.

.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Mudcake

Palmusunnuntai on kääntynyt iltaan !
Aamupäivällä meiltä lähti liikkeelle kaksi virpojaa, jotka
eivät olleet niinkään perinteiseen asuun pukeutuneita!
Toinen halusi olla keiju ja toinen sähkövelho!
Itse näin näistä hahmoista vain kuvia, sillä vietin tämänkin
pyhäpäivän töissä. 
Naapurustoa on nyt kuitenkin virvottu ja varvottu ja 
palkatkin taitaa olla syötynä!


Loppiaisesta saakka kestänyt karkkilakkoni lähenee loppuaan.
Päätin vuoden alussa, että joulusuklaiden jälkeen
aloitan karkkilakon, joka kestää pääsiäislauantaihin saakka.
Siihen on siis aikaa enää viikko. Nyt olenkin alkanut
pohtia, että kannattaako hyvin käyntiin lähtenyttä lakkoa
lopettaa lainkaan tai ainakaan vielä.
Sen tiedän, että jos irtokarkkipusiin sorrun, niin olo tulee olemaan 
sen mukainen, eli ei kovin hyvä, minulla kun ei oikein
rajotin pelaa sen suhteen, kuinka paljon karkkia on sopivasti!


Lakkoni on koskenut vain ja ainoastaan karkkia. Kaikenmoisia
leivonnaisia on kyllä tullut mussutettua ihan riittävästi niitäkin,
mutta niiden kohdalla holtti pelaa jotenkin paremmin, enkä
niitä syö kuin kohtuudella.


Tänään teinipoika innostui jälleen leipomaan kiitos kotitalouden!!! ja 
teki sen helpon ja herkullisen Mudcaken, jota meillä
jossain vaiheessa leivottiin enemmän kuin tarpeeksi.
Edellisestä kerrasta on nyt kuitenkin sen verran aikaa, että 
mutakakku maistui oikein hyvältä.

Tähän kakkuun riittää ne perus raaka-aineet, joita
jokaisesta keittiöstä pitäisi aina löytyä!
Tämäkin ohje on gluteeniton ja sen lisäksi myös laktoositon!

MUD CAKE

100 g laktoositonta margariinia
3 dl sokeria
2 munaa
1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
4 rkl  kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Sulata rasva ja anna hiukan jäähtyä. Lisää joukkoon sokeri ja munat
hyvin sekoittaen. Sekoita joukkoon kuivat aineet. Vuoraa irtopohjavuoan (Ø n. 20cm) pohja leivinpaperilla, voitele ja korppujauhota vuoan pohja ja reunat. Kaada taikina vuokaan
ja paista uunin alatasolla 175 ° noin 30 minuuttia.

Kakku kuuluu olla keskeltä hiukan valuva!


Meidän tämän päivän kakku jäi hiukan liian valuvaksi keskeltä, sillä 
reunat oli tulla liian kypsäksi, joten kakku oli pakko ottaa pois 
uunista muutamaa minuuttia liian aikaisin. Onneksi kuitenkin meidän väki
pitää myös kaikenlaisista kakkutaikinoista, joten liian valuva raaka kakku ei
haitannut ketään.  En
edelleenkään ole väleissä uunini kanssa, joka on selvästikin
lopettamassa uraansa ihan milloin tahansa. 
Näillä kuitenkin mennään siihen asti, kunnes uusi saadaan
hankittua.


Ensi viikolla päästäänkin pääsiäiseen ja muutamiin synttärijuhliin,
taas vaihteeksi!
Luultavasti kakkuja on tiedossa myös ensi viikolla!

Hanna

2 kommenttia:

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!