.

.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Pientä päivitystä makuuhuoneeseen

Tällä viikolla tein poikkeuksellisesti neljä yövuoroa peräkkäin normaalin 
kahden sijaan. Niistä toivuinkin melko nopeasti, kun heti lauantaina saatiin olla ihanissa
häissä ja tänään vielä päälle serkkujen 2- ja 4-vuotissynttärijuhlat!
Yhtä juhlaa siis, ei paha ollenkaan!!!


Juhlien välissä ehdin pikaisesti päivittää makuuhuonetta pitkästä aikaa!
Meillähän ei ole sisustusrintamalla tapahtunut mitään hetkeen, joten tämähän on 
kivaa puuhaa pitkästä aikaa!!!

        

Löysin aivan ihanat sisustustyynyt suosikkiliikkeestäni Löytöteksistä 
ja nehän oli pakko saada itselle!
Asiaa auttoi myös se, että sain ne kivalla alennuksella!!!


Kaapin kätköistä kaivoin myös valkoisen päiväpeiton, jonka olen jo
aiemmin ostanut työkaveriltani kirpparihintaan.


Vielä kun yöpöydiltä raivasin ylimääräiset tavarat pois, niin
makkarista tuli oikein houkutteleva ja seesteinen!
Pienikin muutos entiseen piristää ihmeesti!


Toin makkariin vielä lahjaksi saadun
norjalaisen torkkupeiton. Peiton mutkaan
on mukava kääriytyä lueskelemaan kuopuksen kanssa tai vaikkapa päiväunille!


Täällähän alkoi lapsilla perjantaina syysloma ja mekin saadaan viettää
huomenna siipan ja lasten kanssa yhteistä vapaapäivää.
Meidän lomaan on vielä viikko, joten ensi viikolla
tehdään vielä ahkerasti töitä ja sitten vietetään viikko ansaittua lomaa!!!

Mukavaa viikkoa kaikille tasapuolisesti!
Ihanaa lomaa lomalaisille ja 
työniloa työtä tekeville!

Hanna

2 kommenttia:

  1. Kyllä pienikin muutos sisustuksessa piristää. Meilläkin on vielä tämä viikko töitä ja sitten koittaa LOMA:)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!