.

.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Siksakhame

Neuloosi on iskenyt jälleen pahan kerran, kuten niin monta kertaa ennenkin.
Ainut poikkeus tässä tämän kertaisessa on se, että se näyttää vaan kiihtyvän
näin joulun jälkeen. Aiemmin se on lähes poikkeuksetta
tyssännyt jouluun ja siitä on alkanut virkkausinto. 
Syytän tästä tämän kertaisesta oireilusta vain ja 
ainoastaan Klompelompen kirjaa!!!


Sain jo hyvissä ajoin ennen joulua valmiiksi
Klomepelompen siksakhameen.
Enpä ole ennen itselleni mitään kutonutkaan, 
villasukkia lukuunottamatta. 


Kuvioon pääsi helposti kiinni ja se oli melko nopeatekoinen.
Tietysti alkuun piti jossain kohtaa purkaa, mutta
se ei haittaa, kun lopputulos on onnistunut!


Lanka on tässäkin työssä Novitan Baby Woolia ja puikot numeroa 4.
Ei uskoisi, että noin lyhyt hame voi olla jopa kuuma, ainakin sisällä.
Paksujen sukkahousujen kanssa hametta
voi huoletta käyttää vähän viileämmälläkin ilmalla.
Tarkenee tälläinen vilukissakin!!!


Puikot ovat heiluneet tänäänkin, vapaapäivän kunniaksi!
Puikoilta putosi yksi versio lentäjänlakista! Tällä kertaa
lentäjänlakki on hiukan isommalle pojalle ja näin ollen ilman korvaläppiä!
Kuvia tästä näette varmasti myöhemmin!

Levollista sunnuntai-iltaa sinulle!

Hanna

8 kommenttia:

  1. Ompa kaunis hame! Hankin tuon kirjan viime viikolla itsekin ja tuo hame on kyllä ehdottomasti neulelistalla :) Kiitos postauksestasi, oli mukava nähdä, miltä hame näyttää oikeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja! Tuo kirja oli kyllä ihan paras hankinta!Siinä on tosi monta ohjetta, joita on ihan pakko kokeilla!
      Hame on ihanan tuntuinen, lämmin päällä ja lisäksi vielä hyvän näköinenkin! 😉

      Poista
  2. Vau, tosi kaunis neulehame! :) Itsellä on ollut tosi hiljaista käsitöiden saralla viime aikoina, mutta eiköhän se tästä taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Kyllä se inspis sieltä taas aikanaan herää, älä huoli!

      Poista
  3. Kaunis on tämäkin neuletyösi 😍

    VastaaPoista
  4. Tosi tyylikäs hame, käy sulle oikein hyvin :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!