.

.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Klompelompe, ihastuttava neulekirja!

Harmittelen sitä, että olen löytänyt itsestäni neulojan näin
myöhään! Sukkiahan olen kutonut iät ja ajat, mutta että muu neulominen
on tullut kuvioihin ihan vasta viime vuoden aikana. Tai oikeastaan ajatus siitä, että osaan 
tehdä muutakin kuin niitä sukkia.
 Olisi ollut niin ihana pukea omia pieniä lapsia itse tehtyihin neuleisiin.
Nyt ei ole kuin yksi melko pieni lapsi, joka toisinaan ei edes kelpuuta 
äidin tekeleitä ja isommille työt onkin jo sitten melko suuritöisiä.

Löysin nimittäin niin ihanan neulekirjan, että pitää ihan huokailla ääneen, 
kun sen kuvia katselee!


Ostin kirjan tämän hameen ohjeen takia! Hame on tulossa 
itselleni ja tuskin maltan odottaa, että ehdin sen saada valmiiksi!


Kirjassa oli hameen lisäksi toinen toistaan ihastuttavampia neuletöitä, joita
tekisin niin mieli kokeilla neuloa.
Ehdoton suosikkini on Kovispöksyt!
Omat pojat tuskin enää pukeutuisi moisiin, mutta luultavasti minun on
ihan pakko tällaiset tehdä. Tiedä sitten kenen jalkaan ne sopisivat...


Kirjassa on hirmu selkeät ohjeet ja toinen toistaan kauniimmat kuvat!
Ohjeita on helpoista haastaviin ja mukana on myös hyviä vinkkejä neulojalle!
Norjalaisen naiskaksikon seuraavaa kirjaa odotan kyllä malttamattomana!!!


Valkoista, vaaleanpunaista, ruskeaa, harmaata ja kanervaa! Voisiko
parempia väriyhdistelmiä ollakaan?


Neulomisiin!!!

Hanna


3 kommenttia:

  1. Mäkin haluun neuloa tommosen hameen! Tai sit semmosen, minkä Hillalle teit. Kiitos inspiraatiosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutakun puikot käteen! Tee vaikka molemmat itsellesi!!!

      Poista
  2. "Olisi ollut niin ihana pukea omia pieniä lapsia itse tehtyihin neuleisiin."
    Onpahan nyt ainakin hyvä syy haluta vielä ainakin yksi vauva. :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!