.

.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Aivan kuin lomalla!

Viimeiset kolme päivää olen saanut viettää vapaalla! Pitkät vapaat on
kyllä niin ihania! Ehtii tehdä kaikenlaista mukavaa, eikä takaraivossa jyskytä
töihin meno!


Ulkona ollaan vietetty suurin osa ajasta. Perjantaina jäi siivotkin tekemättä, kun valittiin kuopuksen
kanssa siivoamisen sijaan ulkoilu. Ihanaa olikin keinua pitkän kaavan mukaan
puistossa ja leikkiä naapurin poikien kanssa.


Lauantaina tehtiin pitkään suunniteltu reissu ÄhtäriZoohon! Reissu oli oikein 
onnistunut, eläimet oli vilkkaita ja liikkuvaisia ja eväät maistui oikein hyvin 
koko porukalle! Karhunpennut taisi olla kaikkien suosikkeja!


Kotimatkalla ajettiinkin extempore mummolan kautta.
Mummi oli virkannut neidille aivan ylisöpön pitsihameen! Hame onkin siitä asti
ollut neidillä päällä, suostui onneksi sen riisumaan nukkumaan mennessä.
Pojat jäivät serkkunsa kanssa mummin luo yökylään, mikä ei kylläkään ollut mikään yllätys, ja me
ajeltiin puolella porukalla kotiin. Olikin melko erikoista olla kotona kaksin,
sillä myös Siippa ja esikoinen ovat reissussa.


Onneksi meidät pelasti siskoni, joka innostui lähteä meidän kanssa pienelle retkelle
aivan upeisiin maisemiin tähän lähelle. Pieni polkupyörä mahtui hyvin
auton takakonttiin ja näin neiti sai polkea hyvän lenkin meidän yrittäessä pysyä perässä.
Välillä piti käydä heittelemässä kiviä järveen ja ihmetellä laineen liplatusta rantakiviin ja
laituriin.

Aivan täydellinen pieni breikki tähän saumaan! Tällä jaksaa taas 
muutaman viikon ja silloin onkin luvassa vähän toisenlainen miniloma!

Hanna

2 kommenttia:

  1. Mahtavia tuollaiset minilomat! Kummasti taas saa uutta potkua kotiarkikin pienen loman jälkeen :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunis hame ❤ Ja ihana miniloma ollut siellä!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!