkkaile uunin lämpötilaa, ettei kakku kärähdä pinnalta.
Kakku on kypsä, kun se hiukan irtoaa vuoan reunoilta.

Tämä, kuten melkein kaikki muutkin kuivakakut, paranee vain vanhetessaan ja kestää hyvin myös
pakastamisen!


Saapa nähdä kuinka jännittäväksi elo käy vielä ennen aattoa, kun nyt jo 10-vuotias ei
malta pysyä sängyssä, kun ajatuksissa on lahjat ja paketit 🎁🎁🎁, joista suurin osa on kyllä edelleen hankkimatta...

Vielähän tässä luulisi ehtivän, onhan

J O U L U U N  1 2  Y Ö T Ä !!!

Hanna

3 kommenttia:

  1. Taatelikakku on yksi minun ja miehen lempiherkuista jouluna! Kaikki lapsetkin söivät sitä vielä viime jouluna, mutta jotakin on vuoden aikana tapahtunut, kun nyt ei enää maistunutkaan yhdellekään kolmesta. Hyi vaan kuului pienimmänkin suusta. Kyllä nuo lapset ovat välillä niin hupsuja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa se mieli vielä lapsillekin muuttuu. Tai sitten pitää tarjota lapsille jotain muuta, kun te herkuttelette taatelikakulla!
      Leppoisia joulun odotus päiviä sinne teille!

      Poista
  2. Ihana idea keittää glögissä taatelit! 😊

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!