.

.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Toivepostaus pyhäpäivästä!

Joku teistä ihanista halusi kuulla, mitä uskovaisen perheen sunnuntai pitää tai "saa pitää"
sisällään.
Me ollaan ehkä hiukan huono esimerkki ns. tavallisesta uskovaisesta perheestä, sillä siippani
on pastori ja näin sunnuntait on melkeinpä viikon kiireisempiä päiviä.
Siihen yhtälöön lisättynä mun kolmivuorotyöt ja melkoinen palapeli on valmis. Enkä oikein koe olevan sellainen henkilö, että voisin sanoa toiselle mitä saat tai mitä et saa tehdä. Mutta tässäpä
palanen meidän elämästä.


Me pidetään tärkeänä, että käymme oman seurakuntamme jumalanpalveluksissa aina, kun se 
vain suinkin on mahdollista. Ja tähän haluamme kasvattaa myös lapsemme, joten ihan muutaman viikon ikäsistä vauvoista lähtien lapset ovat kasvaneet ja oppineet siihen, että sinne lähdetään.
Kun itse joudun sunnuntaisin olemaan suurimmaksi osaksi töissä, koen välillä pahaa mieltä, kun en pääse seurakuntaan niin usein kuin haluaisin.

Tänään sattuu kuitenkin olemaan sellainen sunnuntai, että minä menen vasta ensi yöksi töihin, joten pääsimme lähtemään seurakunnalle koko perhe, esikoista lukuunottamatta. Hän kun oli serkkujen luona yökylässä.
Tänään sattui myös olemaan sellainen sunnuntai, ettei kukaan lapsista vastustellut lähtöä, kuten toisinaan tapahtuu ja pojat lähtivät pyhäkouluunkin reippaasti. Hilla jaksoi koko tilaisuuden hissukseen touhuilla vieressäni penkissä. Apua saattoi olla hyvistä eväistä, leluista ja piirrustusvälineistä. Toisinaan lastenhoitohuoneeseen suunnataan jo ensimmäisen laulun aikana. 
Onneksi on lastenhoitohuone!!!

Vain muutaman kerran vuodessa saadaan istua siipan kanssa  vierekkäin jumalanpalveluksen ajan. Ja tätä kyllä kaipaan! Kaiholla katselen niitä perheitä, jotka saavat yhdessä istua ja jopa vuorotellen viihdyttää lapsia niin, että toinen saa kuunnella hetken rauhassa. Toisinaan taas minä olen laulamassa kuorossa ja siippa katsoo lapsia. Joskus taas ollaan vastuussa molemmat ja sillon joko vaihdamme vahtia lennosta tai joku on pyydetty lastenhoitajaksi.

Kotiin tullessa usein lämmitetään kiireesti lounaaksi edelliseltä päivältä jäänyttä ruokaa, jotta saadaan Hillan nopeasti päiväunille.
Joskus (budjetin salliessa) haetaan jotain pikaruokaa kotiin tai vielä harvemmin käydään jossain ulkona syömässä. 
Tätä pikaruokaa lapset toivovat nykyään lähes aina, kun ollaan koko perhe päästy lähtemään!
Vaan eipä se aina ole mahdollista eikä suotavaakaan...

Sunnuntaisin meillä kyllä pestään pyykkiä, täytetään ja tyhjätään tiskikonetta, leikitään ja raivataan leluja, pelaillaan pelejä (niin lautapelejä kuin xbox-pelejä), tykätään katsella perheen kanssa leffoja tai Avaraa luontoa, tehdään käsitöitä, paistetaan lettuja tai sämpylöitä, ulkoillaan, haetaan kaupasta maitoa ja vähän muutakin, kyläillään tai meille tulee vieraita. Ihan normijuttuja siis. 
Jos tälläinen päivä on, että mulla on vapaa tai vasta yövuoroon meno, yritän mahdollisuuksien mukaan myös levätä, kuten nyt, suuntaan tästä päiväunille Hillan jo nukahdettua!!!

Jos taas minäkin olen töissä sunnuntaina, päivä on melko tarkkaan aikataulutettua ja vaatii suunnittelu-ja organisoititaitoja, että saadaan päivä mallikkaasti sujumman. Hyvin usein se vaatii myös tukijoukkojen astumista riveihin! Nämä ovatkin niitä korvaamattoman tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, joita ilman me ei ehkä selvittäisi tästä kaikesta ja joille me ei ikinä pystytä korvaamaan kaikkea sitä apua, jota ollaan heiltä saatu!

Jos meiltä pyhäpäivän rauhaa haluaa hakea, se löytynee vasta illalla kymmenen jälkeen, kun kaikki lapset vanhinta myöten on kömpinyt sänkyihinsä. Siksipä se rauha löytyykin sydämestä!

Hanna

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihana postaus! Teidän elämä puhuu siitä, että rakkaus ja rauha sydämessä on todellista <3 Jaksamista yötyöhön!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!