.

.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Suolaista ja makeaa!

Tavallisesti meillä on talo täynnä ääntä ja vauhtia!
Eilen kuitenkin 3/4 lapsesta lähti mummin luo kiitos mummi!!! ja meidän kanssa kotiin jäi vain
esikoinen. Nyt kun yleiskone on hiljentynyt täällä
kuulee jopa kellon raksutuksen.
Tunne on hyvin epätodellinen ja äärimmäisen harvinainen.


Aamupäivällä oli niin paljon tekemistä, että oli ihan hyväkin, ettei tarvinnut huolehtia
lapsille ruokaa tai muuta.
Tein pitkästä aikaa kakkuja oikein urakalla.
Tai oikeastaan meillä on leivottu koko viikon, sillä 
tälle päivälle tein naapurin pienen pojan ristiäisiin voileipäkakkuja sekä
täytekakun. Huomenna onkin edessä sitten oman 
pojan, sen isomman, synttärikahvit, jonne olen leiponut jo
viikolla tarjottavia puolivalmiiksi. Aamusta vain vähän täyttöhommia, koristeluja
ja kahvinkeitto, niin päästään juhlimaan pienellä porukalla
meidän pian 14-vuotiasta 
hurmuripoikaa!


Tämän päivän urakkana oli tehdä lohi- ja kinkkuvoileipäkakut sekä
sokerimassalla koristeltu täytekakku!
Melko yksinkertaisilla koristeilla mentiin ja minusta 
vähempi oli enempi tällä kertaa!


Kinkkuvoileipäkakkua olen tehnyt vanhalla hyväksi havaitulla ohjeella
useita kertoja, mutta lohikakkuun jouduin
ohjetta kaivelemaan netistä ja muuttelemaan sitä mieleiseksi.
Myöskään pyöreää voileipäkakkua en ollut koskaan ennen tehnyt ja kun se
sopi naapurin rouvalle, päätin kokeilla! Voisi sanoa, että lopputulos oli oikein 
onnistunut ja kakuista tuli kauniit!


Täytekakun väliin laitoin vadelma-valkosuklaamoussen ja kakkupohja oli
ihan se perinteinen vaalea pohja. 

       

Aina sitä jännittää kamalasti näiden muille menevien
kakkujen onnistumista. Onhan kyseessä usein hyvinkin
tärkeä juhla, kuten tälläkin kertaa, pienen pojan ensimmäiset juhlat!


Onnea vielä naapuriin koko perheelle!

Hanna

4 kommenttia:

  1. Upeat kakut olet tehnyt. Itse en ole koskaan pyöreää voileipäkakkua tehnyt. Pitääkin joskus kokeilla.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle ja onnea synttärisankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöreä onnistui ihan hyvin irtopohjavuokaa apuna käyttäen. Netistä löytyi hyviä vinkkejä! Kannattaa kokeilla! Kiitos synttärionnitteluista!

      Poista
  2. Vau, ihania kakkuja! Minä en ole vielä ikinä tehnyt voileipäkakkua, mutta mieli tekisi kokeilla. Jotenkin se vain tuntuu niin haastavalta kaikkine koristeluineen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Minusta voileipäkakussa työläintä on täytemassojen teko. Kolmen täytemassan tekemiseen menee ihan mukavasti aikaa, vaikkei ne monimutkaisia olekaan. Ei muuta kuin kokeilemaan!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!