.

.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Maanantain kuulumiset!

Blogi on viime aikoina ollut vähän heitteillä, sillä aika
tuntuu menevän kaikkeen muuhun ja  postaustahti
on aika säälittävä. Hiukan tiuhempaan kuvia päivittelen 
instagramiin, joten siellä kuulumiset päivittyy paremmin.
#tulppaaniuni ja @tulppaaniuni ja linkki löytyy sivupalkista -->


Täällä ollaan hyvissä voimissa, vaikkakin 2/4 lapsista onkin
juuri sairastanut tämän talven ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen flunssan.
Nyt alkaa kutakuinkin porukka olla kohtalaisessa kunnossa vuotavia
neniä lukuunottamatta ja huomenna olisi sitten suuntana koulu ja päiväkoti.
Meillä on siipan kanssa mennyt onneksi työt sen verran ristiin, ettei kummankaan
ole tarvinnut jäädä sairasta lasta kotiin hoitamaan.


Tänään päästiin ulos ihanaan aurinkoon!
Terassin reunalta on lumet kivasti sulaneet ja siihen saatiin juuri ja juuri
tuolit mahtumaan, jotta voitiin nauttia tämän kevään ensimmäiset
terassikahvit auringosta nauttien! Kyllä se kahvi maistuukin erihyvältä ulkona juotuna!


Postauksen kuvat on napattu tässä yhtenä aurinkoisena
talvipäivänä, kun keittiö oli puhtoinen!
Ei kuitenkaan katsota ikkunoita liian tarkkaan, niissä näkyy
koko talven likakerros ja näkyypä välissä olevan myös 
hiljalleen lämmössä heräilevä kärpäsfarmikin 😜!

Pannarintuoksuisista maanantaita 
sinulle!

Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!