.

.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Britatorttu mansikoilla

Suurta kesäherkkua on Britatorttu!
Vielä kun siihen lisää tuoreet mansikat, yhdistelmä on on voittamaton!

Monen montaa ohjetta olen kokeillut ja lisäksi vielä gluteenittomaksi
kääntänyt, mutta tämä ohje toimii parhaiten sekä vehnäjauhoilla tehtynä että 
gluteenittomana! Ohje on alunperin anopilta saatu!


Britatorttu 
gluteeniton

pohja: 
1 muna
3 keltuaista
1,25 dl sokeria
0,75 maitoa
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (sunnuntai)
5 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua rasvaa

marenki:
3 valkuaista
2,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
(mantelilastuja)

Väliin ja koristeeksi:
5 dl vispikermaa
mansikoita

Vaahdota muna ja keltuaiset. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe ja lisää 
maidon kanssa vuorotellen taikinaan. Lisää lopuksi myös sulatettu rasva.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle leivinpellille.

Vaahdota valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokerit vähitellen joukkoon. Vaahdota kovaksi vaahdoksi.
Levitä vaahto varovasti takinan päälle ja paista 175°C n. 20 minuuttia tai kun 
pinta on kauniin värinen.

Jäähdytä pohja hyvin. Vaahdota kerma ja pilko mansikat. Leikkaa pohja kahtia
ja siirrä toinen puoli tarjoilualustalle. Levitä sen päälle puolet kermasta ja mansikoista.
Nosta toinen puoli päälle ja laita loput kermat ja mansikat vielä tortun päälle.


Herkutellaan!!!

Hanna

2 kommenttia:

  1. Britatorttu on kyllä herkullisin kakku, mitä tiedän! Ja onneksi myös helppo tehdä, kun ei tarvitse koristelun kanssa nähdä kovin suurta vaivaa. Ihanhan tässä tekisi itsekin mieli ruveta leipomaan :)

    VastaaPoista
  2. Totta Maria! Helpot ja herkulliset leivonnaiset on pop!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!